voinko vaatia

etävanhemmalta kuolutusavustusta pojalle,kun täytti 18.6 vuoteen ei ole pitänyt poikaa luonaan yhtään,saati muutakaan.Mielestäni jotain vastuuta pitäisi olla,vaikka sitten rahallisesti.
9525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Elatusmaksut ja koututstuet eivät ole mitenkään sidoksissa tapaamisiin tai yhteydenpitoihin. Pistä prosessi käyntiin. Muista kuitenkin, että tosiasiallinen hakija on poikasi. Tee samalla sopimus summasta, jonka hän maksaa kotiin isältään saamasta summasta. Sopimus on syytä tehdä sossussa, sillä se ainakin tuntuu virallisemmalta ja toimii paremmin kuin vain olohuoneen sohvalla kättäpääle tehty sopimus.

Äänestä
  • Kun lapsi täyttää 18, hänellä on mahdollisuus saada koulutusavustusta. Yleensä koulutusavustus jatkuu sen koulun loppuun, jota hän täyttäessään 18 käy. Summa lasketaan samaan tapaan kuin elatusmaksukin, mutta lapsen ollessa töissä opiskelun ohessa, hänen vastuunsa omasta elatuksestaan kasvaa ja maksut pienenee. Lähillä ei ole oikeutta saada eikä vaatia elatukseen verrattavia maksuja.

    Ed ehdotti sopimusta myös, mitä lapsi etältään saamasta avustuksesta tilittäisi lähihuoltajalleen. TÄllaista sopimusta ei toivottavasti kukaan täysi-ikäinen tee, sillä maksamatta jättämisestä hän voisi joutua velkakierteeseen ja sopimus olisi muutenkin täysin lainvastainen. Lähihuoltajalla on myös "koulutusavustusvelvollisuus" lastaan kohtaan! Jos lapsi asuu kotona, lähi voi hoitaa oman "avustusosuutensa" tarjoamalla asumisen ja ruokaa. Lapsen etältä saaman rahan hänen tulee käyttää esim kirjahankintoihin, puhelinlaskuunsa, vaatehankintoihinsa jne.

    Äänestä

  • Voi vittu että mä olin revetä naurusta...
    "Tee samalla sopimus summasta, jonka hän maksaa kotiin isältään saamasta summasta."

    Hahhahhaaa... yh-äippäressukan tyypillistä ääretöntä ahneutta: kun elareita ei enää tipukkaan ressukan tilille niin nyt sitten pitäisi sen täysi-ikäisen loisimaan opetetun lapsen varjolla vielä saada pumpattua isältä rahaa ja vieläpä tehdä sopimus jotta se ressukka saisi siitä osan omalle tililleen!!!

    Ei hyvää päivää mitä kusipäiden touhua tuollainen....

    Äänestä

  • AITO_etäisä kirjoitti:

    Voi vittu että mä olin revetä naurusta...
    "Tee samalla sopimus summasta, jonka hän maksaa kotiin isältään saamasta summasta."

    Hahhahhaaa... yh-äippäressukan tyypillistä ääretöntä ahneutta: kun elareita ei enää tipukkaan ressukan tilille niin nyt sitten pitäisi sen täysi-ikäisen loisimaan opetetun lapsen varjolla vielä saada pumpattua isältä rahaa ja vieläpä tehdä sopimus jotta se ressukka saisi siitä osan omalle tililleen!!!

    Ei hyvää päivää mitä kusipäiden touhua tuollainen....

    lapset tänäkään viikonloppuna luoksesi, ja sekin on varmaan äidin syy ;)

    Äänestä

Että lapsesi täytti 18.
olisi ajoissa pitänyt ottaa asiat esille, nyt voit vain pyytää, mutta tuskin saat mitään jos et ole tähänkään asti saanut.

Äänestä

lapsesi opiskelee ei-ammattiivalmistavassa koulussa ja lapsesi antaa sinulle valtakirjan hoitaa asiaansa.

Sinä et itsellesi voi vaatia mitään, vain lapsi voi itselleen.

