Olin lähes 3 kk sitten kaularangan välilevytyrän leikkauksessa. Se meni ok mut ongelma on ääni. Ei ole vieläkään palautunut normaaliksi, vaan on ns käheä/kimeä, pätkii ja joskus hiipuu vallan. Kauanko kestää palautua tästä palan tunteesta kurkussa, ja että siellä on ninku jotain liikaa?
Vastaukset 3
- yhteyttä
Sairaalaan, jossa sinut leikattiin, tai terveyskeskukseen. Äänenkäheyden ei pitäisi jatkua noin pitkään. Intubointi leikkausta varten aiheuttaa oireita useille hetken, mutta kannattaa selvittää, onko se ollut sinun kohdallasi erikoisen vaikeaa ja aiheuttanut mahdollisesti äänihuuliin jotakin vammoja.
Anestesiakertomukseen on merkattu tiedot intuboinnista (ei kirurgin epikriisiin). Paperia ei toimiteta potilaalle vaan se jää potilaspapereihin. Sinulla on kyllä oikeus saada se.- aloittaja
Kiitos sinulle. Leikannut lääkäri kertoi kyllä ennen leikkausta riskit, mm. äänihuulien vaurioituminen. Leikkauksen jälkeen ääni oli kuitenkin ihan normaali, huononi vasta neljän päivän jälkeen. Jälkitarkastuksessa sanoi että äänihuulet on edelleen turvoksissa, malttia vaan kun parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa. Ja jos ei ajan kanssa parane, sitten vamma on pysyvä eikä ole parannettavissa.
Itse pelkään että jään tämmöiseksi, vaikka vaiva on kaiken mahdollisen rinnalla pieni, jokapäiväistä elämää ja työssäkäyntiä se kuitenkin haittaa melkolailla.
Taidanpa kysellä sairaalasta mainitsemaasi kertomusta, vaikka tuskin siitä mitään ymmärrän. Kuten en epikriisistäkään. aloittaja kirjoitti:
Kiitos sinulle. Leikannut lääkäri kertoi kyllä ennen leikkausta riskit, mm. äänihuulien vaurioituminen. Leikkauksen jälkeen ääni oli kuitenkin ihan normaali, huononi vasta neljän päivän jälkeen. Jälkitarkastuksessa sanoi että äänihuulet on edelleen turvoksissa, malttia vaan kun parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa. Ja jos ei ajan kanssa parane, sitten vamma on pysyvä eikä ole parannettavissa.
Itse pelkään että jään tämmöiseksi, vaikka vaiva on kaiken mahdollisen rinnalla pieni, jokapäiväistä elämää ja työssäkäyntiä se kuitenkin haittaa melkolailla.
Taidanpa kysellä sairaalasta mainitsemaasi kertomusta, vaikka tuskin siitä mitään ymmärrän. Kuten en epikriisistäkään.on tullut joku vamma voiko siitä tehdä vahinkoilmoituksen? tai tietysti voi mutta voiko saada korvausta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471482Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1831229Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051147Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59850- 69845
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49770Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee681704- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 10627
- 87617
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20603kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43563
- 31561
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56554- 227550