Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti 2.2. ajankohtaisen valtuustoaloitteen, jossa muistutetaan, että sananvapaus on perustuslain takaama oikeus myös kunnanvaltuutetulle. Voit lukea aloitteen kotisivuiltani www.arjapaakkanen.net Sananvapauden vaalimisen lisäksi haluamme tehoa ja elvytystä elinkeinopolitiikkaan ja huomiota pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon. Näistä myös jätimme aloitteet.
Sananvapaus on perustuslaillinen oikeus
7
704
Vastaukset
- SPH
Uskomaton episodi. Solvaaminen, haukkuminen ja kivien heittely on huonoa käytöstä, mutta mielipiteen vapaus on oltava.
- pitää olla
Hyvä Arja ja vasemmisto, taidatte olla ainut ryhmä,joka uskaltaa todellakin ottaa asioihin kantaa niinkuin kuuluu, ettekä ole mitään virkamiesten peräpään nuolijoita!
- Kiviojan Vikki
Vasurithan ne on parhaita sananvapauden vaalijoita jo historillisista syistä! Lopettaisite tuon farisealaisen jeesustelun ja ryhtyisitte käyttäytymään ihmisiksi valtustossakin. Jaaritellaan asian vierestä ja luetaan sivukaupalla maailmoja syleileviä aloitteita joista ei sen koommin kuulla.
- täytyy olla
jostain poroporvallisimmista päästä.
Kepulaiset veljet keskeltä ehdottavat kritiikin poissulkemista viranhaltijoita kohtaan. On hyvä että vasemmistoliitto ja Arja uskaltavat olla eri mieltä. Maailma muuttuu sisko ja veli. Sananvapautta joutuu ainakin Jämsässä puolustamaan näköjään vasemmalta. - Kiviojan Vikki
täytyy olla kirjoitti:
jostain poroporvallisimmista päästä.
Kepulaiset veljet keskeltä ehdottavat kritiikin poissulkemista viranhaltijoita kohtaan. On hyvä että vasemmistoliitto ja Arja uskaltavat olla eri mieltä. Maailma muuttuu sisko ja veli. Sananvapautta joutuu ainakin Jämsässä puolustamaan näköjään vasemmalta.Luetun ymmärtämisessä taitaa sullakin olla vielä haastetta. Tuen antaminen ja työrauha eivät suinkaan tarkoita kritiikin poissulkemista.
Ja sorkka vaan, historia on opettanut että vasurien sanavapauskäsitys ei jäänyt vallitsevaksi totuudeksi maailman mitassa. Onneksi. - näyttäisi
Kiviojan Vikki kirjoitti:
Luetun ymmärtämisessä taitaa sullakin olla vielä haastetta. Tuen antaminen ja työrauha eivät suinkaan tarkoita kritiikin poissulkemista.
Ja sorkka vaan, historia on opettanut että vasurien sanavapauskäsitys ei jäänyt vallitsevaksi totuudeksi maailman mitassa. Onneksi.siltä, että kepulaiset sulkevat kaiken kritiikin, Terhi Jokinen ja Veli-Matti Valkeajärvi etunenässä.
Onneksi vasemmistoliittolaiset yritävät edes sananvapauden vielä olevan mahdollista.
Toisin on joissakin kommunistisissa maissa vielä tänään.
Eduskunnassa tänään kritiikin esittäminen oli vielä sallittua.
- sanat ja ajatukset
Sananvapaus on kaikkien oikeus ja sen puolustaminen ei yleisesti ottaen ole kiinni oikeisto-vasemmisto-akselista. Jossain on enemmistä oikeistolla, jossain vasemmmistolla, mutta sananvapaus on paljon uninersaalimpia asia ja ellei maailmassa olisi vapaata tiedonvälitystä, niin mitä edistystä ja kehitystä meillä olis?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872