Kirjoitin viime syksynä meidän hieman ikääntyneiden piilevistä kyvyistä. Jostakin syystä monet meistä vähättelevät kykyjään ja ihan suotta. Pitää vain uskaltaa ja alkaa. Tiedän monia, jotka varttuneella iällä ovat alkaneet ihan uutta ja menestykkäästi. Laulua, maalaamista, kirjoittamista. Itse kirjoitin runokirjan lapsille ja hämmästyksekseni kirjastot ympäri Suomen ovat sen hankkineet ja muu myynti on mennyt niin hyvin, että piti ottaa toinen painos. Minut on pyydetty lukemaan runoja lukuisiin eri tilaisuuksiin ja nytkin on viisi tilaisuutta tässä kuussa. Hyvä kanssaihmiset. Teillä monilla on kykyjä älkää enää miettikö vaan ryhtykää toimeen.
Blogillanikin on kuulema paljon lukijoita.
Blogillanikin on kuulema paljon lukijoita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
itse olen ajatellut esim. opetella maalaamaan. Lauantain hirvipeijaisssa melkein uskalsin mennä laulamaan karaokea. On vielä paljon asioita, joita voisi yrittää. Juuri nyt pitää ajatella veroilmoitusta ja sisareni tilien tekemistä. Ne ovat melko pieniä juttuja, mutta koen ne henkisesti koetteleviksi, vaikka aikoinani haaveilin ammatikseni matematiikan opettajaa.