Nuoripari lähtee Americanokseen ja vanhempi pariskunta Puerto del Cruziin. Nuoret kaipaisi vinkkejä discoiluun ja vanhemmat rauhallista iltapaikkaa jossa mielellään kuulisi musiikkia. Ei välttämättä tanssipaikkaa. Ensimmäistä kertaa Canarialla.
Illanviettoa
vanhat ja nuoret
14870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kohdeopassivuilta löytyy hyviä ravintola- ja musiikkibaarivinkkejä. Löytyvät myös nettisivuilta.
Mihin sit menettekin, mutta kyllä jo keskustan Charcon aukiolla joka ilta ulkokahvilla musiikkia ja siinä aivan vieressä live laulua. Minusta ihan parhainta laulua kuulee Tenequian hotellin alabaarissa. Baarin pitäjä pariskunnan mies laulaa siellä todella hienosti monella kielellä, ei taida juuri suomea. Mutta kannattaa ainakin käydä katsomassa. On kyllä tanssipaikka, mutta on jo vuosia ollut hiljasenpuoleinen. Joku täällä kyllä olis tiedottanut paikan olevan toisinaan kiinni. Sitä menen itsekin tarkistamaan, jos tuon lentäjien lakon vuoksi täältä nyt pääsee lähtemään. Kyllä oppaat osaavat neuvoa tai sit suom. Jorman baarissa neuvotaan myös auliisti. Hyvää matkaa!
tarkistaa tuo Teneguia-baari kun menen sinne parin viikon päästä. Muistaakseni jonkun San Borondon-ravintolan terassilla on myös iltaisin elävää musiikkia. Se oli poikkikadulla Charcolta San Telmon suuntaan. Myös San Telmon jollain vierikadulla oli pikku viinitupa missä oli kivaa elävää musiikkia. La Pazissa on ainakin joskus ollut Habanero, ihmiset tulivat sinne aika myöhään. Myös irkkupaikkoja löytyy jos sellaisesta tykkää.
on ehdoton! Siisti rauhallinen paikka jopa yksinäiselle naiselle. Nykyisin valitettavan hiljainen kun turistit ei hyvän päälle ymmärrä, mutta laulaja on mahtava ja koko henkilökunta todella ystävällinen. Kannattaa mennä joskus kymmenen jälkeen jos haluaa kuunnella musiikkia. Erinomainen vaihtoehto pelkälle suomihumpalle. Mukava rento paikka jossa voi tanssia tai olla tanssimatta. Myös espanjalaisten suosiossa. Puerton ehdottomia käyntikohteita.
laulaa ollut kuulemma aikaisemmin Sala Bolerossa eli on hyvin suosittu siellä päin. Alkuillasta baari on hiljainen ellei jopa tyhjä mutta loppuillasta meno paranee kun ihmisiä paikalle tulee. Vaikka voihan sitä hyvää musiikkia kuunnella vaikka kahdestaan mamman kanssa. Suositellaan hyvästä musiikista ja fiksusta paikasta pitäville. Ei ole iskupaikka eikä menomesta vaan sopii kaikenikäisille.
Voi että mukavaa kuulla jonkun toisenkin kehuvan Tenequian Manuelia. Joskus kehui myös nimim. Mentira paikkaa, mutta taitaa parhaillaan istua kuulemassa musiikki Purtossa miehensä kera.
Tejas Verdes, Hotelli Marquesan terassi, Cafe de Paris, Compostelana, Pescador. Kyllä sieltä musaa löytyy.
Manuel on huippulaulaja ja oikein mukava suomalaisillekin turisteille vaikka yhteistä kieltä ei ole. On meitä siis muitakin jotka joka lomallaan käyvät häntä kuunetelemassa ja ehkä tanssimassa. Viime talvenakin oli baarissa jopa vanhoja mummoja joilla meni yhtä lujaa kuin meillä vähän nuoremmilla. Harmi jos paikka on hiljentynyt mutta meistä turisteistahan se on kiinni.
Ookkekara,, koska olet viimeksi ollut Parisissa.
Jos rauhallsta musiikkia haluaa, mielestäni tuolla on ollut jo muutaman vuoden vähän reippaampaa. Tuolla Teneguiassa on todella kaunistakin musiikkia. No meillähän onneksi on tuota makua moneen lähtöön. Matkaa kaikille.
Keväänä, huhtikuussa siellä tanssimassa, me taas tykätään tanssia myös. Tejas Verdes on yksi meidän "kantapaikka", siellä vanhat herrat pistävät parastaan, pieni paikka aina täynnä, ja tunnelmassa köytyy. Minä tykkään vähän nopeampi tempoisesta latinomusasta, kun itse laulelee kirkoissa eri säveltäjien Requiemia, haluaa joskus kuulla hiukkasen monipuolisempaa musiikkitarjontaa. Mielialan mukaan mennään, kyllä siellä Teneguiassakin ollaan käyty kurkkaamassa, kovin oli hiljaista eli kuuntelijat vähissä. Charcolla on kiva istuskella, kahvilassa ja kuunnella mukavaa musiikkia, nautitaan, ollaan sitten missä vaan.
Hei, kerrotko missä tuo paikka. Ei tule näin minulle mieleen, kyllä minäkin nopeistakin pidän.
Viestin alkuunpanija halusi nimenomaan rauhallista ja ei välttämättä tanssipaikkaa ja tuo Teneguiassa on rauha istua ja mahtuu myös, ja tuo laulaja on kyllä ihan " parhainta" jos ei sit paras! Minä saan jo siitä laulusta niin paljon!
ja kumppanit. Tenequiassa on paras meno päällä viikonloppuisin jolloin siellä on paikallisia sekä espanjalaisia turisteja. Romanttisen tunnelmamusiikin ystäville taas arki-illat ovat otollisia kun voi tanssia tai vain istua ja nauttia tunnelmasta. Ei pidä säikähtää jos baari on tyhjä, kunhan Manuel alkaa laulaa joskus kymmenen korvilla niin takaan että viihdytte.
on Calle Puerto Viejolla. Kun lähdet Charcolta länteen tätä kyseistä kävelykatua pitkin, niin noin runsas parisataa metriä kuljettuasi oikealla puolella on vaatimattoman näköinen vihreä rakennus. Iltaisin se on klo. 21 jälkeen jo tupaten täynnä, jos meinaa istumapaikan saada, on hyvä mennä ajoissa. Kyllä se Teneguian Manuel on ilman muuta käytävä kuulemassa, muuten jää taas aukko sivistykseen, ja on niitä kehuja tullut niin paljon että sinne on mentävä.
on ainakin Rancho Grande rantakadulla.