puistossa

käy sakemanni

joka puree muita mutta omistajan mielestä se on normaalia koirien selvittelyä esim kepin puolustamista kun ei pure aina verille asti tai niin pahasti että toinen joutuu paikkuulle..haavoja kyllä ja ei meinaa irrottaa otetta. Pelkään että joskus hampaisiin jää pikkukoira ja silloin voi tulla pahaa jälkeä kun ottaa päähän kiinni...MItä mieltä?

9

923

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omistajalle

      ettei ole asiaa, ellei koira osaa käyttäytyä. monesti isot kouluttamattomat rodut ottaa ohjat omiin käsiin. ne on hämillään ja puolustautuu vaikkei syytä välttämättä ole. rajat on rakkautta myös koirilla.

      • toisenkin

        ihmisen kanssa mutta hänestä hänen koiransa käyttäytyy normaalisti. Ja usein ei katso koiransa perään saati puuttuisi heti kun alkaa sen äänestä kuulemaan että kohta käy kimppuun. Päinvastoin joko potkii koiraansa tapahtuman jälkeen tai kuten viimeksi palkitsi antamalla kepin takaisin muina miehinä. Koiraa ei voi siis syyttää vaan pätemätöntä machoilevaa omistajaa.

        olen salavihkaa sanonut muutamalle että varoo hiukan koiraa..kun moni tuo puistoon koiransa luottavaisena..
        ja itse olen kerran erottanut koirat (vieraan koiran kun omistaja meni paniikkiin)ja syy oli ilmiselvästi tämä epätasapainoinen sakemanni..seurasin tilannetta(ja vahdin tätä koiraa tosi tarkasti) ja toinen ei provosoinut mitenkään :(

      • tai vastaavien lelujen käyt...
        toisenkin kirjoitti:

        uudessa laissa kokonaan.eli sano sille jotta painuu pois tai etsi kaveri jolla kovempi koira ja sitten nähdään miten pikku saku pärjää.rotikka sopii hyvin asiaan.

      • tulen poikeen malamuutin ka...
        toisenkin kirjoitti:

        ihmisen kanssa mutta hänestä hänen koiransa käyttäytyy normaalisti. Ja usein ei katso koiransa perään saati puuttuisi heti kun alkaa sen äänestä kuulemaan että kohta käy kimppuun. Päinvastoin joko potkii koiraansa tapahtuman jälkeen tai kuten viimeksi palkitsi antamalla kepin takaisin muina miehinä. Koiraa ei voi siis syyttää vaan pätemätöntä machoilevaa omistajaa.

        olen salavihkaa sanonut muutamalle että varoo hiukan koiraa..kun moni tuo puistoon koiransa luottavaisena..
        ja itse olen kerran erottanut koirat (vieraan koiran kun omistaja meni paniikkiin)ja syy oli ilmiselvästi tämä epätasapainoinen sakemanni..seurasin tilannetta(ja vahdin tätä koiraa tosi tarkasti) ja toinen ei provosoinut mitenkään :(

        uros kun on niin repii kaikki urokset sekunnissa.

      • koira kärsii
        tulen poikeen malamuutin ka... kirjoitti:

        uros kun on niin repii kaikki urokset sekunnissa.

        pätemättömän omistajan takia eikä varsinkaan muut koirat..mutta miten sitä pystyy omistajaa muuttamaan kun ei näe vikaa itsessään ja tavassaan käsitellä koiraansa saati että tuntisi vastuunsa koirastaan ja siten muistakin. :(

        taidan vain mennä eri aikaan ja varoittaa muita tarvittaessa...ei siinä muutakaan voi. Mutta harmittaa tuollainen että yksikin voi terrorisoida puistoa..

      • ..............................
        tulen poikeen malamuutin ka... kirjoitti:

        uros kun on niin repii kaikki urokset sekunnissa.

        Mun uros parempi kuin teidän urokset yhteensä.

        Ja mun isällä on isompi auto.

      • jepjep........................
        tulen poikeen malamuutin ka... kirjoitti:

        uros kun on niin repii kaikki urokset sekunnissa.

        just näin, hienosti sitten varmaan saat käytökselläs koiras hyvään valoon.. voi mikä tauno taas siellä remmin päässä...
        ihmiset, oikeesti...
        tai no ihan sama, ei se järki puhe kuitenkaan mene perille asti...

      • perse teitä
        toisenkin kirjoitti:

        ihmisen kanssa mutta hänestä hänen koiransa käyttäytyy normaalisti. Ja usein ei katso koiransa perään saati puuttuisi heti kun alkaa sen äänestä kuulemaan että kohta käy kimppuun. Päinvastoin joko potkii koiraansa tapahtuman jälkeen tai kuten viimeksi palkitsi antamalla kepin takaisin muina miehinä. Koiraa ei voi siis syyttää vaan pätemätöntä machoilevaa omistajaa.

        olen salavihkaa sanonut muutamalle että varoo hiukan koiraa..kun moni tuo puistoon koiransa luottavaisena..
        ja itse olen kerran erottanut koirat (vieraan koiran kun omistaja meni paniikkiin)ja syy oli ilmiselvästi tämä epätasapainoinen sakemanni..seurasin tilannetta(ja vahdin tätä koiraa tosi tarkasti) ja toinen ei provosoinut mitenkään :(

        apinoita.
        "Potkii koiraansa"???
        Ja sinä katsot vieressä etkä tee ilmoitusta eläinsuojelurikoksesta?

        Ei voi kun pyöritellä päätään ja ihmetellä ihmisten tyhmyyttä.

    • missä tämä puisto sijaitsee ihan vaan että tiedän välttää kyseistä puistoa oman koirani kanssa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      741
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe