Parempa ihminen

Sinä lauantai aamuna Jukka ei varastanut naapurinpostilaatikosta Hesaria. Hän oli kävellyt jo ulos, ja kävellessään sitten kohti naapurin postilaatikkoa hän oli katsellut aura-auton rikkomaa taloyhtiön aitaa. Aita oli vanha, ja se olisi pitänyt maalata jo vuosia sitten uudelleen, mutta kuitenkin aidan kulmasta katkenneet laudat saivat Jukan pysähtymään. Hän ajatteli hetken itseään ja sitten taas aitaa. Ja hän päätti tulla paremmaksi ihmiseksi.
Hän päätti, että ei enää ajaisi ylinopeutta, ei kusisi uimahallissa altaaseen ja pyytäisi kuitin takseilta ja parturista. Hän alkaisi auttaa mummoja kadun yli ja linja-autoon, ja hän alkaisi käyttää linja-autoa.
Jukka palasi sisään ja teki aamiaisen. Hän asetteli aamiaisen tarjottimelle ja vei sen makuuhuoneeseen. ”Älä nyt. Mä haluun nukkuu vielä.” Vaimo sanoi. Mutta kun Jukka jäi sängyn viereen hiljaa tarjottimen kanssa odottamaan, tiuskaisi vaimo jo kohta: ”No mitä sä nyt?”
Jukka ojensi tarjottimen, ja vaimo hämmästyi. Syödessään ja juodessan kahvia, vaimo kysyi: ”Mistäs hyvästä tää nyt on?” Ja kun Jukka sanoi, että rakkaudesta, niin vaimo nyrpisti hieman nenäänsä: ”Mähän sanoin, et’ mulla on menkat. Et kai sä kuvittele...” Mutta Jukka vakuutti, että ei hän kuvitellut.
Jukka jätti vaimonsa nauttimaan aamiaista ja käveli takapihalle. Hän alkoi ajaa nurmikkoa ja ajoi samalla naapurinkin nurmen. Kun hän oli lopettanut, tuli naapuri vihaisena hänen luokseen: ”Säkö saatana ton nurmen ajoit? Voi vittu olit katkassu tosta pensaasta oksan.” Ja vaikka Jukka vakuutti, että oksa oli jo aimmin poikki, ei naapuri uskonut, vaan sanoi, että ”antaa olla viimeinen kerta kun tulet meidän puolelle terrorisoimaan”.

Kun Jukka meni maanantaina työpaikalle, hän tervehti kaikkia iloisesti ja kaikki vastasivat epämääräisellä mutinalla. Hän haki kanttiinista pullia kahvitunnille, mutta koska paikalla oli väkeä toiselta osastoltakin, niin ne loppuivat kesken, mikä aiheutti mielipahaa ilman jääneissä ja Jukka sai muutaman kärkkään kommentin laskutaidostaan.
Seuraavana päivänä Jukka toi enemmän pullia, niin että kukaan ei jäänyt ilman. Tosin tällä kertaa osa väestä olisi halunnut viinereitä.
Jukka toi kahvitunnille pullia ja viinereitä koko viikon, mutta sitten maanantaina pomo huikkasi hänelle käytävällä: ”Jukka. Tuut sä vähän tänne.” Ja Jukka meni pomon huoneeseen ja sulki oven.
”Katos, sähän tiedät, että nyt tulee lama ja meidän on pakko leikata. Mä pelkään, että meidän on irtisanottava sut.”
Jukka oli luullut, että lama ei koskisi suoraan vesivoimalan virtausvalvojaa, mutta pomo kysyi: ”Et kai sä kuvitellut, et’ ihmiset kuluttais sähköä samalla tavalla kun lama tulee?”
Niin Jukka oli kuvitellut, mutta silti hän kysyi ystävällisesti, että kai vesi virtaa kuitenkin samaan tapaan laman aikana, jolloin pomo suuttui: ”Voi vittu Jukka. Sä et taida itse ymmärtää kuinka kusipäinen susta on tullut. Luulet sä et sillä ois mitään tekemistä sen kanssa, et’ sä nyt saat potkut?”

Kun Jukka tuli kotiin, oli pöydällä lappu, jossa luki:
”Sä oot niin muuttunu. Mä en kestä enää. Mä otin Jeren ja Tupen ja me mentiin äidille.”
Jere oli heidän koiransa ja Tupe heidän poikansa. Jukka ajatteli, että näkisihän hän pojan sentään viikonloppuisin.
Jukka meni ulos pihalle. Hän seisahtui ja hengähti syvään. Aidan takaa naapurista hän kuuli puhetta: ”En mä kyl’ sitä Tainaa soimaa, et' se lähti sen Kain mukaan. Siitä Jukasta on tullu viimeaikoina vielä enemmän kusipää.”
”Hyvää iltapäivää naapurit”, Jukka sanoi ystävälliseen ääneen, eikä saanut vastausta. Paljain jaloin hän käveli pihamaan lämpimälle nurmelle, tunsi lämpimän auringon hymyilevillä kasvoillaan ja katseli kauniita voikukkia nurmikolla. Jukka oli tyytyväinen itseensä.