Apu-va

Miksi niitä lapsia pitää tehdä, kun heti erotaan eikä lapsi ole edes vuotta? Tai on tehty useita? Jos ongelmia ilmenee, niin harvoin eivät ole merkit ilmassa jo vuosi-pari ennen eroa. Ja silti vaan lisäännytään. En ymmärrä... Jos joku voisi kertoa? Naiset ilmeisesti vain haluavat olla kotona tai ehkäisy on vieras asia. Ei voi ymmärtää...
7468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ketään ei suunnittelee eroa, ja jos oot/aiot ikuinen sinkuksi.. niin hyvää matkaa!

Äänestä

asiasi.

Äänestä

sinulle mutta vastaampa jotta voit asiaa pohtia. Itse tein mieheni kanssa lapset ja elimme normaalia perhe-elämää. Itse ajattelin olevamme suht onnekkaita, saimme matkustella ja emmekä olleet mitenkään "jämähtäneitä", yhteistä aikaakin oli silloin tällöin.

Mutta mutta, selvisipä sitten kuitenkin että mies etsi muuta seikkailua elämäänsä. Anteeksi olisin antanut, mutta mies ei jaksanut & halunnut lähteä enää selvittämään suhdettamme vaan katsoi parhaakseen aloittaa uuden suhteen puhtaalta pöydältä ja perustaa uuden perheen.

Minkäs siinä teit? Kävin perheneuvojalla ja tein kaiken ohjeiden ja kirjojen mukaan, mutta mikään ei auttanut. Mies meni menojaan ja laittoi eron vireille. Mistään ei enää halunnut keskustella kanssani.

Yhteisellä päätöksellä aikoinaan lapset teimme, ehkäisystä siis luovuttiin silloin. Kotona olin äitiysvapaan ja muutaman kk yli, sitten palasin työelämään.

Itse olisin siis kaikkeni yrittänyt ja halunnut tehdä, mutta mies halusi mennä siitä missä aita oli matalin. Ei aina voi itse vaikuttaa asioihin.

Äänestä

Tapasin lapseni isän enkä olisi koskaan voinut kuvitella hänen valehdelleen minulle todellisesta elämästään alusta asti - toisen ajatuksia kun ei voi lukea. Niin siinä loppujen lopuksi ja minusta riippumattomsita syistä kävi niin, että jäin yksin.

Äänestä
  • mikä hänessä sinuun sitten vetosi kun ”...voinut kuvitella hänen valehdelleen minulle todellisesta elämästään alusta asti...”, oliko kenties ns. auervaara, homo, vastuuton rikollinen, jo naimisissa vai mikä oli?

    Äänestä

  • MaKe kirjoitti:

    mikä hänessä sinuun sitten vetosi kun ”...voinut kuvitella hänen valehdelleen minulle todellisesta elämästään alusta asti...”, oliko kenties ns. auervaara, homo, vastuuton rikollinen, jo naimisissa vai mikä oli?

    ETTÄ KUN NE NAISET ON SYYPÄÄNÄ AIVAN KAIKKEEN!!!
    ETTÄ KUN EI OSAA SEURAANSA VALITA!!!
    ETTÄ KUN EI AKKA ALISTU JA PYSY LASTEN TAKIA SUHTEESSA!!!
    EI JUMALAUTA !!!
    suksikaa kuuseen.

    Äänestä

Niin, onko vähä tylsä elämä? Etkö saa enää parisuhteestasi jännitystä? Vai minkä ihmeen syyn takia tuut Yhteis- ja yksinhuoltajuus -palstalle kyseleen tollasta?! Luuletko perkeleen typerys että kaikki yh-äidit on OMASTA TAHDOSTAAN siinä tilanteessa? Jep, kylläpäs minäkin ihan pikkutytöstä asti toivoin, että "Voi sitten kun olen aikuinen niin haluan tulla yksinhuoltajaksi!"

Ymmärrän hyvin, että et voi yksinhuoltajia ymmärtää, tuskin ymmärrät tästä maailmasta muutenkaan yhtään mitään.

Saunan taakse tollaset vässykät kuin sä saisi viedä. Aamen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä teitä vaivaa? kirjoitti:

Miksi niitä lapsia pitää tehdä, kun heti erotaan eikä lapsi ole edes vuotta? Tai on tehty useita? Jos ongelmia ilmenee, niin harvoin eivät ole merkit ilmassa jo vuosi-pari ennen eroa. Ja silti vaan lisäännytään. En ymmärrä... Jos joku voisi kertoa? Naiset ilmeisesti vain haluavat olla kotona tai ehkäisy on vieras asia. Ei voi ymmärtää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu