Salakielet ja -kirjoitukset

blackmagicwoman

ovat mielestäni yksi hauskimmista piirteistä salapoliisitarinoissa. (Muusta ongelmanratkaisusta: sanaristikot ja kryptot alkavat toistaa itseään nopeasti, pitäisi tehdä niitä jollain muulla kielellä kuin suomeksi. Onneksi piilosanat ovat luovempia.)

Sherlock Holmes-novellissa oli tanssivat kuviot (joiden merkityksen olen unohtanut). Umberto Econ "Ruusun nimessä" oli salakieltä, jossa käytettiin Eläinradan tähtikuvioiden ja taivaankappaleiden symboleja. Luostarin kirjasto matki keskiaikaista maailmankarttaa, ja huoneesta toiseen oli suunnistettava maiden ja maanosien nimien mukaisessa järjestyksessä. Jokainen huone labyrintissä oli siis merkitty yksittäisellä kirjaimella. John Dickson Carrilla on ollut useassa kirjassaan salakielten purkamista, ja muistaakseni myös Dorothy Sayersilla.

Suomenkielisessä novellikokoelmassa oli tarina (en muista nimeä enkä tekijää), jossa egyptologi oli jättänyt perinnöksi hieroglyfeillä koristellun skarabeen ja jälkipolvet pähkäilivät sen merkitystä. Kuuluisa ranskalainen egyptologi oli katsonut skarabeeta ja todennut, että teksti on hölynpölyä. Ongelma oli siinä, että teksti olikin hieroglyfeillä kirjoitettua englantia, eikä ranskalainen tutkija ollut englannin kielen taitoinen! Sisältö oli aarrekartta, ja jälkisanoina oli "Jumala siunatkoon kuningas Zorzia" eli Yrjöä.

Tässä ketjussa puhutaan kryptogrammista, jota en huomannut ollenkaan, koska en ollut lukiessani kovin tarkkaavaisessa tilassa :-( Sisältää juonipaljastuksia Robert Robinsonin romaanista "Kuolleet kirjatoukat":

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=1500000000000154&posting=22000000041222307

2

1352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • svartsöndag

      Joko olet lukenut Karpin uusimman?

    • olisi helppo oppia

      Kryptografian kannalta vähän paremmastakin, mutta suht yksinkertaisesta, ilman tietokonetta toteutettavasta, salakirjoitussysteemistä on kirja olemassa. Tosin eipä taida olla suomeksi.

      http://www.schneier.com/solitaire.html

      Useimmat kirjojen salakirjoitusmenetelmistä ovat aika heikkoja. Niiden murtaminen olisi osaavalle kryptoanalyytikko lasten leikkiä. Schneierin Solitaire voisi olla vähän hiinä ja hiinä että pystyykö sen murtamaan tietokoneella millään milekkäillä resursseilla?

      Nykyaikaiset yleisimmin hyväksytyt tietokoneilla toimivat kryptosysteemit (kuten AES) ovat niin vahvoja että käytännössä niitä ei murra millään.

      ... Paitsi tietysti on olemassa värikäs joukko dissidenttejä joiden mielestä esim. NSA pystyy murtamaan mitä tahansa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      285
      3558
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1616
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      85
      1177
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      982
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      757
    Aihe