tässä mietiskelee yh-äiti kevättä ja haaveilee rakkaudesta,,,niin saahan sitä haaveilla, mutta onko tulossa ketään? Muutama mielessä mutta ja mutta, kun heistä ei tiedä, mitä näkisit tänä ekväänä minulle? Kiitollisena otan kaiken vastaan.
lähettiläs
olisiko aikaa katsella
2136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei vain,
Näyttäisit olevan vielä mietiskelyjen "alla". Tilanteet eivät ole vielä saaneet tuulta purjeisiinsa. Korttien mukaan sinulla on vaihe menossa, jossa opettelet tutustumaan itseesi. Ennen kuin uskallat antaa luvan itsellesi lähteä liikkeelle, odotat kohtalonpyörän pyörähtävän. Tutkailet kaikkia mahdollisia liikkelähdöstä aiheutuvia seurauksia. Mutta kun päätät lähteä, paluuta ei ole, mikään ei voi estää matkaasi. Kortit viittaavat lähiaikoina tapahtuvaan muutokseen, uuteen alkuun. Se voi viitata matkaan tai uuden elämänvaiheen alkamiseen, esim. työssä tai ihmissuhteissa. Päätöksiä ei kuitenkaan pidä tehdä hätäisesti. Uusi alku jättää taakseen vanhat, ikävystytttävät jokapäiväiset rutiinit. Olet tulvillaan uusia ideioita ja inspiraatiota. Laajennat elämänpiiriäsi. Tuleva muutos aloittaa elämässäsi myönteisen, positiivisen vaiheen. Kortit neuvovat: Valmistele itseäsi, laita asiasi kuntoon, tutki kaikkia mahdollisuuksia. Jätät paljon taaksesi. Voit pohtia myös missä elämänalueellasi haluat muutosta? Oletko valmis jättämään taaksesi vanhan ja aloittamaan uuden?
Nostin kortin myös rakkauselämääsi. Sieltä nousi voimakkasti mieshahmo, joka symboloi kasvun ja sisäisen kehityksen täydellistä hallintaa. Hän vaikuttaisi olevan vahva persoona, kulkee päättäväisesti kohti päämääräänsä. Olisiko näistä herroista joku tämän kaltainen? Syytä en tiedä, miksi juuri tälläinen herra nousi korteista, onko hän mahdollisesti joku ajattelemistasi miehistä, vaiko kenties mies menneisyydestä tai täysin uusi tuttavuus? Joka tapauksessa tällä ihmisellä on tai tulee olemaan jokin yhteys elämässäsi. Myöhemmin selviää varmasti yhteyden syy.
Hyvää talven jatkoa sinulle haaveiden parissa, jossain vaiheessa haaveet käyvät toteen.. ;)
Osuit asian ytimeen; uusi alku on aivan varmasti tulossa moneltakin kantilta katsottuna, takana avioero (vaikea) siitä selviytyminen, rahahuolia (niissäkin mennään valoa kohti)uudet haasteet työssä ja koulutusta lisää, joten miksi ihmeessäei sitten tunne-elämässäkin?
Näistä miehistä ei kukaan ole kuvaamasi kaltainen,päinvastoin nämä miehet kamppailevat omia ongelmien kanssa enemmän tai vähemmän, mutta minä kelpaan kuuntelijaksi. Toki niin kuin varoitit voisin helpolla "lähteä mukaan", koska nämä herrat ovat symppiksiä ja tarvitsevat olkapäätä. Toisaalta jos tulossa tällainen herra kuten kuvasit niin kannattaa odottaa. Kiitos nappiin osuneesta tulkinnasta.