As. Oy simputtaa koiraani

PeraS

Asun vuokralla ison kerrostalon yläkerroksessa Helsingin kantakaupungilla, ei ihan ydinkeskustassa.
Minulla on ollut kolmisen vuotta keskikokoinen, lähinnä Laikaa muistuttava uroskoira. On lempeä, paremmin arka, sosiaalinen, suhtautuu ihmisiin varovaisen myönteisesti, pitää lapsista, ei ärhentele kenellekään, eikä ole koskaan edes yrittänyt purra ketään. Koira ei hauku sisällä käytännössä ollenkaan, ei haise, pidetty siistinä, harjattu, ei tietenkään tee tarpeitaan sisälle eikä muutakaan haittaa tästä ole ollut naapureille. Teemme koiran kanssa pitkiä lenkkejä paitsi lähialueilla myös metsissä.

Viime talvena vuokraisäntäni soitti ja kertoi, että koirastani oli valitettu. Sotkee kuulemma rappukäytävän tassuillaan. Alatasanteelle oli jäänyt rapaisilla säillä koiran tassujen jälkiä jotka olin tietoinen ja käynyt silloin tällöin siivoamassa mutta tästä huolimatta joku oli valittanut asiasta ilmeisesti taloyhtiön hallituksen jolekin edustajalle tms. Lähdettään vuokraisäntäni ei paljastanut. No, aloin sitten kuljettaa koiraani sisään porttikäytävän ja pihan kautta takaovesta josta pääsee lähes suoraan sissin eteen jolla kotiovelle.
Tämä käytäntö sopi minulle ja koiralleni itse asiassa paremmin koska samalla varsinkin talvisaikaan koiran maantiesuolavellissä sotkeutuneet tassut ja polkuanturat hieman puhdistuivat ennen kuin vein tämän porraskäytävään antaessani tämän hieman lenkin jälkeen tepastella takapihan hieman puhtaammassa lumihangessa. Takapihan portti on jatkuvasti suljettu jonne pääsee vain asukkaiden yms. avaimilla. Pihalla on aina runsaasti parkkerattuja autoja. Nykyään sielläkin näkyy villikaniongelma mm. syötyinä pensasaitoina, käytävinä sekä jätöksinä - ruosteenvärisiä lammikoita sekä papanoita on todella runsaasti.

Valituksia ei kuulunut kunnes hiljattain vuokraisäntäni soitti eräänä iltana, kuulema kesken taloyhtiön hallituksen kokouksesta tiukkasävyisen puhelun. Kertoi hallituksen puheenjohtajan, jota en tunne, vaatineen, että koiraani ei saa enää ollenkaan tuoda pihalle. Joku oli kuulemma nähnyt koirani pihalla josta oli valittanut.

Kerroin, ettei tee tarpeitaan pihalle ja yritin kysyä, että pelkääkö joku koiraa. Ei mitään vastausta.

Kysyin, että eikö enää edes hihnasta saa tuoda portin ja takaoven kautta kautta. Vastaus oli jyrkkä EI. Nyt pitää tuoda kadulta suoraan etuovesta. Yritin uudelleen kysyä syytä ja sitä, kenelle on koirastani ollut haittaa.
Tämä on sikälikin hankala tilanne, että koirani pelkää etuoven moottorisulkijamekanismia eikä helpolla kulje etuovesta. Vuokraisäntäni ei vastannut. Ilmoitin sitten kysyväni asiaa hallituksen puheenjohtajalta, että tietäisin, mikä tässä on mennyt pieleen ja ketä koirani on häirinnyt. Monen kysymisen jälkeen suostui lopulta kertomaan hallituksen puheenjohtajan nimen ja missä rapussa asuu.
Mitä olen naapureita nähnyt pihalla, kadulla yms. koirani kanssa tai ilman, aina tervehtivät ystävällisesti ja vaikuttavat pitävän koirasta ja koirani on pitänyt heistä.

