kuinka paljon tavallinen koti kissa tarvitsee liikuntaa päivässä. tuntuu että kissani nukkuu surimman osan vuorokaudesta. kissani on 9 vuotta ja terve. pihalla käy päivittäin valjaissa ja ns. etupihalla istuskelee narunpätkässä. lisäksi kissa ei koskaan ole kovinkaan ole hanakka ollut syömään. leikkii aina silloin tällöin jne jne perusjutut. ruoasta sen verran että ei ole ruoka aikoja vaan evästä on 24/7 tarjolla. eri merkkejä ja monipuolisesti. mutta tuohon aktivisuuteen pitäisi saada vähän lisäystä. leluja on ja kepejä ja kiipeilutelinettä sun muuta mutta tuntuu siltikin että se kokoajan nukkuu ja näyttää kivalta.
kissa ja
liikuntaa
2161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
liikuntaa ettei turhautuisi tai tulisi pelkäksi laiskiaiseksi.
Itse käytän kissaani päivittäin vähintäin tunnin lenkillä ja me todellakin kävellään eikä vain istua nökötetä paikallaan. Sisällä aktivoin kissaa leikittämällä jos ulkoilu ei sään puolesta ole mahdollinen.
Hyvä että ulkoilutat kissaasi valjaissa (moni ei sitä viitsi tehdä) ja näin hoidat sen liikunnantarvetta.
Muistuttaisin vain, että lain mukaan kissaa ei saa pitää paikalleen kytkettynä (esim. narussa pihalla) muutoin kuin tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Tällöin kissan on oltava myös jatkuvassa valvonnassa. Yksin pihalle jätetty kytketty kissa altistuu monenlaisille vaaroille ja tosiaan on lainvastaista kytkeä kissaa piuhaan kuin koiraa.
tosiaan käydään muutaman sadan metrin lenkki päivittäin ja ihan jokapäivä. lisäksi mirri on narussa etu ja takapihalla mikäli kissa sinne on pyrkimässä ja omakoti talo on kyseessä ja koko ikä on näin ollut ja kissa viihtyy. lisäksi osaa kyllä hypätä ovenripaan että nyt on päästävä takaisin sisälle. talvella varsinkin. jotenkin vain siltikin tunnostaa että ei ole tarpeeksi aktivinen. tietysti ikä teke osansa. 9 vuotias narttu kissa siis kyseessä. no ikä ei ole vielä ainakaan rasitteena millään lailla.