jos koiralla on usein korvatulehuksia vaikka kuinka niistä huolehtisi,eka oli jo 9viikkosena kun tuli ja koira on nyt reilu 1v ja useanpi tulehus jo ollut,kysyisinkin että onko kasvattaja jo velvollinen ottamaan myös osaa hoito kuluihin?kuitenkin jo pentuna oli eka tulehus eli kasvattajalta tullessa.niin ja semmoista kans kysyisin onko haittaa jos koiralla on aina muroja kupissa että kuivana syö?kun ei rupea syömään turvotettuna ja annan kahesti päivässä ruuan,katon monelta koira syö aamusta ja sit iltapäivällä ulkoilemaan ja iltasella taas muroja.kiitos jo etukäteen!!!
miten
on.....
7369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käyttänyt koiraa eläinlääkärillä ja mitä se sanoi että korvissa olevan vikana? Mielestäni kasvattaja ei ole vastuussa ihan kaikesta kuitenkaan, vaikka paljosta onkin. Kyse on nyt kuitenkin PERINNÖLLISISTÄ vioista, ei semmoisista mitkä on ns. itseaiheutettuja. (esim. hoitamattomuuden takia ilmenevät viat ja sairaudet). Jos koiralla oli jo sulle tullessa korvat likaiset, mikset silloin kiinnittänyt niihin huomiota? Olisit silloin neuvotellut asiasta kasvattajan kanssa...
Meillä ei ole koiralla jatkuvasti ruokaa kupissa, siitä johtuu yleensä myös lihavuus. Laitan ruoan kuppiin, jos ei syö, otan ruoan pois, ja tarjoan sen toisella kertaa uudestaan. Koirilla ei ole tapana tehdä itsaria olemalla syömälakossa... ainakaan kovin kauaa. ;-)
e-lääkärissä olen käyttänyt joka kerta,ei ole sanonut mistä johtuu.en sillon kiinittänyt huomiota niinkään koiran pennun korviin kun se meill tuli,ajattelin että hoituu lääkärissä käydessä,mutta nyt ne toistuu ja olen alkanut ihmettelemään.koiralla on rokotukset,madotukset yms kunnossa sekä terveellinen elämä.
koiran pidosta,jos koiralla esim.ruoka koko ajan kipossa,eikä ruokahalua!Tiesitkö että jotkut koirat työntävät ravinnossa olevan rasvan korvien kautta,eli kyllä siihen voi myös omistaja vaikuttaa,kun koira saa ravintoa liikaa mitä kuluttaa.
Sillä koiralla on ehkä varastopunkki jonka se saa siitä nappulasta. Jos se e-lääkäri ei kerro sitä niin mene toisell ja otata siitä koirastasi verinäyte. Se maksaa 200€ kun siitä otetaan isompi otos mutta sen jälkeen tiedät mistä johtuu. On se ju*lauta tyhmää ottaa koira eikä viitsitä tutkituttaa sitä mikä koiraa vaivaa. Verinäyte on lahjomaton siitä löytyy vastaaineet niin yliherkkyysilel kuin punkeille jne.
vaan anna sille sen annos ruoka-aikana.
Jos ei syö, ota kuppi pois ja tarjoa taas seuraavana ruoka-aikana.
Koira ei luonnollisestikaan itseään täyden ruokakupin ääreen nälkään tapa.
Sen lisäksi jätä kaikenmoiset namit ja välipalat ja pullankäntyt antamatta, nehän ne sen vatsan täyttää.
Tällä menolla saat koirasi hyvin äkkiä taas syömään.
En ihmettele ollenkaan miksi ruoka ei maistu, jos kupissa on koko ajan ruokaa saatavilla.
Koira ajattelee, että miksikäs minä syömään, kun voin syödä silloin kun minua huvittaa, kerran tuo ruoka lojuu tuossa koko ajan.
Mutta kun koiralle tarjotaan ruokaa säännöllisinä ruoka-aikoina, ja jos ei syö, kuppi otetaan pois eikä makupaloja tipu, koira oppii sen, että silloin on syötävä, kun ruokaa on tarjolla, tai äkkiä jää ilman.
Ja tutkituta ihmeessä ne koirasi korvat tarkemmin vaikka toisella el.lääkärillä. Ei tuo enää normaalia ole.
Kysele kasvattajalta lisätietoja.
Onko koirasi korvista otettu hiiva testi?
Jahti&vahti pentu eväässä ESIM. on pn paljon hiivaa ja siitä on useampi pentu saanut ns. hiivakorvia kun taas toisille se sopii mainiosti.
Pyydä nyt ottamaan se testi jos ei oo jo ottanu ja mieti sen ruokavalio uusiks ja ruokinta ajat ois kans näin alkuun ihan jees!!!
Ei se niin mene että kasvattajan lompakon puoleen voidaan aina kääntyä kun rupee olemaan jotain remppaa!
koiralle ruokaa tarjolle vain ruoka-aikana.
Tutkituta korvat kunnolla, vaadi että ottavat näytteen korvasta: onko hiivaa vai onko tulehdusta ja laittavat viljelyyn eli mikä antibiootti siihen puree.
Ongelman pohjana voi olla allergia, jolloin korvassa usein esiintyy hiivaa. Toinen vaihtoehto on, että korvia on hoidettu väärällä antibiootilla joka lievittää oireita, mutta ei paranna. Silloin tulehdus vain kytee, alkaakseen kohta uudelleen. Kun nämä asiat selvität olet jo paljon viisaampi. Tuo korvasta otettava näyte maksaa muun käynnin yhteydessä 10-20 euroa korkeintaan. Hiivakorvalle sitten kyselet ruokinnasta, jos se paljastuu vaivan syyksi.