Asuintaloni sijaitsee alueella, jossa on mm. paljon kapakoita ja on yleistä, että varsinkin porttikäytävän alue lainehtii virtsasta ym. eritteistä, injektioruiskuja pyörii jaloissa, assosiaalista ainesta on tunkemassa pihalle ja porraskäytävään. Narkkaria, potentiaalista pyromaanikandidaattia, murtoväkeä ym. hörhöä riittää ja luulisi näin olevan mm. asukkaiden turvallisuuden kannalta eduksi, jos iltalenkin jälkeen pyörähdämme takapihan kautta jolloin mahdollinen hämäräväki on useimmiten kehoituksetta siirtynyt
kadulle. Vaikka portti ja ulko-ovet ovat aina lukossa tästä huolimatta takapihalle, jossa on mm. asukkaiden autoja ja polkupyöriä, riittää sisään yrittäjää. Pihalla ei useimmiten ole ketään villikaneja lukuunottamatta jotka muodostunevat varsin pian todelliseksi terveys-, yms. ongelmaksi sotkiessaan jätöksillään mm. lasten hiekkalaatikon käytettyään rottien - joita niitäkin tontilla näkyy - samoja kulkuväyliä.

Koirani villikanien jälkiä innokkaasti haisteli ja tänä aikana jolloin koira lenkin jälkeen käväisi takapihalla pyörähtämässä ne luikkivat tilapäisesti sivummalle, mutta tulivat pian takaisin.

Tämä on saattanut ärsyttää jotakin asukasta.

Se, että koira ei saisi enää kulkea edes hihnassa pihan läpi esimerkiksi autooni tai portilta takaovelle tuntuu jo kovin nurkkakuntaiselta määräykseltä.

En minä sitä takapihaa sinänsä tarvitse koiran ulkoiluttamiseen, mutta kyllä minusta Asunto Oy:n päätökset pitäisi pystyä jotenkin perustelemaan olkootkin, että kokouksen muu sisältö ei kuulu vuokralaisille.

Mitä tehdä? Niinköhän on hyvä idea kirjoittaa hallituksen puheenjohtajalle ja kysyä syytä?

Ounastelen, että tämä "sääntö" on osakkeenomistajien jotenkin itse sorvaama jolla pyritään näyttämään vuokralaisille "kaapin paikka". Mikäli tästä ilmestyy mustyaa valkoiselle, ettei edes asukkaiden omia koiria saa kuljettaa pihamaalla edes kytkettynä, lienee kotitaloni hallitus lemmikeihin ja kotieläimiin yleensä eräs kielteisimmin suhtautuvia kerrostalo -asunto-osakeyhtiöitä. Onko vastaava kuinka yleistä?

Mainittakoon, että hallituksen jäsenten keski-ikä ylittänee hallituksen jäsenten omien hampaiden lukumäärän varsin reippaasti...

Pera

15

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkintapyyntö

      Kiusaamisesta/kotirauhan rikkomisesta tai muusta. Vanhukset yleensä uskoo vain virnaomaisen sanaa. Jos vuokranantajalla ei ole mitään koiranpitoa vastaan eikä koira häiritse, muilla ei ole mitään sanomista. Ellei sitten yhtiöjärjestystä ole muutettu ja sinne laitettu koirankieltopykälä. Jos vuokranantaja irtisanoo sopimuksen laittomasti saanet korvaukset, koska alkuperäisen sopimuksen mukaan koiranpito on ollut tiedossa/sallittu.
      Vanhukset haluaa itselleen yksityisen palvelutalon. Inhoa.

      • Kaikkea ei tarvitse niellä

        Edellä puhuu asiaa. On ihmisiä, joille toisten ihmisten (ja eläinten) kiusaaminen ja terrorisointi on elämäntapa. Sanon suoraan, että porukka tämän takana on harvinaisen mulk*ua porukkaa, joten älä välitä. Sinulla on oikeus ulkoiluttaa koiraasi.

        Jollain on jotain patoutumia jotka eivät liity mitenkään sinuun, mutta ilmeisesti ovat päättäneet purkaa ne nyt sinuun. Olethan jo tehnyt myönnytyksiä, eli olet kiltti. Sellaisia kiusataan myös koulussa.


