ELÄMÄLLÄ ON AINA TARKOITUS!

On elämä joskus niin onneton
tuntuu että helvetin portilla on,
ei itkua,naurua aikaan saa
syvästi kun kaikki vain ahdistaa.

Löytyykö koskaan se autuuden tie?
Puhettako turhaa kaikki vain lie?
Missä on auttaja taivainen?
Silloin kun Häntä mä tarvitsen.

Kipuna vain tunne täyttynyt on
matkalla maisen kohtalon,
aurinko kun hymyilee säteillään
ihoni saa kylmästä värisemään.

Uupunut usein,mä tiedän sen
voimia uusia tarvitsen,
apua mä tahdon!Isä autatko mua?
Hädässä kun avuksi huudan mä sua!

Tuuliko mun huutoni hukuttaa?
Vastausta niihin en minä saa,
kiire on varmaan Herralla?
Kun kaikki murheet painavat kerralla.

Viittani on musta tunnen sen
merkkinä syntisen ihmisen,
kehtoain kun tuuli vain heilutti
harvoin sitä lämmin käsi keinutti.

Valoa ei tunnelin päässä näy
varjot vain pitkät eelläni käy,
huokaus itkulta kuulostaa
auttakaa,auttakaa huokujaa.

Turhaan kai huudan tyhjyyteen?
Suussa tuntuu maku kyynelveen,
kuka mua auttaa tahtoisikaan?
Täytän vain osaani päällä maan.

Päivät vierii pois hiljaa mataen
elämä on silti kyllä ihmeellinen,
tänään kun itkeä täällä saa
huomenna nuo asiat jo naurattaa.

Uskon tietä kulku käy horjuen
USKOVAINEN! Kuka voi määritellä sen?
Yksi uskoo Isään ja Jeesukseen
toinen vain päivään huomiseen.

Vuodet kiertää vuosi satojaan
maa ja tähdet kulkee ratojaan,
aikaa ei voi muuttaa tiedän sen
aika vain voi muuttaa ihmisen.

Vuosirenkaat silmien alle käy
kovin hyvin kauaskaan ei näy,
muisti pätkii....? Mitä piti sanoman?
Herkästi niin asiat unohdan.

Enkelit ja taivas? Uskon niin
Jumalaan ja Poikaansa Mestariin,
kerran meitä kaikkia saattelee
vaikka täällä mitenpäin aattelee.

Älkää tuomitko! Niin ei teitäkään
raamatusta muistan lauseen tään,
Uskoi taikka ei,hän on IHMINEN!
Luojan karitsa,myös on syntinen.