Lanzarotelta

Tulimme eilen illalla Lanzalta ja sinne matkaaville pieneksi vinkiksi...ainkin viime viikolla sää oli kovin tuulinen ja sateinen myös itikoita oli sateen jälkeen melkoisesti.Varatkaa illoiksi ja aamuiksi lämmintä pitkähihaista mukaan.Sää viimevuoden vastaavaan aikaan on ollut tänä talvena jopa 5-7 astetta kylmempää.
8807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että eikö se kinkkumittari mies ollutkin ajantasalla ja vielä hyttyiä...heh heh sehän on kuin Suomen kesä parhainmillaan sanoi joku. Menkää hyvät ihmiset sinne missä tarkenee ja älkää tuhlatko vähiä rahoja paskaan.

Äänestä
  • on niin paljon ettei tiedä mihin laittaisi.

    Äänestä

  • lomaa kirjoitti:

    on niin paljon ettei tiedä mihin laittaisi.

    Minä matkustan sinne, minne milloinkin on fiilistä matkustaa. Nyt oli Kanarian ja Lanzaroten vuoro, josta palasin perheen kanssa eilen.
    Emme tällä kertaa tahtoneet Thaimaan kuumuutta (ja takuuvarmaa aurinkoakaan) vaan Espanjan fiilistä.
    Säät olivat kuin Suomen kesällä. Aurinko paisteli pilvien lomitse, joskus satoi tihuutti, muutamana päivänä oli poolikelitkin -aurinkoa taivan tydeltä. Tuulista melkein koko ajan, sehän kuuluu saaren ilmastoluonteeseen. Mutta - kukat kukkivat ja loman voi kuluttaa muutenkin kuin auringossa maaten.
    Kävelimme joka päivä pitkiä lenkkejä rannoilla, Arrecifessa ja Puerto del Carmenin vilskeessä, missä milloinkin.
    Söimme hotellissa edullisesti puolihoidossa. Koko kahden viikon ruuat maksoivat yhdeltä hengeltänoin 100e / 2 viikkoa...ei paha! Ja ruoka oli ´buffet tyyppinen, runsaina notkuvine pöytineen....hyväää:))
    Muutaman kaupan ehdimme Arrecifessä koluta ja tehdä uskomattoman edullisia ostoksia näin alennusmyyntien aikana. Lapsille kauniita, käytännöllisiä vaatteita alennuksilla 50-70% Emännälle kenkiä 10-35e. Merkkiliikkeeita, niissäkin oli alennukset 50-70% luokkaa. Kokovalikoima oli tosin jo vähissä tähän aikaan, mutta ihan kohtuullisesti löytyi kauniita vaatteita, jotka eivät varmasti jää kaapin nurkkan.
    Meillä oli tosi kiva reissu. Lanzarote on tyylikäs saari ja onneksi öykkäri turisteja emme me ainakaan nähneet.
    En missään tapauksessa mollaa Thaimaata, menen sinne varmaan vielä kuudennen kerran katraani kanssa, mutta tällä kertaa Lanza oli meistä kaikista kiva.
    Paukkuja kun emme ravintloissa ottaneet vaan iskällä ja äiskällä oli yömyssy pullot huoneessa, ei sekään maksanut oikein mitään..:)
    Lapsille löytyi tekemistä riittämiin ja hotellin uima-allas oli lämmitetty ja ainakin Las Costasissa oli myös sauna käytössä.
    MUTTA: Älkää hyvät ihmiset pilatko lomaanne menemällä talvella Kanarialle apartementoksiin tai hoteleihin, joissa ei ole lämmitystä. Se on yhtä tärkeä siellä talvella kuin meillä kesällä mökillä.
    JA: Älkää pukeutuko "urhoollisen suomalaisen" mentaliteetilla vaan kerroksittain: alle t-paitaa ja päälle tuulen pitävää, lämmintä takkia. Niitä voi sitten vekslailla auringon mukaan,,,,kyllä sielä rusketustakin sai:))

    Äänestä

  • ja joskus Kanarialla kirjoitti:

    takuuvarma aurinko ja aina on Kanarialla tarettu oikein hyvin ilman lämmitystäkin.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    takuuvarma aurinko ja aina on Kanarialla tarettu oikein hyvin ilman lämmitystäkin.

    tarkenet ilman lämmitystä...minä tahdon elää asunnon kaltaisissa oloissa...makuasia..minusta vaan tuo 14-15 asteen lämpötila huoneessa on ihan liian vähän!

    Äänestä

  • erähenkinen kirjoitti:

    tarkenet ilman lämmitystä...minä tahdon elää asunnon kaltaisissa oloissa...makuasia..minusta vaan tuo 14-15 asteen lämpötila huoneessa on ihan liian vähän!

    alla oikein hyvin kullan kainalossa. Ainoastaan kerran on Kanarialla lämmitin huoneessa ollut eikä koskaan ole mekään sitä kaivattu.

    Äänestä

  • viltin kirjoitti:

    alla oikein hyvin kullan kainalossa. Ainoastaan kerran on Kanarialla lämmitin huoneessa ollut eikä koskaan ole mekään sitä kaivattu.

    niin kuin Lanzarotella alku tammikuusta. Oli aika haipakat tuuulet. Huoneessa lämmintä 15 astetta ilman lämmitystä. jos joku tykkää olla niin kylmässä niin nostan hattua:)Minua paleli...enkä häpeä sitä yhtään;)

    Äänestä

  • jos ulkona ei sada ja myrskyä kirjoitti:

    niin kuin Lanzarotella alku tammikuusta. Oli aika haipakat tuuulet. Huoneessa lämmintä 15 astetta ilman lämmitystä. jos joku tykkää olla niin kylmässä niin nostan hattua:)Minua paleli...enkä häpeä sitä yhtään;)

    Enhän minä todellakaan mollaa Kanariaa siitä, että siellä nyt vaan sattuu olemaan talvi! Jos joku tahtoo todella kuumaa ja helteistä matkustakoon sinne kesällä!
    Jos nyt näin talvisaikaan ei olisi viileää miksi sitten ihmiset käyttävät pitkähihaista alla ja takkia päällä SÄÄN MUKAAN ja jotku sinnittelevät shortseissa ja hellemekossa säällä kuin säällä ja silminnähden palelevat (mahtavat paikalliset ihmetellä!!)
    Kanarian talvessa on oma hohtonsa. Tekemistä on muutakin kuin maata rannalla tai poolilla. Käveleminen on yksi niistä ja väriä saa silti vaikka olisi pilvisempääkin ja uimaan ei meriveteen tarkenesi mennä. Kerroksittain vaatteita joita voi vähennelä ja lisäillä SÄÄN MUKAAN! Nauttikaa kanariasta sellaisena kuin se on, omana ihanana paikkanaan joskus tuulineen ja sateineenkin ja joskus niin ihanina paisteisina päivinä!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palannut kirjoitti:

Tulimme eilen illalla Lanzalta ja sinne matkaaville pieneksi vinkiksi...ainkin viime viikolla sää oli kovin tuulinen ja sateinen myös itikoita oli sateen jälkeen melkoisesti.Varatkaa illoiksi ja aamuiksi lämmintä pitkähihaista mukaan.Sää viimevuoden vastaavaan aikaan on ollut tänä talvena jopa 5-7 astetta kylmempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu