Eettisiä laskettelu-

onko tietoa, näin lama-aikana, mikä lapin hiihtokeskuksista käyttää vain suomalaista työvoimaa?

ainakin viime vuonne, kun oli nousukausi, törmäsin Iso-syötteelle virolaisiin, vaikka paikkakunnan työttömyys aste oli silloin jo, 10%.
suurtyöttömyyden uhatessa on etninen matakailu entistä tärkeämpää.

Jos ei löydy hiihtokeskuksia, jotka työllistävät paikallisia tai muuten vaan alkuasukkaita, saa lappi jäädä väliin ja tämä perhe suunnistaa Lapuan simpsiönvuorelle, jossa ei taatusti ole kuin suomalaisia työtekijöitä.

Asun pohjanmaalla, joten talviloma osuu aikaa jolloin eteläsuomalaiset ovat jo poistuneet hotelleista ja tilaa on, niinpä voin varata matkan "viime hetkillä"

Eli onko tietoa, mitä keskuksia käyttämällä suosin suomalaista työtä ja työntekijöitä ja torjun näin osaltani lamaa? Pistäkää listaa.
3459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän se sesonkiaikana ole niin, että töihin otettaisiin kaikki niihin haluavat. Mutta ei kai noihin palveluhommiin voida ottaa ihan ketä vaan.

Äänestä
  • jopa Lapissa on kurssikeskuksia, jotka kurssittavat ihmisiä. Vaikka sitten erilaisiin sesonkityötehtäviin.

    sen kaltaisiakursseja jopa järjestetään.

    jostain syystä lapissa ei kuitenkaan palkata paikallisia. Kuluttuja on se, joka omalla lompakollaan päättä, suosiiko hän paikallista vai ulkomaalaista työvoimaa.

    Äänestä

Virolaiset ovat yksityisiä yrittäjiä ravintolarakennuksessa,hyvät ruokaa valmistavat.Tulet varmasti lähivuosina törmäämään ulkomaisiin yrittäjiin,mutta sehän on oma asia minkämaalaiselta yrittäjältä palvelunsa ostaa. Valitse ihmessä 100% suomalainen laskettelukeskus ettei lomasi mene täysin piloille. Kuka työtön paikkakuntalainen menee syötteelle töihin, koska kaupungista on 60 km ja taivalkoskelta 35km matkaa ja syötteellä ei ole vuokra asuntoja tarpeeksi. Sesonki itsessään on n.4 kk ja pätkätöistä et tienaa, koska se huomioidaan päivärahoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskuksia? kirjoitti:

onko tietoa, näin lama-aikana, mikä lapin hiihtokeskuksista käyttää vain suomalaista työvoimaa?

ainakin viime vuonne, kun oli nousukausi, törmäsin Iso-syötteelle virolaisiin, vaikka paikkakunnan työttömyys aste oli silloin jo, 10%.
suurtyöttömyyden uhatessa on etninen matakailu entistä tärkeämpää.

Jos ei löydy hiihtokeskuksia, jotka työllistävät paikallisia tai muuten vaan alkuasukkaita, saa lappi jäädä väliin ja tämä perhe suunnistaa Lapuan simpsiönvuorelle, jossa ei taatusti ole kuin suomalaisia työtekijöitä.

Asun pohjanmaalla, joten talviloma osuu aikaa jolloin eteläsuomalaiset ovat jo poistuneet hotelleista ja tilaa on, niinpä voin varata matkan "viime hetkillä"

Eli onko tietoa, mitä keskuksia käyttämällä suosin suomalaista työtä ja työntekijöitä ja torjun näin osaltani lamaa? Pistäkää listaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu