aaltoja, suuria ja pieniä, valkoisia tyrskyjä aaltojen hajotessa vasten merestä nousevaa kalliota. Huusin tuskani tuuleen, en kuullut sitä, meri ja tuuli veivät äänen mennessään....sielustani irtosi jotain, mitä - en tiedä.Kävelin kalliolla ja tuuli toi tuskan takaisin, huomaamatta ja kuin varkain. Vain hetken helpotus, ei ikuista ja tunsin rakkauden edelleen - sinuun, syvällä ja sielussani. Niin minä otin sen vastaan ja takaisin;rakkauttani ei meri, ei tuuli huolinut, minun on se itse kannettava. - a
Katselin
onnetonko
2266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
saithan sinä kenties
hetken rauhan, levon.
Pienistä puroista ne
osotkin virrat saavat
alkuvoimansa ain.
samaistuin hyvin kun luin herkän ja koskettavan kirjoituksesi. Sopisi varmaan monelle, se ettemme itse voi hallita tunteitamme on kyllä hirveää ja yhtä lailla...ihanaa!Itse olen samassa tilanteessa, niinhän se vaan on. Olen yrittänyt vaikka mitä, jopa alkaa vihaamaan häntä vaan ei onnistu. Odottelen nyt sitten.....