Tällä kirjoituksella haluan rohkaista kaikkia niitä, joita ei ole onnistanut lasten hankinta.Poikani vaimonsa kanssa Yhdysvalloissa yrittivät kaikkia mahdollista, mutta vauvaa ei alkanut kuulumaan. Tehtiin sitten pari kertaa "ruiskutus", joiden jälkeen tohtori oli keronut, että on enää yksi mahdollisuus saada lapsi,eli istuttaa alkio/ alkiot kohtuun. Ensimmäisellä klinikalla homma ei onnistunut ja meinasivat heittää pyyhkeen kehään, kunnes saivat puhelun klinikalta, jolta olivat myös asiaa kyselleet. Klinikka alkaisi lääkekokeilun, johon pyydettiin meidän nuoria mukaan. Homma oli huomattavasti halvempi, juuri tämän kokeilun takia. Nyt kaksospoikien odotus on edennyt viikoille 35. Arvaatte varmaan, että täällä on mummokin hyvin onnellinen ja odottaa innolla pienokaisia maailmaan! Tsemppiä kaikille asian kanssa painijoille!
Viikkoja jo 35
mummo maalta
1
215
Vastaukset
- Piinailija
Ihanaa kuulla välillä hyviä uutisia!
Onnea paljon mummolle tulevien lapsen lasten johdosta! Kyllähän tuo uskoa valaa, mutta usko alkaa olla jo vöhissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431