Tiedossa on että Parsonrusselinterrieri vaatii selkeät rajat ja jämptin johtajan. Kestääkö koira ollenkaan lellittelyä vai nouseeko heti päähän?
Vaimolla enemmän tapana leperrellä koirille, ennemmin kuin olla tiukka joten tuleeko tästä ristiriitaista viestiä koiralle?
Sama myös lasten kanssa. Eli he heltyvät koiran rapsutus- ja leikkipyynnöille helposti ja koiralle puhutaan "lässyttäen".
Pitäisikö suosiolla harkita jotain toista rotua?
Vaimolla enemmän tapana leperrellä koirille, ennemmin kuin olla tiukka joten tuleeko tästä ristiriitaista viestiä koiralle?
Sama myös lasten kanssa. Eli he heltyvät koiran rapsutus- ja leikkipyynnöille helposti ja koiralle puhutaan "lässyttäen".
Pitäisikö suosiolla harkita jotain toista rotua?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Parsoni kestää leikit, rapsutukset, lepertelyt ja kaikenmaailman lässytykset, kunhan omistaja päättää koska niitä on tarjolla. Koiran antamiin vihjeisiin ei saa tarttua. Kaikki koirat ovat tässä suhteessa ihan samanlaisia, mutta parsoni kokee helpommin johtajan paikan olevan avoinna, jos sille antaa liikaa päätösvaltaa.
Parson haastaa jos se saa sille luvan. Itseluottamus siltä menee siinä. Hyökkää isomman päälle jos niin tykkää ja toinen antaa takaisin.
Pari kertaa sattunut eikä parsonille muutoin käynyt kuin että itseluottamus katosi. Kolmatta kertaa ei päästetä tapahtumaan.
Älä ainakaan uros parssonia ota. Meijän parssoni kotona tosi seurallinen, ei riko paikkoja eikä kuseskele nurkkiin.Mut kun sen jättää yksin niin se haukkuu ja vinkuu vaikka kuinka kauan, ja ollaan koitettu kaiken mailman konsteja. Ja muita uroksia ei siedä tippaakaan, räksyttää niin perkeeleesti. Eli ahdistuu kun on yksin ja kuin ollaan ihmistenilmoilla ylisuojelevainen. Vapaana meidän koiraa ei voi pitää. En suosittele kysestä rotua. Ollut ennenkin koiria eikä vastaavia ongelmia ole ollut.
Koirat on kaikki yksilöitä, joten turha yleistää jos on huonoja kokemuksia. Itsellä kokemukset aikalailla päinvastaisia, lukuunottamatta tietysti sitä että uros ei toisia uroksia juurikaan siedä. Jos toinen on hyvin sosiaalistettu uros, niin voidaan kyllä lenkeillä pitää meidän ukon kanssa irtikin - eivät haasta riitaa elleivät osu yhtäaikaa liian ahtaaseen väliin.
Kyllä Parson hieno koira on.. suosittelen! Meille kohta tulossa neljäs PRT laumaan :)
kyllä kestää. meidän parsoni on ainakin tosi ihmisrakas, ja kyllä siitä yhessä vaiheessa oli enemmänkin ongelmia että kuka istuu missäkin, mutta kyllä ihminen on pomo ja koira väistää. sitä piti sanoa, että monet puhuvat siitä miten ihminen päättää milloin koiraa silitetään. se on totta, mutta pitäähän se nyt ymmärtää ettei mene nukkuvan koiran luo tai silloin kun se syö niin sitä retuuttamaan. kyllä koirallakin pitää omaa tilaa olla. hyvä että osaat ottaa nämä asiat huomioon, mutta suosittelen kyllä parsonia jos se muutenkin teidän perheeseen on sopivaksi havaittu(:
Meidän parson on aivan ihana kotona! Se ei ole ikinä tuhonnut mitään, on kiltti, jne. Esim. Agilityssa se ei kuitenkaan melkeimpä kuuntele yhtään, eikä siihen saa mitään kontrollia. Sillä on aivan kiire tarkkailla muita koiria ja haukkua niille tarpeen vaatiessa. Lisää tottelevaisuutta tämä tarkoittaa...
Koiran pälle on kuitenkin hyökätty jo ainakin neljä kertaa(muistaakseni). Isoja koiria ovat olleet. Kerran yksi leonbergi jopa ryhtyi jahtamaan sitä keskellä metsälenkkiä. Parsonimme juoksi kotipihalle turvaan. Viime kesänä sen päälle kävi irti ollut rhodesiankoira. Meidän koira oli kiinni. Puri syvän haavan koiran takapuoleen, läheltä sukuelimiä. Lähti rhodesiankoiran omistajalle mojova eläinlääkärilasku.
Nykyään koirastani on tullut rähisijä. Se ei noteeraa koiria, jotka ovat sitä pienempiä, mutta jos koira on sitä itseään isompi, niin huh huh. Varsinkin jos koira muistuttaa esim. berhandilaista, niin siitä alkaa meteli.
Yksi asiantuntija sanoi, että parsonimme luultavasti pelkää, mutta myös yrittää puolustaa meitä! Se on tietenkin aistinut säikähdyksemme hyökkäys tilanteissa, ja yrittää nyt suojella meitä. Se kuulosti ihan järkeen käyvältä teorialta. Samainen asiantuntija seltitti, että koira on ottanut perheessämme johtajan aseman. Se taas johti siihen, että meidän piti vieroittaa se laumasta. Olla monta viikkoa kiinnittämättä yhtään huomiota siihen. Tietysti anta sille ruoat, lenkittää se. Mutta muuten se oli kuin tyhjää. Se oli tietysti kamalan vaikeaa ja tuskaista. Katsoa sen onnetonta hahmoa... Laumasta erottaminen alkoi kuitenkin vähitellen auttaa ja sitä sai ottaa pikku hiljaa taas mukaan tekemisiin. Sen jälkeen se ei enää rähissyt ja totteli paljon paremmin.
Nyt rähinä on taas alkanut ja koiramme tuntuu selvästi kohoavan taas jonkinmoiseen johtajuuteen. Se siis tietää uutta "kuuria".
Parson on monesti aika dominoiva rotu, joten sen kanssa pitää olla tarkkana. Se on kuitenkin niin valloittava persoona, että siihen jää heti koukkuun:)