Olen ihmetellyt homomiesten ja lesbonaisten erillaisuutta kun tuntuu homot suhtautuvan naisiin lempeästi,mutta lesbot tuntuu olevan miesvihaajia,tai ainakin jotenkin miehille katkeroituneita.Olenkin tullut seuraavanlaiseen tulokseen:bi naiset,voivat olla onnellisia kummankin sukupuolen kanssa.Lesbot ovat muuten samoja kuin bi,mutta ovat katkeroituneet miehille jonkun tapahtuman,kasvatuksen tai alemmuudentunteen vuoksi.Elikkä synnynnäisi lesboja ei ole olemassakaan.Ehkä väärä teoria,mutta näyttäkää minulle lesbo joka ei vihaa,tai tunne katkeruutta miehille.
bi,lesbo,homo
poitsu
171598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kuinka monta lesboa henkilökohtaisesti tunnet eli miten suuri tilastollinen otos tämän mielipiteen takana on. No, tässä sulle nyt yksi ehta lesbo, joka ei tosiaankaan vihaa miehiä. Isäni ja veljeni ovat todella hienoja miehiä sekä minun että muiden heidät tuntevien mielestä. Ne kaksi miestä, joiden kanssa aikanaan yritin seurustella, ennenkuin tajusin olevani lesbo, olivat ookoo. Toisen kanssa olen yhä 15 vuoden jälkeen ystävä, hänellä on siis jo perhe ja kaikki. Eihän lesbo tarkoita sitä, että vihaa miehiä. Vaan että rakastaa yli kaiken naisia!! On varsin itsekeskeinen ajatus luulla, että naisten käytös johtuu nimenomaan teistä miehistä. Haloo, meillä on olemassa elämää, joka ei peilaudu millään tavoin miesten kautta. Sekö siinä jurppii? Varmasti on olemassa myös lesboja, jotka ovat katkeria miehille. On olemassa myös lukuisia heteronaisia, jotka ovat sitä. Ja -yllätys- on myös heteromiehiä, jotka ovat hyvin katkeria naisille. Ettet vain itsekin olisi sellainen? Miksi siis pohtia mitä varten joku on homo tai lesbo tai hetero? Kannattaisi sekin energia käyttää sen hyväksymiseen, että meitä on tosi monenlaisia kulkijoita, eikä se ole paha juttu ollenkaan.
vihamielisyyttä sun vastauksessas.Oot varmaan ihan oikeassa ja en todellakaan tunne montaa lesboa.Turha pohtia? saahan sitä pohtia mitä vaan,ainahan kaikennäköistä pohditaan.Satun nyt vaan uskomaan että kaikki johtuu jostain ja kaikella on jokin tarkoitus,sorry vaan.
Kyllästynyt vain näihin yleistyksiin. Toki saa pohtia. Mutta kannattaisi pohtia silleen vähemmän yleistäen ja asioihin paremmin tutustuen. Enhän minäkään väitä, että kaikki heteromiehet on paskoja niskaanhengittäjiä, vaikka sellaisiakin olen useampaan kertaan tavannut. Kun olen tutustunut moneen ja tiedän, että toisenlaisiakin on. Joku tässä heitti, että tämä aihe palautuu ruutuun tasaisin väliajoin. Totta! Mutta harvemmin sitä jauhavat naiset. Mielenkiintoinen ilmiö. Miesten on kai vaikeeta ymmärtää, ettei heistä kiinnostuta, eikä se silti sisällä mitään negatiivisia tai agressiivisia tunteita. Vaikka luulisi just heidän ymmärtävän miten ihastuttavia naiset on! Kuka vois vastustaa.. :D!
"lesbot tuntuu olevan miesvihaajia,tai ainakin jotenkin miehille katkeroituneita."
-En tunnustaudu lukeutuvani tähän joukkoon.
"..ovat katkeroituneet miehille jonkun tapahtuman,kasvatuksen tai alemmuudentunteen vuoksi"
-täysin mahdollista, mutta ei kannata yleistää..
"näyttäkää minulle lesbo joka ei vihaa,tai tunne katkeruutta miehille."
-En vihaa/ ole katkera miehille =)
Mistä moiset yleistykset?
joka ei vihaa miehiä. miksiköhän tämä sama aihe toistuu palstalla aina tietyin väliajoin? jos viitsit selata keskusteluja taaksepäin, löydät monia keskusteluja tästä samasta aiheesta. itse en viitsi enää tämän kummemmin asiaa pohtia.
.. itselläni on kaksi ystävyys-suhdetta ylitse muiden. Nämä ovat siis luottoystäviä vuosikymmenten takaa. Toinen on nainen toinen mies. Kumpaakaan en antaisi mistään hinnasta pois.
Koskaan en ole katkeroitunut miehiin, mutta naisiin kylläkin, joten se siitä katkeroitumisesta - ja vihan tunteesta.
..jälleen kerran. Kannattaa uskoa, ettei lesboudelle ole selityksiä.
