Mitä järkeä DJ:lta oli, heti kun Northernin keikka oli ohi, alkaa soittamaan jotain helvetin diskopaskaa? Luulisi, että DJ olisi sen verran kartalla, että soittaisi sellaista musiikkia, mitä enemmistö asiakkaista tuolloin luultavasti haluisi kuulla eli muuta kuin diskopaskaa. Diskopaska yökerhoja on jo ihan tarpeeksi.
Woodoo nite
7
2035
Vastaukset
- walto
mitä se pikku punkkari itkee, eikö äiti antanu tarpeeks niittejä rotsiis
- miksi näin tehtiin
No, se osa joukosta joka tuli kuuntelemaan kyseistä humppaa oli saanut jo osansa, miksei siis puljun oma dj olisi ruvennut viihdyttämään niitä muitakin ? Jos on jossain esiintymässä esimerkiksi jukka poika, ei kai se tarkoita, että siellä pitää KOKO ILTA kuunnella tämän herran musiikkia ? Niin pidetään useampi ihminen tyytyväisenä, kun tarjotaan jokaiselle jotakin.
- yleensä keikolla
Luulenpa, että aika monissakin paikoissa musa tulee vähän niinku sen mukaan, mitä on esiintymässä. Tämä ei tosin koske Imatraa. Se, että jos DJ:llä ei ole metallia mukanaan, on mielestäni puhtaasti DJ:n munaus. Tai ehkä pitäisi DJ:t hoidella sinne vähän senkin mukaan, minkälaista musiikkia illan live-esiintyjä tarjoaa. WooDoo esimerkiksi ei aina ole tämän kaavan mukaan mennyt, mikä minusta on melko noloa. Muistan The Micragirlsin keikan WooDoossa, ja silloin DJ soitteli ihan huumassa Metallicaa ja muuta kevytheviä. Ei paljoa löytynyt garagerokkia levylaukusta, vaikka kuinka pyyteli ja kyseli.
- ..............................
Blaa blaa blaa.............. woodoo muutenkin ihan surkee mesta......................
- Uskovainen jäbä
En ota kantaa nyt dj:n musa valintaan, mutta otan kantaa sellaiseen asiaan, kuin gospelin kuunteleminen:)
Olen sitä mieltä, että ihmisten kannattaisi kuunnella enemmän gospelia.
Gospelin sanoma on ajankohtainen ilouutinen siitä, että synti ja kuolema on voitettu.
Jeesus rakastaa sinua ja kärsi ristillä sinun syntiesi tähden ja ihminen voi kokea todeksi tämän rakkauden ja niinkuin raamattu kirjoittaa ihminen voi uudestisyntyä ylhäältä pyytämällä vain Jeesuksen elämäänsä.
Tätä ei voi baari tarjota, soitettiimpa siellä sitten discoa tai heavyä. Baari voi tarjota, hetken nautinnon, mutta sitten krapula ja morkkis todistaa siitä, että juopottelua ei ole tarkoitettu ihmiselle.. Hauskaa voi pitää monella muullakin tavalla, tämä suomalainen kulttuuri on vaan aika kostea useasti. Jengi juo kun kaverikin juo, eihän kukaan muu ole baarissa selvinpäin, myyjiä lukuunottamatta:) Karpalomehun tai vissyn voi juoda raakana ilman kossua, sitten ei tule krapulaa. Kyl sitä pystyy hillumaan selvinpäinkin ihan tarpeeksi..
Kannatan kaikenlaista selväpäisyyttä, voi olla, että ei ole niin hauskaa, mutta pitkässä juoksussa se kannattaa..
Kaikkea hyvää sinulle!!
http://www.youtube.com/watch?v=sXktCbZzh8E
http://www.youtube.com/watch?v=4tuEXwUv-x0&feature=related
tv. Jeesukseen uskovainen, joka ei voi olla vaan uskomatta:)- onkos se
marko L mikä siellä mainostaa?
- Juhi77
Kyllä tuo on ihan liian yleinen ilmiö baareissa. Aivan sama mikä bändi soittaa illan aikana niin tottakai "asiantuntija" DJ soittaa sitten joko ennen keikkaa tai keikan jälkeen täysin tunnelmaan sopimatonta musiikkia. Hieman enemmän edes samantyylisempää musiikkia voisivat soittaa eikä noin räikeää vetoa kuten Northerin keikan jälkeen. On se vaan yllättävän vaikeaa saada asiakkaana kunnon palvelua.
Harmi, sillä tunnen kyseisen DJ:n joka soitti tuolloin Woodoossa levyjä. Täytyy varmaan vähän mainita asiasta kun seuraavan kerran tyyppiä näen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431