Eilen kotiin mentyä leivoin. Ei mulla oikeita vuokia ole, teen ne aina paperisiin. Tulee sellasia matalampia mutta ihan yhtä hyviä. Tässä ohje, kannattaa kokeilla:
Tein näin: laitoin uunin lämpiämään kahteensataan asteeseen. Asettelin pellille 20 paperivuokaa. Sekoitin kaikki jauhot keskenään. Vatkasin rasvan ja sokerin, lisäsin munat ja kerman. Lopuksi jauhot. Taikina vuokiin, uuni joutui valmiiksi samaan aikaan. Pelti uuniin, paistoaika 10-15 minuuttia. Jäähtyneiden torttujen päälle vadelmamarmelaadia ja minä laitan aina vatkattua kermavaahtoa vaikka aitoihin kuuluisi sokerivesikuorrute. Hyvää ja helppoa.
0Äänestä
ei tykkää
Runenbergin tortuista vaikka hyviä ovat toki.
0Äänestä
toivotan kaikille
tortunsyöjille ja muillekin!
0Äänestä
alima
Runebergin päivästä kaikki irti jo monta viikkoa. Heti kun ensimmäiset tortut tuli kauppoihin ostettiin eri valmistajilta niitä maisteltavaksi ja sitten mieheni leipoi itse parit versiot.Osti oikein siihen tarkoitukseen omat vuoatkin, silikooniset. Nyt vielä eilen toi kaupasta yhtä sorttia. Varmaan tulee vielä tänäänkin kauppareissulta torttujen kanssa.
0Äänestä
Pirre*
päivää vaan kaikille, ja tänään söin yhen ja se siitä lajista. En ole koskaan ollut oikein niitten ystävä..
0Äänestä
kirjautumaton
tykkää, enkä voi syödäkään. Mutta jos pojille joku leipois:))
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
3 rkl Hota pulveria taikinaan ja tortut on todellä pönäköitä.
enää myynnissä vai onko sinulla vanhaa varastoa?
Myytkö pikkuisen pussillisen?
Ota Hota, ei pakota.
niit leipoo,enkä tykkää syäräkkä.Ihme kyl !
Korkiaks net saa ky käyttää oikioi vuakii.
leipoa enkä tykkää syödä.
on torttu syöty, ei omatekonen.
Torttu tehdään vuokaan, mutta voi tehdä isompanakin josta leikataan palanen.
kun en ole tiennyt että runebergin vaimo/tytär on vapaa.
kerran leivoinkin vaan tulli lettumallisia.
Eilen kotiin mentyä leivoin. Ei mulla oikeita vuokia ole, teen ne aina paperisiin. Tulee sellasia matalampia mutta ihan yhtä hyviä. Tässä ohje, kannattaa kokeilla:
225 g margariinia
1.5 dl sokeria
3 munaa
1 dl kermaa (maitoa)
3 dl vehnäjauhola
1.5 dl korppujauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 tl leivinjauhetta
Tein näin: laitoin uunin lämpiämään kahteensataan asteeseen. Asettelin pellille 20 paperivuokaa. Sekoitin kaikki jauhot keskenään. Vatkasin rasvan ja sokerin, lisäsin munat ja kerman. Lopuksi jauhot. Taikina vuokiin, uuni joutui valmiiksi samaan aikaan. Pelti uuniin, paistoaika 10-15 minuuttia.
Jäähtyneiden torttujen päälle vadelmamarmelaadia ja minä laitan aina vatkattua kermavaahtoa vaikka aitoihin kuuluisi sokerivesikuorrute.
Hyvää ja helppoa.
Runenbergin tortuista vaikka hyviä ovat toki.
tortunsyöjille ja muillekin!
Runebergin päivästä kaikki irti jo monta viikkoa.
Heti kun ensimmäiset tortut tuli kauppoihin ostettiin eri valmistajilta niitä maisteltavaksi ja sitten mieheni leipoi itse parit versiot.Osti oikein siihen tarkoitukseen omat vuoatkin, silikooniset.
Nyt vielä eilen toi kaupasta yhtä sorttia.
Varmaan tulee vielä tänäänkin kauppareissulta torttujen kanssa.
päivää vaan kaikille, ja tänään söin yhen ja se siitä lajista. En ole koskaan ollut oikein niitten ystävä..
tykkää, enkä voi syödäkään.
Mutta jos pojille joku leipois:))