      • hj cc

        Koirankieltopykälän voi laillisesti laittaa vain jos kyseessä on esim. allergikoille tarkoitettu taloyhtiö. Tavallisessa taloyhtiössä lemmikin pitämistä ei voi kieltää. Jos ne lisäävät järjestyssääntöihin sellaisen pykälän niin se on laiton.

        Olet kiusaamisen kohteena. Soita kunnan eläinsujeluvalvojalle ja kerro tilanne.


    • Älä niele tuollaista!

      Ei helvetti että jotkut on sairaita! Ihan selvää kiusaamista ja terrorisointia tuollainen käytös. Kyllä sinulla on oikeus tietää kuka lemmikistäsi kitisee joten selvitä ensin se ja kysy siltä kasvotusten että mikä elämässä noin mättää kun pitää toisten nenille hyppiä ilman mitään pätevää syytä.

      Vaikuttaisi tosiaankin siltä että siellä vanhat, yksinäiset ja nuorille ihmisille kateroituneet käppyrät yrittävät pompotella vuokralaista ja näyttää ketkä ovat "isäntiä" talossa (kuten itsekin arvelit). Aika selvä pelihän tuo on. Sinä ja koirasi ette ole tehneet mitään väärää joten älä huoli.

      Huono tuuri kun olet sattunut noin sairaan kusipään kanssa samaan taloon. Varmaan joku avohoitopotilas koska normaali ja terve ihminen ei tasan käyttäydy noin! Tsemppiä sinulle ja koirallesi äläkä anna periksi sille mulkerolle!

    • sinulle ap.

      Tosiasiahan on, että esimerkiksi perheellisten ihmisten pennut sotkevat enemmän kuin koirat. Mutta se siitä!

      Kyse on nyt tästä, voitko elää tämän asian kanssa. Itse koin tilanteen niin vaikeaksi omalla kohdallani, että parasta oli muuttaa pois. Jos kuitenkin pokkaa riittää eikä asia vie sulta yöunia, niin tunge niille jauhot suuhun.

      On maailmassa parempiakin asuntoja. Tarinasi luettuani totesin että melkeinpä mikä tahansa muu talo. =D

      • vanhat kääkät hoitoon

        Sinuna kävelisin pokkana etuovesta.
        Itselläni kaksi koiraa ja on toki luonnollista että koirien tassuista tulee likaa rappukäytävään samoin kuin ihmisten kengistä ja lastenvaunuista. Se ei ole rikos.
        Normaalin elämisen jälkiä.
        Mihinkään laki ei velvoita sinua kulkemaan takaovesta. Voit kuleka siitä ovesta kuin haluat. Jos joku valittaa pyydä valitus kirjallisesti. Tarvittaessa ota yhteys juristiin.
        Nimettömät uhkailut voi jättää oman arvoonsa.


    • Simputusta

      Taloyhtiö ei voi määrittää mitä reittiä koirasi kanssa kuljet, jos talossanne ei ole reittejä mistä KUKAAN ei saa kulkea. Kuljet juuri sieltä mistä mielesi tekee ja koiran tassun normaalit jäljet ovat aivan sama asia kuin ihmisten jäljet. Suuremmat kuralammikot siis kannattaa siivota, tavallisia lumijälkiä ei.

      Ainoa, mistä taloyhtiö voi oikeasti valittaa ovat pihan istutusten sotkeminen tai lasten leikkipaikalla koiran ulkoiluttaminen. Kaikki muu on simputusta ja sinun tulisi tehdä kirjallinen valitus isännöitsijälle/ taloyhtiön hallitukselle asiattomasta toiminnasta. Riippuen siitä kuka asiattoman toiminnan takana on.

      Kaikki muut valitukset kannattaakin jättää omaan arvoonsa, pitää muistaa että ei kaikilla ihmisillä vaan voi olla elämää. Elämä on.

    • ...

      Koira asunnossa ei ole irtisanomisperuste, joten ainakaan sillä perusteella vuokranantajasi ei voi sinua irtisanoa.

      Käsittääkseni myös taloyhtiön järjestyssääntöihin ei voi kieltää seuraeläinten pitoa, joten jotenkin sinne asunnolle on koirinesi päästävä.

    • nxvnxvgnv

      Ei muuta kuin ensin soitto eläinsuojeluvalvojalle ja sitten isännöitsijään yhteys. Kerro tietäväsi ettei lemmikkien pitämistä taloyhtiöissä voi laillisesti kieltää ja ettei sinulla ole velvollisuutta noudattaa lainvastaisia määryksiä, varsinkin kun ne annetaan epämääräisesti, anonyymisti ja suullisesti. Hallituksen pj. ei ole taloyhtiön pomo eikä hän yksinään mitään päätä. Vaadi saada kirjallisesti kuulla mitä haittaa koirastasi on ollut ja kenelle. jos väitteet ovat valheellisia, sano se. Saat kulkea mistä ovesta itse haluat, koiran kanssa tai ilman. 0let talossa asukas ja samanarvoinen kuin muutkin.

    • kollektiivirangaistus

      Ikävä kyllä useat koiran omistajat terrorisoivat naapurustonsa hulluuden partaalle ja pakottavat naapurinsa muuttamaan muualle. Kun karvat pystyyn nostava ja rintakehässä kipua aiheutta rätkytys on jatkunut yötä päivää vuosia eikä mikään huomautus tai uhkailu auta, voi viha koiria kohtaan muuttua pysyväksi. Tästä voidaan kiittää ainoastaan tätä suurehkoa osaa koiranomistajista, jotka ovat kanssa-ihmisistään täysin piittaamattomia. Naapurissasi voi asua ihminen, joka on joutunut muuttamaan eläimen alistamana muualle, siltä pohjalta käytös.

      Sinun kohdallasi ei toki ole reilua, että joudut siitä kärsimään, mutta joku vitutuksesta rytmihäiriön saanut on voinut kärsiä aiemmin paljon enemmän.

      • asdfasdfdf

        Tuo terrorisointi pätee kylläkin kissaonmistajiin jotka paskatuttavat elukoitaan taloyhtiön pihamaalla. Jotkut taliaivot jopa päästävät ne vapaaksi ja sitten muka ihmettelevät kun sen joku käy listimässä -.-

        Tuossa aloittajan tarinassa ei ole kyse mistään muusta kuin silkasta terrorismista ja pahan olon purkamisesta viattomaan eläimeen. Siellä joku vanha kääpä elelee viimeisiä elinvuosiaan peloissaan ja on päättänyt kostaa ahdistuksensa muille. Sairasta ja säälittävää.


      • ärsyttää joitakin
        asdfasdfdf kirjoitti:

        Tuo terrorisointi pätee kylläkin kissaonmistajiin jotka paskatuttavat elukoitaan taloyhtiön pihamaalla. Jotkut taliaivot jopa päästävät ne vapaaksi ja sitten muka ihmettelevät kun sen joku käy listimässä -.-

        Tuossa aloittajan tarinassa ei ole kyse mistään muusta kuin silkasta terrorismista ja pahan olon purkamisesta viattomaan eläimeen. Siellä joku vanha kääpä elelee viimeisiä elinvuosiaan peloissaan ja on päättänyt kostaa ahdistuksensa muille. Sairasta ja säälittävää.

        Meidän rivitaloyhtiössä juoksentelee vakkariinsa 6 kissaa kulkuset kaulassa, mutta se ei minua itseäni haittaa.
        Itse olen opettanut kissanpentuni (leikattu uros) valjaisiin ja uskoin sen avulla mm. välttäväni yhteenotot naapurien kanssa.

        Palaute on ollut todella positiivista, mutta...
        MUTTA yksi talossa asuva nainen on alkanut huutaa minulle, että en saa taluttaa kissaani taloyhtiön pihalla ja kulkukäytävillä. Kissani on sisäkissa, jota ulkoilutan päivittäin. Tarpeet se tekee omaan hiekkalaatikkoon sisällä, johon hiekkakin on valittava huolellisesti.
        Ilmeisesti pääsisin helpommalla, kun antaisin kissani juoksennella vapaasti. Niin en kuitenkaan aio tehdä.


      • edellinen
        asdfasdfdf kirjoitti:

        Tuo terrorisointi pätee kylläkin kissaonmistajiin jotka paskatuttavat elukoitaan taloyhtiön pihamaalla. Jotkut taliaivot jopa päästävät ne vapaaksi ja sitten muka ihmettelevät kun sen joku käy listimässä -.-

        Tuossa aloittajan tarinassa ei ole kyse mistään muusta kuin silkasta terrorismista ja pahan olon purkamisesta viattomaan eläimeen. Siellä joku vanha kääpä elelee viimeisiä elinvuosiaan peloissaan ja on päättänyt kostaa ahdistuksensa muille. Sairasta ja säälittävää.

        - montako kertaa olet keskellä yötä herännyt kissan karjumiseen, jopa puolen tunnin välein, niin että saat olla töissä työkyvyttömänä vaeltavana zombina lähes kuollen vitutukseen?

        - Montako kertaa naapurin kissa sen ohitettuasi on rähjännyt korvasi tinnittämään tuntikausiksi?

        -montako kertaa et saa kympin uutisista selvää kun naapurin kissa rähjää joka lauseen väliin?

        Annas kun pelle kerron: Et kertaakaan.

        Jos kissan kikkareen takia se pitäisi tappaa, yllä mainituista syistä kaikki kulmakunnan rakit pitää lahdata jo yhden tällaisen tapauksen perusteella.

        Oletkohan juuri sellainen rakki-idiootti joita osa koiranomistajista tuntuu olevan, ja joista sitten aloittajan kaltaiset normaalit, myös ihmisiä kohtaan empatiaa osoittamaan kykenevät ihmiset saavat kärsiä. Se rakki EI ole ihmisen yläpuolella vaan elukka, koeta luupää tajuta edes se.


      • veti näemmä
        edellinen kirjoitti:

        - montako kertaa olet keskellä yötä herännyt kissan karjumiseen, jopa puolen tunnin välein, niin että saat olla töissä työkyvyttömänä vaeltavana zombina lähes kuollen vitutukseen?

        - Montako kertaa naapurin kissa sen ohitettuasi on rähjännyt korvasi tinnittämään tuntikausiksi?

        -montako kertaa et saa kympin uutisista selvää kun naapurin kissa rähjää joka lauseen väliin?

        Annas kun pelle kerron: Et kertaakaan.

        Jos kissan kikkareen takia se pitäisi tappaa, yllä mainituista syistä kaikki kulmakunnan rakit pitää lahdata jo yhden tällaisen tapauksen perusteella.

        Oletkohan juuri sellainen rakki-idiootti joita osa koiranomistajista tuntuu olevan, ja joista sitten aloittajan kaltaiset normaalit, myös ihmisiä kohtaan empatiaa osoittamaan kykenevät ihmiset saavat kärsiä. Se rakki EI ole ihmisen yläpuolella vaan elukka, koeta luupää tajuta edes se.

        herneet nenään. Voi lapsosta.. Oliko totuuden kuuleminen todella noin kirpaisevaa? Olet niin tyypillinen kolli-idiootti kuin vain voi olla. "Eihän nyt meidän misse, ei ei.." -.-

        Eräänkin kerran olen meinannut astua kollin paskaan OMALLA pihallani. Lisäksi se vitun sähisijä aloitti mouruamiskonserttinsa keskellä yöllä useaankin kertaan viikossa. Idiootti omistajansa ei korvaansa lotkauttanut vaikka useampikin taloyhtiön asukas kävi sanomassa kollista pari valittua sanaa. Lopulta sen joku lahtasikin ja on piha pysynyt siistinä sen jälkeen! Yötkin on saanut nukkua rauhassa.

        Yritä sinäkin pässi painaa kaaliisi ettei se kollisi ole ihmisten yläpuolella eikä sen sotkemisia/elämöintiä kukaan kovin kauaa katso.


    • taloyhtiöltä

      Kerrassaan asiatonta ja perustelematonta. Ei mene lakien puitteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      9392
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      34
      3893
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2644
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe