Parmakeittiöt

Sain mielestäni todella huonoa palvelua Parmakeittiöiden edustajalta Kuopion Sävykeittiöt oy:sta joka on Starkin tiloissa. En lähde erittelemään tässä asioita. Omalta osaltani aion kutenkin välttää viimeiseen pisaraan saakka ko. toimijaa.
61488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja mitä sitten? Luuletko että nyt kaikki joukolla boikotoi kyseistä liikettä että sinulla olisi hyvä mieli?

Äänestä

Eroja löytyy yhtä paljon ku planeetalla kaksijalkaisia. Myönnämme ettei asiakas ole aina oikeassa: Kaverini uusi keittiötä ja toimitti mitat suunnittelijalla.Oltiin otettu mitat miten meistä vaikutti oikealta.Ammattilainen piirsi pohjaa ja kuvia...prosessi eteni. Myöhemmin mittakäynnillä tulikin mittoihin muutoksia, juuri meidän väärien mittausten vuoksi.No, siinä sitten meni suunnittelua uusiksi, kun muutamalla sentillä heitti pöytäkaapit eikä sitten olleet linjassa yläkaappien kanssa.Paljoon vaikutti.
Kaikki alkoi kun kaverini itsepintaisesti väitti että ok ovat kaikki eikä sillä hetkellä laskenut suunnittelijaa mittakäynnille.
Summa summarum myyjä oli asiallisen fiksu kaiken aikaa, me ei...

Äänestä
  • Tässä tapauksessa oli muutaman euron tai muutaman kymmenen euron osasta, joka puuttuu ja kuului toimitussisältöön! Myyjä ei suostunut sitä antamaan, vaikka oli sovittu. Väitti, että olen itse hävittänyt sen.

    Todella huonoa palvelua!

    Onneksi saa vapaasti päättää mistä jatkossa ostaa mitäkin. Tuolta ne osta ainakaan....! Yleisesti täytyy kuitenkin kehua suomalaista asiakaspalvelu - pääsääntöisesti kokemukseni ovat oikein hyviä!

    Kukin päättää mistä ostaa. Kerroin vain varoittavana esimerkkinä omat kokemukset!

    Äänestä

Yllättäen minulla on samanlaisia negatiivisia kokemuksia ko. paikasta myös. Minä kärsin kyllä sinua huomattavasti isomman tappion. Mutta tosiaan juuri näin, suomi on vapaa maa ja ostaa saa mistä tykkää. Seuraavat keittiöt taidan ostaa vaikka IKEAlta.

Äänestä
  • t. Suppo Taalasmaa

    Äänestä

  • Kyllisetä kirjoitti:

    t. Suppo Taalasmaa

    Henk.koht. mielipide: Minäkin kierrän kyseisen mesta kaukaa!!! Starkissa kyllä aion käydä, mutta keittiöiden kohdalla painan jalan toisen eteen rivakammin. No ehkäpä nyt laman aikaan paskafirmat kuolee ja hvyät jää. Toivottavasti sävykeittiöiden kohdalla käy juuri näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hese62 kirjoitti:

Sain mielestäni todella huonoa palvelua Parmakeittiöiden edustajalta Kuopion Sävykeittiöt oy:sta joka on Starkin tiloissa. En lähde erittelemään tässä asioita. Omalta osaltani aion kutenkin välttää viimeiseen pisaraan saakka ko. toimijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu