mokomat laiskiaiset kun täällä vaan viisastelette ja valitatte jokapäivä. itse tulin jo aamuvuorosta
Menkää
töihinne
8586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
KIITOS SUOSIOSTASI, JA USKOLLISUUDESTASI, MUTTA KÄY IHMEESSÄ EKAKS SYÖMÄSSÄ, EIHÄN TOKI TARVII NÄLISSÄÄN , JA VÄSYNEENÄ LOJAALISUUTTAAN MEILLE TODISTELLA..JA VIELÄ ILTAVUOROON? TIETYSTI.
TAKASIN. AKTIIVISUUS PITÄÄ MIELEN ILOISENA
siinä laiskimusviisasteliat
LAISKAKS HAUKKUMAAN, VAIKKA EI OLLA MITÄÄN TEHTY..
1.2.2009
Presidentti Tarja Halonen.
STT
Presidentti Tarja Halonen kehottaa huolehtimaan maahanmuuttajien työllistymisestä.
Presidentti muistutti sunnuntaina avatessaan Yhteisvastuukeräyksen, että työ on ihmisen perusoikeus. Se ei noin joka viidennen maahanmuuttajan kohdalla kuitenkaan toteudu. Maahanmuuttajien työttömyysaste on noin kolminkertainen kantaväestöön verrattuna.
– Ennakkoluulot ja asenteet saattavat edelleen olla esteenä näiden ihmisten palkkaamiseen. Heidän työllistymiseensä Suomessa vaikuttavat myös korkeat kielitaitovaatimukset.
Halosen mukaan nykyisessä vaikeassa työllisyystilanteessa maahanmuuttajien pääsy työmarkkinoille on entistä haasteellisempaa. Myös heidän työllisyytensä on tässäkin tilanteessa yhteiskuntamme eheyden kannalta tärkeää, presidentti painotti.
– Kaikista on pidettävä hyvää huolta. Ihmiselle on annettava mahdollisuus lisätä työpanoksellaan omaa ja yhteistä hyvää, hän opasti.
Luterilaisen kirkon vuosittainen Yhteisvastuukeräys kerää varoja maahanmuuttajien työllistämiseen Suomessa sekä Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun.
kuules joka laiskimus viisastelijoista täälä huuteli ei kyl tunne örkkiä . örkki ei oo laiskimus eikä viisastelija ETTÄ TIIJOKSI VAA
vai tunnetko ,smile tuntee
kun muutkaa,ja tuskin pa yhtä laiska ja kova viisastelemaan kun minä .t edvard
jaksat tulla tänne meidän laiskojien kanssa rupattelemaan.
Jospa me olemmekin niin virkeää porukaa,että jaksat meidänkin puolesta tehdä töitä?
Hyviä työ päiviä