Jos etävanhemmalla ei ole elatusvelvollisuutta lapsen täytettyä 18 v. niin ei ole sinullakaan.

Äänestä
  • kun lapsi täyttää 18!Isän velvollisuus loppuu siihen!!
    Ei se nuori siitä mihinkään voi haihtua...
    Sama koulu jatkuu,ainut ero on että myös lääkärit ym tulee maksulliseksi,ja niistä kaikista vastaa taas kerran se äiti!!
    Ei tulisi mieleenkään ajaa nuorta kotoa kesken koulun ja millä ihmeen rahalla.Varsinkin nyky päivänä ei niitä töitä ihan helpolla saa,ja kouluun yhdistettynä aika tiukkaa tekee.Olisi kiva tietää miten se isä suhtautuisi asiaan jos itse olisi "yksinhuoltaja" nuorelle.Sitä paitsi kaikkiin tukiin otetaan huomioon vanhemman tulot vaikka ei kotona asuisikaan.
    Pääasia tuntuu joillain etävanhemmilla olla,että vastuu loppuu siihen päivään,ja ei kun kaikki mahdollinen omasta kurkusta alas...

    Äänestä

  • on se kumma juttu kirjoitti:

    kun lapsi täyttää 18!Isän velvollisuus loppuu siihen!!
    Ei se nuori siitä mihinkään voi haihtua...
    Sama koulu jatkuu,ainut ero on että myös lääkärit ym tulee maksulliseksi,ja niistä kaikista vastaa taas kerran se äiti!!
    Ei tulisi mieleenkään ajaa nuorta kotoa kesken koulun ja millä ihmeen rahalla.Varsinkin nyky päivänä ei niitä töitä ihan helpolla saa,ja kouluun yhdistettynä aika tiukkaa tekee.Olisi kiva tietää miten se isä suhtautuisi asiaan jos itse olisi "yksinhuoltaja" nuorelle.Sitä paitsi kaikkiin tukiin otetaan huomioon vanhemman tulot vaikka ei kotona asuisikaan.
    Pääasia tuntuu joillain etävanhemmilla olla,että vastuu loppuu siihen päivään,ja ei kun kaikki mahdollinen omasta kurkusta alas...

    Vanhempien velvollisuus elättää lastansa EI lopu siihen 18v. "Vanhemmat voidaan velvoittaa elättämään lastansa, jos hän opiskelee vielä 18v jälkeen "18-vuotiaaksi ja sen jälkeen koulutusavustus
    Elatusapua maksetaan lapsen 18-vuoteen asti Vanhemmat elättävät lastaan kunnes tämä täyttää 18 vuotta. Mikäli lapsi avioituu, vanhempien elatusvastuu lakkaa hääpäivään. Samoin tapahtuu, jos lapsi lopettaa koulun ja siirtyy pysyvästi työelämään tai alkaa saada työkyvyttömyyseläkettä. Koulujen loma-aikana tehty työ ei ole itsensä elättämistä. Mikäli lapsi opiskelee täytettyään 18, voi hän vielä saada etävanhemmaltaan koulutusavustusta. Sitä maksetaan usein meneillään oleva oppilaitos loppuun. Koulutusavustussopimus laaditaan samoin kuin elatussopimuskin sosiaalitoimessa ja kiistatapauksissa tuomioistuimessa."
    http://www.yyl.fi/index.php?page=ero&sivu=elatus

    Äänestä

  • yh-huoltaja.... kirjoitti:

    vastauksista kaikille.
    Koitetaan saada etä tähän suostumaan.
    Vaan meillä myös sama ongelma,että alkoholi on tärkeämpää.Mielipide asiaan on,että hänen vastuu on nyt loppu.Ei kiinnosta.Tosi harmillista.Nuoren puolesta varsinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiinuska kirjoitti:

etävanhemmalta kuolutusavustusta pojalle,kun täytti 18.6 vuoteen ei ole pitänyt poikaa luonaan yhtään,saati muutakaan.Mielestäni jotain vastuuta pitäisi olla,vaikka sitten rahallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu