Kumpi parempi

vastaikkain asettelu.

Isä näkee lapsensa, jos se sopii muuhun arkeenne, jos tapaamiset ovat miten sattuu.

Mutta ei ole mitään järkeä istua kotona kädet ristissä ja todeta joka käänteessä lapselle, ettei voida mennä minnekään kun odotetaan isän saapumista kotiovellemme seuraavat 18 vuotta.

Ei isän takia kannata elämäänsä muuttaa. Lapselle on tietenkin tarpeen tehdä selväksi että hänellä on isä ja miltä tämä näyttää. Pienelle lapselle valokuvien katselu on ihan riittävää jos iä itse huitelee maailmalla. Lapsen kasvaessa isän merkitys voi kasvaa ja teini-iässä se voi olla todella suuri. Aikuistuva nuori yleensä hakee kadoksissa olleen isänsä käsiinsä ja tekee omat johtopäätöksensä asiasta. Josku ne ovat kipeitä, kun on odottanut jotain ihmeellistä ja löytää vanhan juopon, joka saattaa puhua ja käyttäytyä lastaankin kohtaa korkeasti.
Pienemmällä lapsella ei ole isää ikävä ellei sellaista häneen kasvateta. On kuitenkin ihan turha kasvattaa ikävää sellaiseen isään, joka ei ole tavattavissa.
Elelkää omia aikojanne ja kun lapsi kysyy kerro isästä. Myöhemmin on syytä kertoa isän ongelmistakin, mutta tuskin siitä isompaa juttua syntyy lapsen kanssa jos elelette tavallista, turvallista elämää, johon se arki muodostuu ilman sitä isää.

Mun mielestä sun on täysin turha väen vängällä yrittää saada isää tapaamaan lasta. Aikuinen mies on osannut lapsen alullekin laittaa, niin on se piru kumma jos ei osaa samaista lasta sitten käydä katsomassa. Sinähän olet tähänkin saakka lapsen yksin kasvattanut, suosittelen jatkamaan samaa rataa.
Tietenkin lapsella on isään oikeus, mutta miksi teidän tarvitsisi tuhlata energiaa ja aikaa isään jolle selvästi viina on tärkeintä maailmassa.

Haluan vielä sanoa, että jos lapsen isä lasta tulee katsomaan, niin älä hyvä ihminen isän kännissä anna tulla! Säännöt selväksi, että jos haluaa lastaan tavata, niin selvinpäin täytyy olla.