Tintistä

Luin suunilleen parissa viikossa kaikki Tintti-albumit.Mitkä ovat teidän suosikkinne?Itselläni kohosi ylimmäksi Rakham Punaisen aarre,koska se oli hyvin hauska,johtuen tohtori Tuhatkaunosta.
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Faaraon sikarit/ Sininen lootus ja Mustan saaren salaisuus on ollut minun suosikkitarinoitani. Kiina ennen toista maailmanrähinää on ollut kiintoisa paikka. Sanghain ja Hong kongin menneisyys kiinnostaa.

Äänestä
  • Ne alunperin ennen sotia julkaistut Tintti-kertomukset on piirretty uudelleen sodan jälkeen.

    Selkeästi aikuisille suunnatuista tarinoista tehtiin lapsille sopivan korrekteja poistamalla alkuperäisten versioiden asenteellista rasismia, väkivaltaa ja paheellista elämää. Tämän päivän näkökulmasta katsoen sitä kyllä vielä jonkin verran jäi.

    Suomeksi julkaistut ovat juuri näitä uudempia siistittyjä versioita.

    Oma suosikkini on Tinin kuumatka (Päämääränä kuu Tintti kuun kamaralla). Tarina ilmestyi jo 50 vuotta sitten - 15 vuotta ennen ensimmäistä oikeaa kuussakäyntiä. Ahmin aikoinani (1973-74) tarinaa Zoom-lehdestä, jossa se tuolloin ilmestyi jatkosarjana parin sivun pätkissä.

    Äänestä

  • Fantasio kirjoitti:

    Ne alunperin ennen sotia julkaistut Tintti-kertomukset on piirretty uudelleen sodan jälkeen.

    Selkeästi aikuisille suunnatuista tarinoista tehtiin lapsille sopivan korrekteja poistamalla alkuperäisten versioiden asenteellista rasismia, väkivaltaa ja paheellista elämää. Tämän päivän näkökulmasta katsoen sitä kyllä vielä jonkin verran jäi.

    Suomeksi julkaistut ovat juuri näitä uudempia siistittyjä versioita.

    Oma suosikkini on Tinin kuumatka (Päämääränä kuu Tintti kuun kamaralla). Tarina ilmestyi jo 50 vuotta sitten - 15 vuotta ennen ensimmäistä oikeaa kuussakäyntiä. Ahmin aikoinani (1973-74) tarinaa Zoom-lehdestä, jossa se tuolloin ilmestyi jatkosarjana parin sivun pätkissä.

    Että esim. Tintin au Congon kaltaiset vanhimmista vanhimmat Tintit on juuri ajalle kuuluvaan henkeen kirjoitettuja "Afrikka on pimeä paikka jne.", mutta jos osaa jättää semmoiset kommentit omaan arvoonsa ja ymmärtää, että aika on ollut 30-luvulla melkoisesti erilainen, niin voi kyllä sanoa, että loistavia tarinoita on. Mulla on käynyt siinä mielessä "mäihis", että vanhemmat ovat ahmineet Tinttejä jo nuoruudessaan 8 vuotta vanhempi isoveli siihen päälle, niin että kotoa löytyy alkuperäisasussaan olevia Tinttejä.

    Äänestä

Itse en ole nuita suomenkielisiä harrastanut, kun en tykkää pehmokantisista, joten en tiedä siitä siistimisestä. Haddock kiroaa ranskaksi kuin kunnon merimies ainakin, nyt kun muistelen, juuri ne kohdat taitavatkin olla suomenkielisissä korvattu jollain pääkallon kuvilla? Mutta Haddockin kirouksethan on vaan hupaisia. Musta varsin hauska on tuo Tintin au Congo, oiskos se Tintti Afrikassa suomeksi? Samoin olen aina tykännyt L'étoile Mysterieus:ta (ei mitään käsitystä mitä se on suomeksi, mutta siinä on se iso sieni kannessa....)
Voi voi, niitä on niin paljon hyviä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MINÄ kirjoitti:

Luin suunilleen parissa viikossa kaikki Tintti-albumit.Mitkä ovat teidän suosikkinne?Itselläni kohosi ylimmäksi Rakham Punaisen aarre,koska se oli hyvin hauska,johtuen tohtori Tuhatkaunosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu