pelkotiloista......
kun pääsin yläasteelta pois, muutin omaan asuntoon, josssa asun yksin, kaverit jäi entiselle paikkakunnalle. aina kun meen ulos, tuntuu, että kaikki katoo mua, kaupan kassajonossa alkaa aina sydän hakata täysillä ja tärisen, koulussa en puhu ikinä kellekään, punastun usein. tätä on jatkunu niin kauan, että mulla on jatkuvasti pelkotiloja, jopa ulkona kävellessäni tärisen. olen myös mielesäni neuroottinen, ja minulla on pakko-oireita....
pliis.......kertokaa mulle miten pääsen eroon tästä kauheesta olosta, tuntuu, että kaikki muut on hirveen sosiaalisia, ja kattoo mua koko ajan
kun pääsin yläasteelta pois, muutin omaan asuntoon, josssa asun yksin, kaverit jäi entiselle paikkakunnalle. aina kun meen ulos, tuntuu, että kaikki katoo mua, kaupan kassajonossa alkaa aina sydän hakata täysillä ja tärisen, koulussa en puhu ikinä kellekään, punastun usein. tätä on jatkunu niin kauan, että mulla on jatkuvasti pelkotiloja, jopa ulkona kävellessäni tärisen. olen myös mielesäni neuroottinen, ja minulla on pakko-oireita....
pliis.......kertokaa mulle miten pääsen eroon tästä kauheesta olosta, tuntuu, että kaikki muut on hirveen sosiaalisia, ja kattoo mua koko ajan
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moni on samaa kokenut.
Aluksi sanon ettei kukaan katso sinua enemmän kuin muita.
Voi enemmänkin olla että joku toinen kokee täysin samaa tunnetta kuin sinä kun katsoto häntä ihan ohi mennen normaalisti kuin kaikki muutkin.
Me kaikki katsahdetaan muita ja se siitä.
Mutta ihan ammattilaiselle voit puhua tästä.
Kysy vaikka lähimmäst terveyskeskuksest aikaa tai koulusta terkkaria.
Nää tunteet usein katoo kun aikaa menee.
Mulla on hitaasti mutta varmasti kadonnu.
Vähän itsekin on enemmän muiden kaa niin tunne helppaa.
Tää on voitettavissa :)
No tollanen vieras paikka varmasti saa ainakin herkemmät pelkäämään ja näin. Mulla on kans vähän samaa.. tuntuu et kaikki muut on tosi sosiaalisia ja itse en pysty yhtään mihinkään.. toisaalta en edes jaksais.. kaikki tuntuu niin masentavalta. Ehkä sun pitäis vaan ajatella että oot vaan yks muiden joukossa.. tuskin kukaan sua tuijottaa mitenkään erityisemmin.. tuskin itsekkään kiinnität huomiota muihin silleen.. :) Pitäis varmaan vähän rohkaistua.. munkin pitäis kyl..
jouduin lopettamaan entisen kouluni just ton takii, kun oli noita pelkotiloja, onneks sain uuden opiskelupaikan...oon yritäny pärjätä tän ongelman kans....koulus on vähän helpottanu, vaikken ole tutustunut kehenkään siel...vähän orpo olo;)
mut noi kaupassakäynnit on on kyl tosi iso kynnys mulle, samoin muiden ihmisten läheisyys....
en oikein tiiä miten mun pitäs suhtautuu noihin, jos tietää, et joutuu tollasiin tilanteisiin.
(mukava) tietää, et en oo yksin tän ongelman kans...ai niin..piti kysyä viel, et miten te ootte päässy eroon noista pelkotiloista, ja minkälaisii teil on ollu.....Kiitos jo etukäteen!
joku kattois.
Että suhun kiinnitettäis enemmän huomiota kuin muihin.
Mutta sitten mä näin tyyliin gootit.
Ja kaikki, jotka pukeutuu erilailla ja huomiota herättävästi.
Vaikka kerran jos kakskin niitä vilkasee niin heti tottuu.
Ei heitä tule tuijoteltua loppujen lopuksi yhtään enempää kuin muita.
Eli jos huomiota haluavat eivät sitä saa niin miten sitten minä kassajonossa?
Opin myös että isäni oli nuoren arka.
Ja hän on isäni ja naimisissa jne.
Eli ei se elämää rajoita.
Myös terapeutit auttavat.
Puhuminen ammatilaisen kanssa auttaa hyvin.
Joo mulla oli tollasta kun suunnilleen tasan vuos sitten muutin äidin luota isän luokse ja siinä oli kaikkea sotkua muutenkin.. Mä en pystyny menee kouluunkaan pitkää aikaan kun mä oksentelin ilman syytä ja tällee. Mä en tajunnu koko tilannetta, mä olin sillon AIVAN sekaisin, mä vaan ajattelin et oon aika paska ihminen kun jätin äitin silleen. Ja mä en edes muistanu että millasta oli asua äitin luona, oikeesti. Niin sitten oksentelin pari viikkoa ja sen jälkeen aloin itkee joka vitun päivä ja oksentelin. Mä yritin käydä koulussa mut mulle tuli aina joku kohtaus ja yleesä oksensin bussipysäkille ja tällee.. Ja kaverit heitti mut porukasta kun en pystyny puhumaan, mä en vaan kyenny sanomaan mitään.. Eli se oli aika paska tilanne ja mun oli lopulta vaikee mennä ulos. Se oli kamalinta kun jotku pojat/miehet tuli flirttailee ja mä olin ihan paniikissa.. 8DDDDD Mut nyt siitä on vuosi ja mä hahmotan tilanteen ja olen SELVÄSTI paremmassa kunnossa kuin silloin.. Joten sullakin menee varmasti ohi pian. : )) PS pieni purkautuminen nyt vaihteeks.. 8 ))
joo, kiitos kun jaksoit vastata:) mun isällä ja äidilläni oli just vasta melko lailla samanlainen tilanne, ja sitten muutin viel uudelle paikkakunnalle, ja kaikki kaverit jäi sinne..... itekkin uskon, et sillä on varmasti suuri vaikutus.
kiitos kannustuksesta:)oon katellu facebookista mun vanhoja kavereita, ja pittää alkaa olee taas niitten kans. itekin uskon, et tää helpottuu varmasti kunhan pysyy muiden ihmisten seurassa, ja pitää kiinni kavereista. tään on tosi vaikeeta, mut pittää yrittää....:) Kiitos vielä kerran