Asumiselämän ongelma

Ajattelinpa sumentaa kuvaanne Suomalaisuudesta,
kertomalla seuraavia, nykypäivän elämään,
liittyviä seikkoja.
Kaikki kerrostalossa elävät yhteisöt tietävät,
kuinka helppoa ja jännittävää on asua korkealla.
Näköala parvelta on mieleenpainuva, kaikki talon
korjaukseen liittyvät asiat, hoitaa ihan oikea
korjausmies tahi nainen. Toisinaan on kiva
syljeskellä tai heitellä tavaraa ilmaan. Hauskaa
on myös seurata esineen tai syljen läiskähtämistä
katuun. Esineet pirstoutuvat ja sylki leviää.

Ylhäällä asuminen on tehty myös houkutukseksi.
Epäilenpä että seuraavien vuosien aikana, ylimmän
kerroksen asunnot halpenevat. Myös parven laitoja
madalletaan ja tietysti pinta-alaa varataan
enemmän. Miksikö?
Valtio nähkääs haluaa päästä eroon vähätuloisista
ihmisistä. Rahattomat perheet muuttavat kaikki
kuudensiin tai viisensiin kerroksiin joiden
parvilta näkyy kokolailla hieno näköala. Perhe on
aluksi haltioissaan halvasta ja helposta
asumisesta mutta ajan saatossa uuden kodin
ihanuus katoaa ja perheen huolet ponkaisevat
pintaan. Tällöin he entiseen tapaan katselevat
parvilta maisemia jotka nyt näyttävätkin
lohduttomilta. Perhe vaipuu masennukseen, jolloin
on helppo kääntää katse alas. He huomaavat
laitojen mataluuden ja yhteiskunnan kataluuden.
Perhe ajattelee: "voivoi... olisipa helppo
vahingossa keinahtaa yli parven laidan.
Luulisivat sitä varmaan vahingoksi". .. Kohtalo
on ajanut perheemme ansaan. Jollei koko perhe
keinahda niin ainakin hyppää mies, joka on ajettu
tienaamisen maailmanennätyksiin, ja jolta on
mammona kuitenkin putsattu parempiin,
yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Jos mies
lätsähtää katuun, on muu perhe jo tulossa alas
tai viiltämässä ranteitaan keittiövaeitsillä.
Hyvä! Asunto on siis vapaa seuraavalle perheelle,
toteaa vuokranantaja. Yhteiskuntaa tässä saakin
kiittää, maksavathan puolet vuokrasta.


Tämä surullinen tosiasia paljastuu teillekkin
hyvät ihmiset. Odottakaa...
4330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...kiinni tuo homma. Toiset kestää, toiset ei.
Toivon toki, että tekin kestätte, tapahtui sitten
mitä tahansa.

Olisi toki minunkin helppo "tipahtaa", kun 8-
kerroksessa asun, mutta miksi suotta -en sitä
iloa maailmalle suo.. =)

Äänestä
  • Käyttäkää turvavaljaita niin ei pääse tippumaan.
    Toinen vaihtoehto on tehdä kodistansa oikea koti,
    itselle mieluinen paikka josta ei mihinkään
    tarvitse olla lähdössäkään.

    Äänestä

  • Survivor kirjoitti:

    Käyttäkää turvavaljaita niin ei pääse tippumaan.
    Toinen vaihtoehto on tehdä kodistansa oikea koti,
    itselle mieluinen paikka josta ei mihinkään
    tarvitse olla lähdössäkään.

    Mutta varo myös pölynimurimiestä joka puhaltaa
    pakokaasut postiluukusta sisälle kämppään!

    Äänestä

  • Hansi kirjoitti:

    Mutta varo myös pölynimurimiestä joka puhaltaa
    pakokaasut postiluukusta sisälle kämppään!

    tukkinut postiluukun kemiallisella metallilla.
    joten ei hätää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Postimies kirjoitti:

Ajattelinpa sumentaa kuvaanne Suomalaisuudesta,
kertomalla seuraavia, nykypäivän elämään,
liittyviä seikkoja.
Kaikki kerrostalossa elävät yhteisöt tietävät,
kuinka helppoa ja jännittävää on asua korkealla.
Näköala parvelta on mieleenpainuva, kaikki talon
korjaukseen liittyvät asiat, hoitaa ihan oikea
korjausmies tahi nainen. Toisinaan on kiva
syljeskellä tai heitellä tavaraa ilmaan. Hauskaa
on myös seurata esineen tai syljen läiskähtämistä
katuun. Esineet pirstoutuvat ja sylki leviää.

Ylhäällä asuminen on tehty myös houkutukseksi.
Epäilenpä että seuraavien vuosien aikana, ylimmän
kerroksen asunnot halpenevat. Myös parven laitoja
madalletaan ja tietysti pinta-alaa varataan
enemmän. Miksikö?
Valtio nähkääs haluaa päästä eroon vähätuloisista
ihmisistä. Rahattomat perheet muuttavat kaikki
kuudensiin tai viisensiin kerroksiin joiden
parvilta näkyy kokolailla hieno näköala. Perhe on
aluksi haltioissaan halvasta ja helposta
asumisesta mutta ajan saatossa uuden kodin
ihanuus katoaa ja perheen huolet ponkaisevat
pintaan. Tällöin he entiseen tapaan katselevat
parvilta maisemia jotka nyt näyttävätkin
lohduttomilta. Perhe vaipuu masennukseen, jolloin
on helppo kääntää katse alas. He huomaavat
laitojen mataluuden ja yhteiskunnan kataluuden.
Perhe ajattelee: "voivoi... olisipa helppo
vahingossa keinahtaa yli parven laidan.
Luulisivat sitä varmaan vahingoksi". .. Kohtalo
on ajanut perheemme ansaan. Jollei koko perhe
keinahda niin ainakin hyppää mies, joka on ajettu
tienaamisen maailmanennätyksiin, ja jolta on
mammona kuitenkin putsattu parempiin,
yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Jos mies
lätsähtää katuun, on muu perhe jo tulossa alas
tai viiltämässä ranteitaan keittiövaeitsillä.
Hyvä! Asunto on siis vapaa seuraavalle perheelle,
toteaa vuokranantaja. Yhteiskuntaa tässä saakin
kiittää, maksavathan puolet vuokrasta.


Tämä surullinen tosiasia paljastuu teillekkin
hyvät ihmiset. Odottakaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu