Itse varatut

Lähdemme Malagaan keväällä. Varasin suoran lennon Malagaan n.4,5 tuntia 2henk. eestaas vakuutuksineenn 700egee. Hotelli Torremoliinoksesta n 300 egee neljätähtee.
Apuna käytin Vertaa.fi , Booking.com ja Google earthia.
Luottokortti on ehdoton itsevaratessa.
Kävimme Englannissa n.vuosisitten ja viime keväänä länsieuropassa ajelemassa vuokra-autolla. Joka yö olimme eri hotelleissa eri myöskin eri valtioissa. Kolme yötä Ranskassa kaikki varasimme etukäteen.
Ei ollut mitään ongelmia kaikki meni hienosti.
43070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toinen itse rakennettu matka varattu huhtikuulle. Hyvä aloituspiste on kuumat.com ja Google Earth.
Monissa hotellikuvauksissa kartta on hieman pielessä, mutta GE:llä löytyy usein oikeakin paikka.

Ensimmäinen omatoimimatka oli telttaretki Porto Santolle viime maaliskuussa. Siinäkin piti varata lentojen lisäksi hotelliyöpymisiä Madeiran puolelta. Jopa lentokenttäkuljetukset sai tilattua ennakkoon. Oli mukavaa, kun reittilennolta oli odottamassa kuljettaja "Mr Selfmade" -kyltin kanssa.

Luottokortti on kätevin ja yllättäen turvallisin tapa maksaa. Sillä voi maksaa lenot, hotellit ja kuljetukset kotoa käsin.

Onhan noilla valmismatkoillakin puolensa. Ainakin ovat vaivattomampia. Ja äkkilähtöjen ja matkajokerien myötä on itsekin siirtynyt omaksi matkanjärjestäjäksi.

Jokainen voi testata valmiuttaan itse suunniteltuun lomamatkaan. Jos sana "harhailu" synnyttää enemmän positiivisia kuin negatiivisia mielikuvia, niin reippaasti vaan itse laatimaan omia seikkailuja.

Äänestä
  • Kumattia käytän myös.

    Äänestä

Aina omatoimimatkalla, kun en viihdy seuramatkoilla.

Työkaluina http://roomgator.com (hotellit)

http://tehostajat.com (lennot) sekä

http://pallontallaajat.net ja Google Earth. Nyt suunnitteilla Vietnamin matka. Suunnittelu etukäteen ei ole rasite, kun matkustelee jonkin aikaa omatoimisesti niin huomaa ettei suunnitelmista kannata stressata liikaa! Valmismatkoja voisin harkita jos on pieniä lapsia tai vanhuksia mukana.

Äänestä

Olisitte varmaan matkat puolella tuosta hintaa lentäen Ryanairilla, tosin matkaan olisi kulunut enemmän aikaa.

Itse olin hiihtolomalla Pariisissa, meno-paluu Ryanairilla 68 euroa per nuppi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lennot/majoitus kirjoitti:

Lähdemme Malagaan keväällä. Varasin suoran lennon Malagaan n.4,5 tuntia 2henk. eestaas vakuutuksineenn 700egee. Hotelli Torremoliinoksesta n 300 egee neljätähtee.
Apuna käytin Vertaa.fi , Booking.com ja Google earthia.
Luottokortti on ehdoton itsevaratessa.
Kävimme Englannissa n.vuosisitten ja viime keväänä länsieuropassa ajelemassa vuokra-autolla. Joka yö olimme eri hotelleissa eri myöskin eri valtioissa. Kolme yötä Ranskassa kaikki varasimme etukäteen.
Ei ollut mitään ongelmia kaikki meni hienosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu