http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Sivupohja_Talous/1194612507522/artikkeli/paperitehtaan alue muuttuu renforsin ranta -yritysalueeksi.html
Voi voi, eikö ollut muuta tekemistä kuin alkaa nimillä leikkimään. Tässä kaupungissa on jo renforssia ihan tarpeeksi ennestään. Kai se nyt sitten kuulostaa hienommalta, voi mitä pöjlyyttä on taas liikkeellä.
Se alue on TIHISENNIEMI! Se kertoo alueen historiasta paljon enemmän kuin mitkään renvorssin rannat.
Renforsin ranta???
18
1831
Vastaukset
- Sen pitää olla.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Me kaikki tunnemme mikä on tihisenniemi, kuka valopää on muuta esittämässä? - Iivantiirasta
Pakko olla samaa mieltä.
Herman Renforsilla on oma paikkansa Kajaanin ja sen yrityselämän historiassa, mutta Tihisenniemi oli 100 vuotta metsäteollisuuden keskus. Se oli suurteollisuuden suurteollisuuden keskus - Kajaani Oy oli 1930-luvulla Euroopan suurin sulfiittiselluloosan tuottaja (vaikka sellutehdas olikin nykyajan tehtaisiisn verraten kuin mopo rekan rinnalla). Tihisenniemi on paikan historiallinen nimi, ja osoittaa täydellistä historian tajun puutetta yrittää häivyttää paperitehtaiden lisäksi jopa paikan nimi.
Ilmeisesti Tihisenniemi ei jonkun nousukasmaisen imagokonsultin mielestä ollut riittävän hieno mahdollisesti syntyvälle teollisuusalueelle. Tämä sama tauti pani muuttamaan selvän, yhtiön toimintaa hyvin kuvaavan ja lähes kaikkiin suuriin kieliin hyvin istuvan (ja monissa käytössä olevan) yritysnimen Posti nimeksi Itella, joka ei sano kenellekään mitään. Ja näitä esimerkkejähän tässä historiaansa ja omaleimaisuuttaan häpeävässä maassa riittää.
Tehtailija Herman Renfors ei liity Tihisenniemen historiaan mitenkään. Sen sijaan Ämmäkosken alapuolella olevalla ns. Kalkkisillalla, jossa muuan parakki on nimettyn Renforsin mukaan, on yhteys uistintehtailija ja -kalastaja Renforsiin. Noissa koskivesissä hän kalasti, ja sinne myös ulkolaisia virvelimiehiä ja -naisia toi. Jos Renforsia haluttiin muistaa, olisi siis ollut tarjolla siihen sopiva rantakin.- Se kiertää
Kajaanin keskustan lähistöllä joenrantamaisemissa. On myös Herman Renforsin muistomerkki Välikadun päässä Kuruununpuodinmäellä. Lisäksi jotkut ovat ehdotelleet Välikadun muuttamista Renforsin kaduksi. Mitä vikaa Välikadussa?
Renforsilla on oma paikkansa Kajaanin historiassa mutta tämä uusi aluevaltaus kuulostaa tyrmäävältä.
Kyllä metsäteollisuudella on tervanpoltosta lähtien ollut Kajaanin seutukunnalle moninkertaisesti suuremi merkitys kuin Renforsilla. Tihisenniemen satavuotista puunjalostushistoriaa ei pidä noin vain pyyhkäistä pois. Miksi pitää sotkea asioita? - aekonnaa
Se kiertää kirjoitti:
Kajaanin keskustan lähistöllä joenrantamaisemissa. On myös Herman Renforsin muistomerkki Välikadun päässä Kuruununpuodinmäellä. Lisäksi jotkut ovat ehdotelleet Välikadun muuttamista Renforsin kaduksi. Mitä vikaa Välikadussa?
Renforsilla on oma paikkansa Kajaanin historiassa mutta tämä uusi aluevaltaus kuulostaa tyrmäävältä.
Kyllä metsäteollisuudella on tervanpoltosta lähtien ollut Kajaanin seutukunnalle moninkertaisesti suuremi merkitys kuin Renforsilla. Tihisenniemen satavuotista puunjalostushistoriaa ei pidä noin vain pyyhkäistä pois. Miksi pitää sotkea asioita?ollu pirtutehdaski siellä tihiseniemell päen.
Laettoata nimeks tihisrentun pirtuniemi....
- nälkämäki
Öykkäriherroilla ei ole mitään tietoa kansan tunnoista.
- sepu
Ihan hyvä nimihän tuo on. Eipä tule mieleen viime aikojen negatiiviset asiat TIHISENNIEMELTÄ. Pikkuhiljaa vois porukka Kajaanissakin tottua ottamaan vastaan uutta, eikä yrittää pysyä paperirullan pyörimisessä mukana. Se nimittäin on pysähtynyt.
Tottukaa muutokseen - vain muutos on pysyvää vastarinta turhaa. Sen ovat "massaliikkeet" jo osoittaneet. Muutos tuo hyvinvointia.
Renfors oli paljon aikaansaava mies. Pienestä se suurikin alkaa. Renforsin ranta - Kainuun tulevaisuus. - on mukava nimi
eikä varmaan ole Suomessa toista ja niinkuin edellä on todettu se on oikea nimi paikalle, eikä sitä pidä mennä muuttamaan. Nimenmuutoksen takana täytyy olla todella joku imagokonsultti, joka on ideastaan rahastanut.
Niin se Postinkin nimenmuutos Itellaksi, ei todellakaan ole sekään mikään älynväläys. Ensi kerran Itellan kuullessani, otaksuin, että se on joku uusi terveysside. - Tai ,Lepälänniemi
sepu kirjoitti:
Ihan hyvä nimihän tuo on. Eipä tule mieleen viime aikojen negatiiviset asiat TIHISENNIEMELTÄ. Pikkuhiljaa vois porukka Kajaanissakin tottua ottamaan vastaan uutta, eikä yrittää pysyä paperirullan pyörimisessä mukana. Se nimittäin on pysähtynyt.
Tottukaa muutokseen - vain muutos on pysyvää vastarinta turhaa. Sen ovat "massaliikkeet" jo osoittaneet. Muutos tuo hyvinvointia.
Renfors oli paljon aikaansaava mies. Pienestä se suurikin alkaa. Renforsin ranta - Kainuun tulevaisuus.Kyllä kyllä mutta kun kajaania kiertää menipä minne vain, on jos jonkunlaista renfors kylttiä ja patsasta ympäri kaupungin.
Me ei asuta missään pohjoiskoreassa jossa on yksi ylitse muiden oleva Kim Il.
Pitää kohta merkata että Kim il Renfors.
Joku tolkku perhokalastelijankin palvonnassa pitää olla.
Tullaan tosiaan nykyaikaan ja luovutaan henkilön pösilöstä palvonnasta , eikö ? - Hyvä maku
sepu kirjoitti:
Ihan hyvä nimihän tuo on. Eipä tule mieleen viime aikojen negatiiviset asiat TIHISENNIEMELTÄ. Pikkuhiljaa vois porukka Kajaanissakin tottua ottamaan vastaan uutta, eikä yrittää pysyä paperirullan pyörimisessä mukana. Se nimittäin on pysähtynyt.
Tottukaa muutokseen - vain muutos on pysyvää vastarinta turhaa. Sen ovat "massaliikkeet" jo osoittaneet. Muutos tuo hyvinvointia.
Renfors oli paljon aikaansaava mies. Pienestä se suurikin alkaa. Renforsin ranta - Kainuun tulevaisuus.Ei huonon nimen perusteluksi käy, että se on uusi. Muutos ei ole hyvän synonyymi, muutos voi olla myös muutos huonompaan. Renforsinranta osoittaa silkkaa moukkamaisuutta.
Paikkojen nimestämisessä pitäisi muistaa alueen historia ja kunnioittaa sitä. Metsäteollisuus on, sahaa lukuunottamatta, loppunut Kajaanista ja Tihisenniemeltä, mutta metsäteollisuus ei katoa Kajaanin historiasta. Osoittaa yksinomaan huonoa makua ja historiantajuttomuutta vääntää alueelle joku sellainen nimi, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaan tuon alueen historiaan. Erityisen tarkkana pitää olla, kun käytetään historiallisten henkilöiden nimeä.
Voisiko kukaan kuvitella, että Tampereella Pispala muutettaisiin vaikkapa Kekkosen mäeksi, Helsingin Hakaniemi Mannerheimin niemeksi, Töölö Kuusiseksi, Eira Paasikiven rannaksi?
Ei voi. Aivan samasta moukkamaisuudesta on kysymys Renforsinrannassa.
Tehtailija Renfors on mielenkiintoinen osa Kajaanin historiaa, mutta hänelle ensinnäkin on jo nimetty kohteensa, talo, muistomerkki ja kävelylenkki, eikä toisekseen nimen teennäinen käyttö ole henkilön muistamista. Pikemmnkin se on pilkkaamista. - oikea nimi!
Se ei mikään Tihisenniemi ole vaan Selluloosalantto! Mikä siellä lantossa tihissyt on, ei mikään! Sellua siellä on keitetty iät ajat! Pois herraskaiset hienostelut ja harhaan johtavat nimet!
- Eikö totta?
sepu kirjoitti:
Ihan hyvä nimihän tuo on. Eipä tule mieleen viime aikojen negatiiviset asiat TIHISENNIEMELTÄ. Pikkuhiljaa vois porukka Kajaanissakin tottua ottamaan vastaan uutta, eikä yrittää pysyä paperirullan pyörimisessä mukana. Se nimittäin on pysähtynyt.
Tottukaa muutokseen - vain muutos on pysyvää vastarinta turhaa. Sen ovat "massaliikkeet" jo osoittaneet. Muutos tuo hyvinvointia.
Renfors oli paljon aikaansaava mies. Pienestä se suurikin alkaa. Renforsin ranta - Kainuun tulevaisuus."Tottukaa muutokseen - vain muutos on pysyvää vastarinta turhaa."
Tämä iskulause on täysin tyhjä, kuten niin monet poliittiset iskulauseet. Siihen ei anna sisältöä myöskään sen jatkuva tuputtaminen kaikista tuuteista.
Iskulauseen logiikalla sota on hyvä juttu, jota ei pidä vastustaa, koska sota on muutos. Muutos rauhan tilaan.
- semmoinen
kuin Konsultinranta parempi
- tai joku muu
Mutta ei Renforsin ranta. Parempiakin paikkoja Renforsin rannaksi löytyisi. Ei kai kyseisellä herralla ole ollut paljoakaan tekemistä Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön, Kajaani Oy:n, saatikka UPM:n kanssa.
Mutta kyllähän se älyttömän harmooniselle ja miellyttävälle varmaan historiaa tuntemattoman kosultin suussa kuullostaa... - Kannustusta
Kajaanissa ollaan lähössä uuteen nousuun. Lapsen lapsille voitte sitten kertoa että tässä oli se Tihisenniemi, muttei sen perään nyt kannata itkeä.
Hommatkaa vaan nyt sinne hirveesti niitä yrityksiä, kun etumatkaa saitte. Kohta taitaa olla muitakin tehdaspaikkakuntia kilvassa mukana.- vanhoja tuulia
vanhoja tuuliahan ne silloin on jos sama renforssi lukee kohta joka kadun kulmassa. Tässä ei todellakaan ole kyse mistää uusista tuulista. Ja ylempänä on hyviä perusteita lisää.
- uistintehtailija
ja nippu toistaiseksi lunastamattomia lupauksia uusista työpaikoista eivät oikein uusilta tuulilta tuoksu.
- pinnalle
uistintehtailija kirjoitti:
ja nippu toistaiseksi lunastamattomia lupauksia uusista työpaikoista eivät oikein uusilta tuulilta tuoksu.
Tihisenniemen tehdasalueen kasvu viime vuotisiin mittoihin kesti 100 vuotta.
Nyt on aloitettu alusta.
Kolme kuukautta on kulunut ja
taloustilanne ei ole otollisin mahdollinen.
Hieman malttia noissa vaatimuksissa...
Oletko ajatellut kantaa kortesi kekoon? - uistintehtailija
pinnalle kirjoitti:
Tihisenniemen tehdasalueen kasvu viime vuotisiin mittoihin kesti 100 vuotta.
Nyt on aloitettu alusta.
Kolme kuukautta on kulunut ja
taloustilanne ei ole otollisin mahdollinen.
Hieman malttia noissa vaatimuksissa...
Oletko ajatellut kantaa kortesi kekoon?"Hieman malttia noissa vaatimuksissa..."
Missä vaatimuksissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525