et voi asettua asemaani
kantaa raskasta viittaani
etkä itkeä puolestani
et mitään
piilotin kipeimmät lauseet paperille
juuri silloin kun sivalsit
sanoilla
raavin jotenkin tämänkin päivän kokoon
valheellisesti hymyillen
vaikka sielu
särkee satojen kyynelten painosta
kuinka katse
voikaan olla niin puhdas
ja sydän musta
ja toisaalta
kiihkeästi rakastaa
kuka keksikään rakkauden
kertokoon
mitä helvettiä se oikein on
minä
olen ainakin kadottanut sen merkityksen
kantaa raskasta viittaani
etkä itkeä puolestani
et mitään
piilotin kipeimmät lauseet paperille
juuri silloin kun sivalsit
sanoilla
raavin jotenkin tämänkin päivän kokoon
valheellisesti hymyillen
vaikka sielu
särkee satojen kyynelten painosta
kuinka katse
voikaan olla niin puhdas
ja sydän musta
ja toisaalta
kiihkeästi rakastaa
kuka keksikään rakkauden
kertokoon
mitä helvettiä se oikein on
minä
olen ainakin kadottanut sen merkityksen
Vastaukset 14
Vanhimmat
suoraan entisestä elämästä, kylmät väreet menee selkäpiitä pitkin, kuin olisi törmännyt kiviseinään.
Upea ja voimakas runo, vaikka aihe onkin raskaimmasta päästä.
kiitos palautteesta, hienoa että Sinä olet pääs-
syt vapauteen.
Aihe ei ole helppo, mutta eipä ole elämäkään.
todella paljon puhutteleva teksti,hyvin moni voi tästä löytää itsensä.kiitos lukuhetkestä.
löytääkin hyvin moni itsensä tästä. Mutta kuinka
moni kestää, eikä tee asian eteen mitään niin
kuin en minäkään.
Kiitos kommentoinnista.
...voivat tukea niin että viittasi onkin
kevyempi kantaa ja eihän sitä voi kokonaan
sinulta ottaa,tonen viedä...
vahvaa on se että kaikesta huolimatta
kulisseja pystössä pitää
vaikka sydän samalla särkyy kun tuskissa
piehtaroi.
kyllä rakastaminen onnistuu
mustalla sydämellä mutta rakkaus ei...
ei vaikka palaisi intohimossaan.
rakkaus on ei kenenkään tuntematon maa
ja joka sinne eksyy kokee kaiken ihmeellisen
...rakkaudenko?,ken tietää...
olipa mielenkiintoinen runo
ja sai pohtimaan syntyjä syviä.
hyvä moll!!!
kyllä ystävien tuki kummasti keventää sen viitan
raskautta, varsinkin tänään.
Miten ihmeellä onnistutkaan aina ja aina lukemaan
kaiken senkin, mikä jää rivien väliin. Outoa,
mutta niin miellyttävää siltikin.
Kiitos taas Jouni, runon taakse kätkeytyy paljon
sellaista jonka säästin lukijoilta.
Kaikki kannetaan kuitenkin itse ja yksin jäisellä kaalipellolla kompastellen kivikovaan maahan kaulaliinaan kätkeytyneenä.
Kyllä tuiskuttaa.
prkl
että itse ne on kannettava kompuroiden, mutta
kannettava kuitenkin.
Eihän se tuiskukaan oo kun pukeutumisjuttu flik-
kani kakkonen aina ja ikuisesti :D
Eläkä noiju.
Tässä runossa on pettymystä ja katkeruutta.
Ihminen on kumma olento, kun se yrittää viimeiseen asti peittää sielunsa tuskan, vaikka sattuu...
Päässäni alkoi ääni;-) lausua Koskenniemeä:
"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta,
huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkeihin kumppanin löydät, et toden riemuun ja tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipaus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."
Jotain hyvin samaa raadollisuutta on teidän molempien runoissa.
muistini lokeroihin on joitain kohtia jäänyt
tuosta runosta, ja kieltämättä kun sanot - ehkä
omassa runossani on tosiaankin samankaltaisuutta.
Mutta kaipa sekin on luonnollista, että sen tus-
kansa haluaa peittää. Vain lähimmät ystävät voi-
vat saada siitä ripauksia, ei kuitenkaan sitä sy-
vintä kipua.
Kiitos mahtavasta runosta/kommentistasi.
Hieno, vahva, kipeä runo. En siis voi sanoa, että pidän; olen vaikuttunut!
mitä osaan sanoa palautteeseesi ?
Ehkä riittää kiitos huomiostasi, koska tiedän et-
tä et sitä kovinkaan herkästi jakele.
Sinäkin tiedät tuskastani jotain, kenties se oli
se joka avasi sanaisen arkkusi.
Nöyrin kiitokseni.
ymmärtää ja tukeakin ihan selvää, sulle ojentaa, voin sua mä myöskin jelppiä ja synkyydestä nostattaa, voin myöskin rakastaa.
Voin itkeä sun seurassa jos itku on sun lohtunas,voin viittasi sun kannattaa vaik irti en sitä saa.
Voin tavata sun sanojas ja kertoo sulle kas, et aika meidän kulkijain ei ole ikuinen.
Mä vastaan sinulle kun vastausta etsit sä, siis kuka keksi rakkauden , sä kyllä tiedät sen.
On rakkaus sun omasi ja kohde varmaan vaivasi,
kun rakastat sä kohdetta jolla onni oma on , niin silloin olet osaton.Mut miksi olet onneton, sillä kulkijoita matkassa on samassa ajassa.
että Sinulta riittää ymmärrystä ja tukea tällai-
selle mummuriepullekin. Rakastaa voi
lähimmmäistä, eikös se iso kirjakin sano, että
rakasta lähimmäistä niin kuin rakastat itseäsi
tai jotain sinne päin.
Sinun lupauksissasi on niin paljon, että
näinköhän olet ehtinyt ajatella kaiken loppuun :D
Onneton, miks olet ihminen onneton, kun onni ja
kuulija lähelläsi on ?
Olet sanoillasi hellinyt, lohduttanutkin.
Kaunein kiitos ja niiaus Sinulle.