Lehmällä aureus, tuli eilen tieto. Osasin vähän epäillä sitä. Siis hoidothan ei tepsi ja teuraaksi ei vielä raaski laittaa, lypsää hyvin muutama kuukausi poikimisesta. Mutta yksi neljännes aika rötkyä. Erikseen olen sitä nyt viikon verran lypsänyt. Olisko teillä mitään hyvää kotikonstia että saisin neljänneksen kuntoon. Tiheää lypsyä olen tehnyt ja lämmittävällä voiteella hölvännyt.
Aureus
11
1269
Vastaukset
- kokkeiltu on : )
Anna vasikan imeä sitä nisää ja muitakin.Meillä oli samoja ongelmia ja tutulta kuulin, että solut laski kun pani vasikan imemään.Ei vie kauaa aikaa,siinä tilluun aikoina ja kerran päivällä ja toden totta, utaretulehduksen alku parani.Jos maitoa on paljon, lypsä enimmät koneella ja vasikka hoitaa loput.Kokeileppa.Niin, vasikan on oltava janoinen, eli älä juota sitä maitovalm.juomalla. Meillä on jo monen kohdalla tepsinyt.Mitä sitä aina ell. soittamaan, rahaa vaan menee.Luomu on luomua.
- se tämäkin :
Aureukseen ei auta mikään, mutta se on väliin piilossa ja taasen putkahtaa. Semmoinen lypsetään viimeksi, ettei tartuta muita, mutta täähän jo tiedetäänkin. Kun taas juustoisen maidon, tai lettupannulla havaitun muutoksen voi korjata tiheällä lypsyllä, jota miellä hoitaa myös, yllätys yllätys: VASIKKA. Jos teillä on hoitokarsina, vasikan kanssa emo päiväksi ja yöksi sinne. Ei tarvitse montaa päivää olla ja tulehduksen alku häviää.Eikö ole kummaa, ettei tätä hoitomuotoa kummemmin ole kerrottu? Lääkkeitä ja myrkkyjä myydään- tai pitää saada myydyksi.Tulee varoajat ja kaikki. Ja lehmästä kehittyy pikkuhiljaa immuuni koko antibiootille.Silloin ei linimenttiä utareeseen, jos vasikka imee. Suosittelen ja kerro miten kävi?
- vasikan
hoitaa, niin laita lehmälle utareliivit ja siihen reikä tälle sairaalle vetimelle. Näin vasikka ei pääse tartuttamaan terveitä neljänneksiä, vaan se imee vain sitä sairasta.
- NiinpäNiiN!!
Mieki oon pannu merkille, että nykyään pittää aina olla lääkkeitä,lääkkeitä kalliita reseptihoitolääkkeitä.Ja kallis el.lääk.käynti.Turhauttavaa on että pittää el.lääkärin tulla ite paikalle, jos antob.pistoksina annetaan, kun kuitenkin se olen sitte mie joka sen piikin/t pistää. Säästyisi aikaa ja rahaakin, jos voisi piikit apteekista itse noutia. Muuten, ei hullumpi idea tuo, että vasikka imemään...mutta onkohan ihan jees, että kauravellin näköistä mömmöä imee? Ei varmaankaan.Tarkoitatte kai lievempiä tulehdukdia.
- alkup.
vasikan kirjoitti:
hoitaa, niin laita lehmälle utareliivit ja siihen reikä tälle sairaalle vetimelle. Näin vasikka ei pääse tartuttamaan terveitä neljänneksiä, vaan se imee vain sitä sairasta.
mutta kun vain lehmävasikoita ja aureusmaitoahan ei saisi antaa lehmävasikoille.
- Lomittajana yli 10v
Vasikka on hyvä konsti.Näin joskus eräässä talossa, kun Lehmälle oli laitettu utareliivit ja viallisen vetimen kohtaan oli tehty reikä, jolloin vedin oli vasikan saatavilla.Lehmästä tuli paljon maitoa, joten vasikka sai yhdestä vetimestä riittävästi maitoa ja imi aina oikean vetimen.En enää muista, mikä bakteeri oli kyseessä, mutta maito neljänneksessä normalisoitui ajan kanssa.Muuten lehmä lypsettiin kolmesta tankkiin.
- siitähän bakteerit menevät
Minä lypsän yhden vetimen aina ritilään.
Lämmittävästä voiteesta ei näytä olevan apua.Laitan vaseliinia ,ettei bakteerit enää pääsisi vetimeen.
Ja jos tässä tunnustan:joskus hipaisen penicilliiniä sormella vetimen päähän...- jhlgf
Kanta tottuu antibioottiin, eikä se enää tepsi silloin kun sitä oikeasti tarvitaan. Ne bakteerit muuten leviävät kaikkialle ja se kestävä kanta on kohta toisissa eläimissäkin.
- siis raakaa betadinea pumpu...
Ja sillä desinfioin illoin aamuin vetimen pään.
Lämmitän vesihauteessa lämmittävän voiteen ja sillä voitelen utareen.-Sanomalehteä utareliiveihin. - -Lehmänainen-
...on paha pöpö, joka leviää todella tehokkaasti. Älkää ainakaan pienille lehmävasikoille ko. maitoa juottako. Mieluiten lehmävasikat juotetaan huippulaadukkaalla maidolla. Huonompaa voi laittaa vaikka tankkiin. Juotatteko te lapsillenne utaretulehdusmaitoja??? Tuskinpa. Vasikka sairastuu huonosta maidosta, mm. napa- ja niveltulehduksiin, ripulista puhumattakaan.
Minulla on vuosien kokemus vasikoiden käytöstä utaretulehdusten hoidossa. On hyviä kokemuksia, mutta paljon myös huonoa.
Mutta asiaan...
Kuumeinen lehmä on AINA HOIDETTAVA ja eläinlääkäri on kutsuttava paikalle !!! Kuumeettoman kanssa on jo enemmän vaihtoehtoja.
Aureuslehmän kohdalla tehdään päätös, kuinka toimitaan. Jos hoito aloitetaan, tehdään se voimakkaalla ja pitkäkestoisella antibioottikuurilla eli tuubihoito ja pistokset lihakseen vähintään 5 vrk. Hoidon jälkeen otetaan säännöllisin väliajoin kontrollinäytteet, joilla seurataan hoidon onnistumista. Jos aureus uusii, niin eläin on viisainta laittaa pikaisesti teuraaksi.
Hoidetun eläimen maitoa ei pidä antaa lehmävasikoille, koska on pelkona, että aureus on kestänyt hoidon ja tauti on muuttunut vahvemmaksi ja tullut antibiooteille entistä vastustuskykyisemmäksi. Parempi on olla liian varovainen taudin kanssa.
Jos päätetään, että hoitoa ei aloiteta, utareneljännes kannattaa umpeuttaa pikkuhiljaa lypsykertoja vähentämällä. Aureus-neljännes on vain melkoisen vaikea saada umpeutettua, koska maitoa erittyy runsaasti ja kuumeen nouseminen on hyvin todennäköistä. Mutta umpeuttamista kannattaa yrittää, jos haluaa pitää lehmän karjassa. Jos kuume nousee, niin antibioottihoito aloitetaan välittömästi. Hoidon aikana lypsykertojen vähentäminen onnistuu yleensä hyvin ja umpeutus nopeutuu.
Minusta on arveluttavaa lypsää aureusmaitoa tankkiin, ainakin, jos tilalta myydään tinkimaitoa. Aureus voi, nimittäin, tarttua ihmiseenkin ja tauti vaatiikin kovan antibioottihoidon suoraan suoneen. Tunnen muutaman aureuksen sairastaneen miehen ja rankka oli tauti. En ole varma taudin tartuntareitistä ja onko ihmisillä ollut edes sama sairaus kuin lehmillä, mutta paras olisi olla varovainen.
Tässä tällä kertaa.... Nyt sauna kutsuu.... - hoitovinkkiä
Jos jätetään laktaatiokauden hoito poi luvuista, niin kakasi hoisoa. Teuraaksi, taikka neljännes umpeen. Neljännes aika rötkyä? Eli siis? Solutesti reagoi voimakkaasti, vai tarkoitatko että tulee maidon mukana klimppejä?
Ja jos maitoäärä on alle 30 kiloo nii kyllä sen tohtii kertallaakista taikka vähentämälä nopeassa aikataulussa umpeuttaa. Minoon ainaki nuo hankalat tapaukset umpeuttanut rohkiasti. Se erikseenlypsäminen on konsti, jos omaa vapaa-ajan ongelmia....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 885516
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113047Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv892958Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232584Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251976- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851328