miten tekstit kuntoon

Kysyisin saman ongelman kohdanneilta ja ehkä ratkaisseilta neuvoa. Olen omistanut simppelin Handan 5000 -digiboksin (kaapeliversio) runsaan vuoden ajan ja se toimi asennuksen jälkeen kaikin puolin moitteettomasti. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin Ylen kanavien tekstitys tökkinyt sillä lailla, että usein kahdesta tekstirivistä alempi puuttuu. Yhteydenotto Yleen: vika ei ole heidän vaan laitteeni tai signaalin. No, tutkittu on ettei näinkään pitäisi olla: signaali on erinomainen, päivitykset ajan tasalla (niitä pyytäessäni sain eilen ilmoituksen, ettei uusia olisi), tekstiasetukset ok. Onko teillä neuvoa? Puolitanko lupamaksun kun saan vain puolet teksteistä? Vai olisiko masiinaan haudattu vielä jokin säätö, jota en ole tarkistanut? PS: antennijohto on uusittu varmuuden vuoksi ja olen jo kertaalleen käynyt tehdasasetusten palautusten kautta asentamassa kaiken uudelleen toivoen, että ongelma sillä korjautuisi (ei korjautunut).
2242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siitä,että alempi rivi on kuvan ulkopuolella
näkymättömissä?(kuvasuhde väärä?)

Äänestä
  • kuvasuhteessa ei ole vikaa, koska 4/5 kerroista näkyy kaksi riviä tekstitystä niin kuin pitää. Vain noin joka viides kerta toinen rivi puuttuu. Riittää kyllä harmittamaan ellei alkukieli ole englanti vaan ranska tai saksa, joita en ymmärrä kovin hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


satunnainen katsoja kirjoitti:

Kysyisin saman ongelman kohdanneilta ja ehkä ratkaisseilta neuvoa. Olen omistanut simppelin Handan 5000 -digiboksin (kaapeliversio) runsaan vuoden ajan ja se toimi asennuksen jälkeen kaikin puolin moitteettomasti. Viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin Ylen kanavien tekstitys tökkinyt sillä lailla, että usein kahdesta tekstirivistä alempi puuttuu. Yhteydenotto Yleen: vika ei ole heidän vaan laitteeni tai signaalin. No, tutkittu on ettei näinkään pitäisi olla: signaali on erinomainen, päivitykset ajan tasalla (niitä pyytäessäni sain eilen ilmoituksen, ettei uusia olisi), tekstiasetukset ok. Onko teillä neuvoa? Puolitanko lupamaksun kun saan vain puolet teksteistä? Vai olisiko masiinaan haudattu vielä jokin säätö, jota en ole tarkistanut? PS: antennijohto on uusittu varmuuden vuoksi ja olen jo kertaalleen käynyt tehdasasetusten palautusten kautta asentamassa kaiken uudelleen toivoen, että ongelma sillä korjautuisi (ei korjautunut).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu