Hoppas att du kan läsa finska!!
Sukututkimus on mukavaa touhua; jotkut sitä tekevät harrastuksena ja toiset ammatikseen. Itse olen tehnyt sukututkimusta harrastuspohjalta jo kuusi vuotta ja reilu 10.000 nimeä on kasassa.
Ymmärrän toki sen, että välillä tulee umpikujia, mutta.... Joko sitten myöntää, että ei pääse eteenpäin tai yrittää sinnikkäästi vain etsiä lisää. Internetin kautta tietojen hakeminen tyssää monessakin seurakunnassa helposti, kun tietoja ei ole vielä digitoitu tai kirjoitettu puhtaaksi.
Minulla on tullut nyt sellainen olo, että sinä yrität etsiä helpoimman mahdollisen tien eteenpäin. Toki voit niin tehdä, mutta onko sen jälkeen enää kyse siitä että SINÄ teet sukututkimusta. Yrität saada toisilta suorat vastaukset etsimiisi asioihin.
Joihinkin kohtiin kaipaat tietoja esipolvista, kuitenkin olet jo listannut vanhemmat ja joissain jopa isovanhemmat. Mitä esipolvien tietoja siis kaipaat jos nämäkin olet jo löytänyt? Tai sitten olet kirjoittanut ettei ole tietoa elämän jatkosta. Miten siis voit tietää että ko. henkilö kuuluu tutkimaasi sukuun jos ei hänen elämästään ole tietoja? Sukututkimukseen kuuluu ikävä kyllä se, etenkin ennen 1700-luvun alkua, että kaikkien ihmisten syntymäaikoja ei löydy. Se on ikävä tosiasia. Tietojen täydellisyys riippuu paljon papin aktiivisuudesta ja toisaalta siitä, onko kirkon kirjat säilyneet vai tuhottu sodan aikana.
Ihan uteliaisuuttani katsoin satunnaisotannalla erään henkilön tietoja, ensin netistä ja sitten kirkonkirjoista. Joitain tietoja löysin molemmista.
Joten ihan kaikessa ystävyydessä, älä odota muiden tekevän sukututkimusta puolestasi jos itse olet väsynyt etkä jaksa enää kaikkia tietoja etsiä. Epäilen vahvasti tuletko saamaan yhtään järjellistä vastausta sillä että tukit kaikki sukututkimusta koskevat keskustelupalstat kyselyilläsi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyyppi on täyttänyt kysymyksillään suomalaiset sukututkimukseen liittyvät keskustelupalstat. Katso Tommy peiliin: mitä, jos kaikki käyttäytyisivät niinkuin sinä? Palstat täynnä moukkamaisia vaatimuksia esi-isien selvittämisestä. Lähestymistapasi ei todellakaan innosta vastausten antamiseen, pikemminkin niiden salaamiseen.