Kaksoiselämää(kö)?

Laitoin alunperin tämän viestini Suhteet ja tunteet -palstalle,mutta minua neuvottiin siirtämään postaukseni tänne.Perään olen vielä liittänyt toisen kirjoitukseni,jonka kirjoitin pari päivää myöhemmin.Kiitos,jos jaksat lukea ongelmastani:

"En ole ihan varma,kuuluuko tarinani tähän osioon,mutta luulisin näin.Eli näin mun tämänhetkisessä elämässä:

Olen aikuinen mies,elänyt jo muutamia vuosia parisuhteessa naisen kanssa.Meillä on myös yksi lapsi.Puitteet siis kunnossa,vai?

Ongelma on se,että mulla on jo noin kolmen ja puolen vuoden ajan(!)liikkunut mielessä eräs mies.Näen häntä lähes päivittäin.En varsinaisesti ajattele tätä miestä koko ajan,mutta hän "vilahtaa" mielessä kun herään tai kun menen nukkumaan.Ja päivällä hän käy mielessä tasaisin väliajoin(monta kertaa tunnissa).

Tämähän nyt tietysti on johtanut siihen,että olen alkanut ajattelemaan,olenko homo.Tämähän nyt sitten stressaa oikein kunnolla,onhan mulla kuitenkin muija ja lapsi.Joskus tunnen sellaista syyllisyyttä,että...

Toisaalta,käyn aika usein aikuisviihdesivustoilla.Olen kerran-pari käynyt katsomassa homopornoa,mutta en kiinnostunut siitä millään tavalla(tosin ne videot vilahtelevat nyt toistuvasti mielessä.Mistähän sekin johtuu?).Hetero- ja lesboseksistä olenkin sitten ns."kanki kovana".

Töissä katselen naisten vartaloita sillä silmällä,enkä koskaan aattele miehistä,että "onpas hyvä takamus".Silti en pääse mielessäni eroon tästä kaverista.STRESSAA JA PALJON!!!

Onko kukaan muu vastaavassa tilanteessa?Aika neuvoton olo,niinkun nimimerkkikin jo kertoo...
Toivottavasti herätän keskustelua!Tarvittaessa kerron toki tarkemmin tuntemuksistani"

TÄSSÄ SITTEN TOINEN VIESTINI:

"Itsekin olen aatellut tuota bi-hommaa.Mutta ihmetyttää vaan se,että en ajattele muita miehiä ollenkaan.Se on vain ja ainoastaan tämä yksi kaveri.Jännää,että tää kyseinen tyyppi ei todellakaan ole komea(mahaakin löytyy).Mikähän ihme siinä on ,että se vaan pyörii päivittäin mielessä ja vielä lähes koko ajan.....?

Masentaa,kun aattelee,että hän pyörisi loppuelämän päässä.Mitähän siitäkin tulis?Jossain vaiheessa varmasti romahdus.Olen aatellutkin,että tämä jatkuu vain sen takia,että murehdin hänen ajatteluaan.Alkaako olemaan jo tekosyy?Kun en tiedä...

Kiihotun seksuaalisesti siis vain naisista.Seksielämä muijan kanssa on erittäin tyydyttävää.Nyt kun "akka" ei ole kotona,aattelin käydä vähän pornoa katsomassa.Hetero-tai lesbopornoa,tottakai

Toivottavasti saisin rauhan jonakin päivänä pääni sisään.On tympinyt nimittäin jo pidemmän aikaa...

PS:Heitän loppuun vielä kysymyksen,että voiko tää oikeasti johtua vain siitä,että murehdin tän kaverin ajattelua?Eli en siis ajattelisi häntä vain hänen itsensä takia vaan vain ajattelun takia?Ymmärsittekö?Vai onko se vain typerä tekosyy,millä yritän lohduttaa itseäni?
Naisiin kun olen ollut ihastunut,niin ihastus on viimeistään hiipunut vuoden kuluttua pois eikä ole sitten sitä naista tullut enää koskaan ajateltua.On tää jukoliste outoa..

Tulisiko teiltä vielä jotain kommenttia?"
111386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sori, en ymmärrä tuota. Mikä tuossa muka on ongelmana?

Äänestä
  • ...mun kirjottamalta, mutta mä oon vaan nainen, enkä saa yhtä naista mielestäni sitten millään... ikinä en ole ollut aikaisemmin kiinnostunut naisista seksuaalisesti mutta tämä pyörii mielessäni jatkuvasti eikä jätä rauhaan. Hänen kanssaan meillä tosin on jotain ollukin (suutelua ja koskettelua lähes taukoamatta), aina kun emme ole töissä vaan vapaalla. Olemme kirjoittaneet toisillemme asiasta, että molemmat haluavat toisiaan mutta nyt viimetteeksi oli pakko lyödä flirtille töissäkin loppu, kun hänellä on mustis mies joka ei sulata ko. asiaa (ymmärrän kyllä tämänkin) Meistä ei kumpikaan ole ollut "naisiin päin" koskaan elämässään, joten ihan pihalla olemme olleet ja asiasta puhuminen tuntuu olevan ihan mahdotonta (ja minä heikommilla kun olen sinkku)...

    Että eikait tähän voi sanoa mitään sen kummempaa, kuin että jos joku asia vaan toisessa viehättää niin se vaan vetää sitten puoleensa (josko joku älykkäämpi keksis että mistä se hirvee vetovoima tulee...? hajuista, vai mistä? kun tosiaan ei sama sukupuoli ole aik.koskaan kiinnostanut ja nyt ikää jo yli 30 :o )

    Äänestä

  • Susssseeli kirjoitti:

    ...mun kirjottamalta, mutta mä oon vaan nainen, enkä saa yhtä naista mielestäni sitten millään... ikinä en ole ollut aikaisemmin kiinnostunut naisista seksuaalisesti mutta tämä pyörii mielessäni jatkuvasti eikä jätä rauhaan. Hänen kanssaan meillä tosin on jotain ollukin (suutelua ja koskettelua lähes taukoamatta), aina kun emme ole töissä vaan vapaalla. Olemme kirjoittaneet toisillemme asiasta, että molemmat haluavat toisiaan mutta nyt viimetteeksi oli pakko lyödä flirtille töissäkin loppu, kun hänellä on mustis mies joka ei sulata ko. asiaa (ymmärrän kyllä tämänkin) Meistä ei kumpikaan ole ollut "naisiin päin" koskaan elämässään, joten ihan pihalla olemme olleet ja asiasta puhuminen tuntuu olevan ihan mahdotonta (ja minä heikommilla kun olen sinkku)...

    "..hajuista, vai mistä?"

    Koirat ne nuuhkii toistensa takapuolia varmistaakseen tiettyjä asioita, niiltäkö olet tapasi mennyt matkimaan? ja ihan yli 30v ja ihan pihalla perusasioiden suhteen?.

    Haluaisin esittää vastakysymyksen, mitä esim. ap odottaa saavansa vastaukseksi? onko tämä muka psykologipalsta, kun kysymysasettelut on asetettu sen suuntaiseksi, kun ihan tosissaan odottaisi saavansa jotain järkevää vastaukseksi, joka näin ihmeellisessä asiassa kuin - apua, olen viehättynyt jostakin ihmisestä, mutta kun nurkissa pyörii jo entinen, mitä pitäisi tehdä, onko syy tässä ihmisessä johon olen itse viehättynyt, apua apua, kukaan ei pistä elämääni järjestykseen ja neuvo kumpi dumpata pihalle, panettaisikin vai panettaako vai muutenko vaan viehätyn ihmisestä, mitä häh täh, kertokaa please-?.

    Nyt tulee yleisin keskiarvovastaus:
    - mieti ihan rauhassa ja tutustu tunteisiisi ja kokeile tuntuuko heppi pyllyssä hyvältä,jos niin eikun sitten lisää kokeilemaan (jotta varmistaisit ns.kypsyytesi homosuhteisiin), niin sitten voitkin palata, sydänkäpysesi luo,
    jos joku vielä huolii ja jos muistat perustuuko suhde johonkin muuhunkin kuin panemisen pohtimiseen.

    Äänestä

  • Susssseeli kirjoitti:

    ...mun kirjottamalta, mutta mä oon vaan nainen, enkä saa yhtä naista mielestäni sitten millään... ikinä en ole ollut aikaisemmin kiinnostunut naisista seksuaalisesti mutta tämä pyörii mielessäni jatkuvasti eikä jätä rauhaan. Hänen kanssaan meillä tosin on jotain ollukin (suutelua ja koskettelua lähes taukoamatta), aina kun emme ole töissä vaan vapaalla. Olemme kirjoittaneet toisillemme asiasta, että molemmat haluavat toisiaan mutta nyt viimetteeksi oli pakko lyödä flirtille töissäkin loppu, kun hänellä on mustis mies joka ei sulata ko. asiaa (ymmärrän kyllä tämänkin) Meistä ei kumpikaan ole ollut "naisiin päin" koskaan elämässään, joten ihan pihalla olemme olleet ja asiasta puhuminen tuntuu olevan ihan mahdotonta (ja minä heikommilla kun olen sinkku)...

    Että eikait tähän voi sanoa mitään sen kummempaa, kuin että jos joku asia vaan toisessa viehättää niin se vaan vetää sitten puoleensa (josko joku älykkäämpi keksis että mistä se hirvee vetovoima tulee...? hajuista, vai mistä? kun tosiaan ei sama sukupuoli ole aik.koskaan kiinnostanut ja nyt ikää jo yli 30 :o )

    Olen vakuuttunut että sielu syntyy uudelleen, olen kokenut vahvaa kuuluvuutta toiseen ihmis olentoon monesti. Ne ovat muistoja edellisistä elämistä, jolloin olet saattanut olla mies tahi nainen kuin myös tuo vetovoimainen kohde. Tannoin yhteytenne on ollut niin voimakas että se energia tuntuu tässäkin ulottuvuudessa. kehottaisin hyväksymään tilanteen ja vaalimaan sitä ihanaa tunnetta. Minua on auttanut keskustelut ihmisten kanssa joilla on yhteys ja herkkyys nähdä näitä menneitä energia kenttiä, kehoitan kuitenkin varovaisuuteen, sillä myös "huijareita" on paljon jotka sotkevat ja mustaavat todellisten näkijöiden maineen. Löydä sydämesi herkkyys ja luota omiin tuntemuksiin ennen kaikkea.

    Äänestä

Harva on "umpi-mitään", jos sulla on yks mies-ihastus kerran elämässäs niin se ei susta homoa tee...

Äänestä
  • "..hajuista, vai mistä?"

    Koirat ne nuuhkii toistensa takapuolia varmistaakseen tiettyjä asioita, niiltäkö olet tapasi mennyt matkimaan? ja ihan yli 30v ja ihan pihalla perusasioiden suhteen?.

    Hahhahhahahaaaa!! En mä mitään pihalla ole, kunhan vaan sitä alkaa miettimään, et mitenkä ihmeessä oikeesti haluaa ns. evoluutioteorian vastasesti... eikö naisen pitäs haluta miestä ja toisinpäin...? Mutta sitten tulee eteen tilanne, että nainen haluaakin naista... (ja joo, sitäpaitsi onhan siitä tehty tutkimuksiakin että ihminen on hajujensa "uhri" ei pelkästään ne mainitsemasi koirat! :D)

    "..mitenkä ihmeessä oikeesti haluaa ns. evoluutioteorian vastasesti..."

    Evoluutioteoriasta tuskin on kyse edes perusasetelmassa mies/nainen, vaan lisääntymisvietistä tms. Evoluutiossa aikavälin kuluessa tapahtunee kehitystä lajeissa geenien yhdistyen ja mukautuen, tosin nykyään useimmat väittävät että ihminen (miltä vaikuttaakin) ei ole kehittynyt ja jopa taantunut, siihenkö lisääntynyt samansukupuolisuuden viehätys perustuu, evoluution taantumiselle?.

    Ei ole tarve (ympäristö ei luo pakotetta maskuliinisille ulkopuolisilta vaaroilta turvaaville miehille ja hoivavietin omaaville naisille) jatkojalostaa ihmistä sopivien hyvän geeniperustan omaavien ihmisten kesken (mitä turhia keskenään häslätä, geeniteknologia tekee sen puolestamme, kehittää siis ihmisen geenisesti paremmaksi, ja katso, evoluutioteoria pitäisikin paikkaansa keinotekoisesti saavuttaen?).

    Tieteestä on toki hyvä tapa saada varmistus sydämen asioille, toki, syyntakeettomuus asian suhteen jos "syyllisyys" penkille joutuu..

    Äänestä

  • siis evoluutioteoriako? kirjoitti:

    Täällä on joku tosikko vissiin mukana kirjottelemas ja yrittää päteä asioilla, joista ei kukaan ota selvää mitä se selittää ... :o

    Joko palataan alkuperäseen juttuun.... ? kiitooos.

    Äänestä

  • Vioooolaa kirjoitti:

    Täällä on joku tosikko vissiin mukana kirjottelemas ja yrittää päteä asioilla, joista ei kukaan ota selvää mitä se selittää ... :o

    Joko palataan alkuperäseen juttuun.... ? kiitooos.

    Ap kirjoittaa: "Olen aikuinen mies,elänyt jo muutamia vuosia parisuhteessa naisen kanssa.Meillä on myös yksi lapsi.Puitteet siis kunnossa,vai?"

    Kyllä, puitteet ovat kunnossa.

    Äänestä

Älä ota stressiä äläkä peilaa elämääsi ynnä tunteitasi muihin. Olen rohkeasti sitä mitä olet! Rakkaus ja ylipäätänsäkin tunteet ynnä kemia eivät ole sukupuolesta kiinni vaan ihmisestä :)

Eli ethän turhaan yritä rajata itseäsi?

Äänestä

Viettelykset tulle, mutta voi sitä ihmisistä jonka kautta... jätä moiset Paholaisen ajatukset.

Jumalan armo toimii katuvan syntisen kohdalla.

http://www.youtube.com/watch?v=Wre-sDYCR4I

http://www.youtube.com/watch?v=A20l6HFL0Qs&feature=rela

http://www.youtube.com/watch?v=s5L3HyhOc7c&feature=rela ted

http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=rela ted

Jumalan rakkaus varoittaa ja tarjoaa muuttavaa armoa Jeesuksen kautta ja se toimii.

Ei todellakaan kannata mennä helvettiin jonkun synnin tähden!

http://www.netmission.fi/fi/kristillinen_elama/uskoontu lokertomukset/?id=67    

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neuvoton mies kirjoitti:

Laitoin alunperin tämän viestini Suhteet ja tunteet -palstalle,mutta minua neuvottiin siirtämään postaukseni tänne.Perään olen vielä liittänyt toisen kirjoitukseni,jonka kirjoitin pari päivää myöhemmin.Kiitos,jos jaksat lukea ongelmastani:

"En ole ihan varma,kuuluuko tarinani tähän osioon,mutta luulisin näin.Eli näin mun tämänhetkisessä elämässä:

Olen aikuinen mies,elänyt jo muutamia vuosia parisuhteessa naisen kanssa.Meillä on myös yksi lapsi.Puitteet siis kunnossa,vai?

Ongelma on se,että mulla on jo noin kolmen ja puolen vuoden ajan(!)liikkunut mielessä eräs mies.Näen häntä lähes päivittäin.En varsinaisesti ajattele tätä miestä koko ajan,mutta hän "vilahtaa" mielessä kun herään tai kun menen nukkumaan.Ja päivällä hän käy mielessä tasaisin väliajoin(monta kertaa tunnissa).

Tämähän nyt tietysti on johtanut siihen,että olen alkanut ajattelemaan,olenko homo.Tämähän nyt sitten stressaa oikein kunnolla,onhan mulla kuitenkin muija ja lapsi.Joskus tunnen sellaista syyllisyyttä,että...

Toisaalta,käyn aika usein aikuisviihdesivustoilla.Olen kerran-pari käynyt katsomassa homopornoa,mutta en kiinnostunut siitä millään tavalla(tosin ne videot vilahtelevat nyt toistuvasti mielessä.Mistähän sekin johtuu?).Hetero- ja lesboseksistä olenkin sitten ns."kanki kovana".

Töissä katselen naisten vartaloita sillä silmällä,enkä koskaan aattele miehistä,että "onpas hyvä takamus".Silti en pääse mielessäni eroon tästä kaverista.STRESSAA JA PALJON!!!

Onko kukaan muu vastaavassa tilanteessa?Aika neuvoton olo,niinkun nimimerkkikin jo kertoo...
Toivottavasti herätän keskustelua!Tarvittaessa kerron toki tarkemmin tuntemuksistani"

TÄSSÄ SITTEN TOINEN VIESTINI:

"Itsekin olen aatellut tuota bi-hommaa.Mutta ihmetyttää vaan se,että en ajattele muita miehiä ollenkaan.Se on vain ja ainoastaan tämä yksi kaveri.Jännää,että tää kyseinen tyyppi ei todellakaan ole komea(mahaakin löytyy).Mikähän ihme siinä on ,että se vaan pyörii päivittäin mielessä ja vielä lähes koko ajan.....?

Masentaa,kun aattelee,että hän pyörisi loppuelämän päässä.Mitähän siitäkin tulis?Jossain vaiheessa varmasti romahdus.Olen aatellutkin,että tämä jatkuu vain sen takia,että murehdin hänen ajatteluaan.Alkaako olemaan jo tekosyy?Kun en tiedä...

Kiihotun seksuaalisesti siis vain naisista.Seksielämä muijan kanssa on erittäin tyydyttävää.Nyt kun "akka" ei ole kotona,aattelin käydä vähän pornoa katsomassa.Hetero-tai lesbopornoa,tottakai

Toivottavasti saisin rauhan jonakin päivänä pääni sisään.On tympinyt nimittäin jo pidemmän aikaa...

PS:Heitän loppuun vielä kysymyksen,että voiko tää oikeasti johtua vain siitä,että murehdin tän kaverin ajattelua?Eli en siis ajattelisi häntä vain hänen itsensä takia vaan vain ajattelun takia?Ymmärsittekö?Vai onko se vain typerä tekosyy,millä yritän lohduttaa itseäni?
Naisiin kun olen ollut ihastunut,niin ihastus on viimeistään hiipunut vuoden kuluttua pois eikä ole sitten sitä naista tullut enää koskaan ajateltua.On tää jukoliste outoa..

Tulisiko teiltä vielä jotain kommenttia?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu