Yhtenä joulukuun yönä 2008 (en muista enää päivänmäärää/viikonpäivää) heräsin jostain syystä ja minua paleli, vaikka peitto oli päälläni. Satuin katsomaan sänkyni päähän ja näin siellä hahmon. En nähnyt kasvoja tai vartaloa, vaan miehen hahmon piirteet selvästi ikkunan sälekaihtimista tulevassa ohuessa valossa. Sen vartalo ja kasvot olivat oikealla olevaan ikkunaan päin, ikäänkuin se olisi katsellut ulos sälekaihtimen läpi. Sitten se otti äänettömän askeleen eteenpäin ja pysähtyi. Juuri kun se käänsi päätänsä minua kohti, niin se katosi. En saanut unta muutamaan minuuttiin.Tilanne ei ollut oikeastaan pelottava, mutta aloin miettimään syytä, että mikäli aave oli todellinen niin miksi se näyttäytyi tällä tavalla? Mitä se halusi kertoa ilmestymisellään ja käyttäytymisellään?
Näinkö aaveen?
Mulderin Foxi
5881
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitten, heräsin siihen että tunsin jonkun katsovan jalkopäästä. näin sängyn päässä punahiuksisen n.30vuotiaan miehen, joka katsoi minua ja kun heräsin hän kääntyi ja lähti pois huoneesta. nukahdin takaisin, enkä tosiaan pelännyt mutta aamulla vasta tajusin mitä oli tapahtunut. minulle jäi tunne, että hän halusi minun heräävän ja näkevän hänet jostain syystä!tämän jälkeen yliluonnolliset asiat ovat lisääntyneet elämässäni,mutta tuo jäi katse jäi mieleen, sillä se oli kaikkea muuta kuin pelottava.
vielä unessa itselleni käynyt lähes noin. paitsi oli enemmän voimakas tunne että joku on vieressä.
http://www.esaimaa.fi/Teema---Sunnuntai/2008/07/20/Unihalvaus+her%E4tt%E4%E4+demonit/200815570244/53
Voiko kaikkeen yliluonnolliseen löytyä tieteellinen selitys? Itse ainakin uskon, että ihmisellä on sielu ja uskon jollain lailla, että on ihmistäkin viisaampi olento, joka on luonut tämän maailman. Voisiko olla, että joidenkin ihmisten aivoissa on sittenkin joku kyky, ei sairaus, jolla he aistivat tai näkevät hengelliset olennot (esim. aaveet, enkelit) ympärillään?
ehkei se halunnut sinulle kertoa yhtään mitään, ehkä siinä ei ollut ollenkaan kyse sinusta.