Olen bi-nainen ja huomannut ihan saman. Käsittämätöntä miesvihaa. Luokallani ylä-asteella oli eräs pienikokoinen mitättömän näköinen tyttö jota aina kiusattiin koulussa. Kiusaajia olivat pojat. Kuinka ollakkaan, hän on tänä päivänä lesbo.
Taas näitä. Pojat on kiusanneet, isä on jättänyt, veljet rääkänneet, miehet ei oo halunneet.. Kummallista on, että omaan ystävä/tuttavapiiriini ei ole osunut tämän lajin edustajia ja tunnen sentään aika ison joukon lesboja eri puolilta Suomea. Oma havaintoni on, että katkerimpia miehille on heteronaiset, joita miehet ovat vedättäneet kuus-nolla. Sitä en toisaalta yhtään edes ihmettele. Mutta miksi minä olisin katkera miehille? Ei heillä ole niin suurta osaa mun elämässä (paitsi isällä veljillä ja parilla ystävällä) että mun kannattaisi tuhlata energiaa negatiivisiin tunteisiin.
Tulikohan niistä ala-asteen pojista homoja, kun tuli niitä jojotettua aina tilaisuuden tullen, kun olin isompi, voimakkaampi ja niin paljon nopeammin kehittynyt tyttölapsi. Vanhemmilla pojilla oli sen verran kasvatusta kotoa etteivät kehdanneet käydä tyttöjen kimppuun, ainakaan ala-asteella :)
..koulukiusaaminen johtaa lesbouteen...? ;D
ainakin sua on kiusattu kotona/koulussa,kun olet niin alemmuudentuntoinen.
..mä tykkään ollakin alla, jos vaan nainen on sopiva mulle muuten..heh....:)
Hih,
Minäkään en tunnustaudu tähän sinun itse-luotuun stereotyyppiseen joukkioosi.
Olen aina ollut lesbo. Parhaat ystäväni ovat aina olleet miehiä: joko heteroita tai homoja.
Niin on ollut aina ja niin on varmasti tulevaisuudessakin.
Pidän miehistä ystävinä enemmän kuin heteronaisista. Työyhteisöni on karmea paikka, kun siellä ei ole kuin naisia. Selkään puukottaminen, toisista pahaa puhuminen, valehteleminen, toisen irtisanomisen aiheuttaminen vilpillisillä perusteilla...siinä pientä listaa naisten keskinäisestä ryhmätoiminnasta.
Minä luotan miehiin _enemmän_ kuin naisiin ystävinä.
Miehet eivät koe olevansa jatkuvasti kanssani kilpailuasetelmissa. Ja jos ollaan jostain asiasta eri mieltä, siitä puhutaan heti eikä selän takana......
tää on taas ikuisuusaihe. Mun pitkällinen kokemus työelämästä on se, että hankalat ihmiset on hankalia riippumatta sukupuolesta. Miehet ei tosiaankaan ole yhtään suorapuheisempia kuin naiset, jos on kyse oikeasti tärkeistä asioista. Voin sanoa, että osaavat olla myös todella v-mäisiä työkavereita kohtaan, etenkin jos kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi. Esimerkiksi jos projektinvetäjäksi valittiinkin joku toinen. Hyviä duunikavereita ja -porukoita on sekä nais- että miesvaltaisia. Olen tehnyt töitä ryhmässä, jossa oli 12 naista ja yksi mies, pomonakin nainen ja se oli ehkä paras ryhmä, jonka kanssa olen töitä tehnyt. Olenkin miettinyt, että onko mulla käynyt jotenkin erinomainen flaksi, kun en ole siihen kuuluisaan naisten kyräilyyn ja pallotukseen törmännyt. Tosin en kyllä ole kovin pallotettavissa, en naisten enkä miesten..
Tytteli on oikeassa, hankala käytös ei ole sukupuolesta kiinni, vaan yksilöllisistä ominaisuuksista, opituista malleista reagoida kasvuympäristön ja koetun elämän ilmiöihin. Olen jo kauan tehnyt uraa enimmäkseen suurissa konserneissa, alaisena ja esimiehenä, ja näen asiat tästä näkökulmasta. On paljon kliseitä, jotka eivät pidä paikkaansa.
Välillä jokainen kohtaa keljuja kavereita ja pomoja, on vaikeaa olla yleistämättä, ymmärrän senkin. Työyhteisöihin pääsee myös aika helposti pesiytymään tietynlainen henki, pienkulttuuri, se on erilaista eri osastoilla/porukoissa ja voi olla myönteinen tai ahdistava. Jos pienyhteisö on naisvaltainen, on suht todennäköistä, että kiusanhenki (-henget) on nainen, ihan vaan tilastollisesti arvattavissa. Esimiesten pitäisi ajoissa puuttua näihin juttuihin.
Piti sanomani, että salisbury on oikeassa. Kiireessä sotkin nimet.