Israel ja Palestiina????

Avichai

Koska ylläpito poistaa keskusteluja ja mielipiteitä, tulisi sen silloin toimia oikeudenmukaisesti.
Myös Juutalaisia ja Israelia esim. sioiksi ja natseiksi haukkivien tekstit tulisi poistaa.
Nyt poistetaan ainoastaan niiden tekstejä jotka puhuvat jotain nekatiivista Islamin uskosta ja palestiinan tilanteesta.
Ymmärrämme profilointien kautta että Juutalaiset ovat edelleen ei toivottuja monessa maassa mutta että myöskin suomessa.
Säilytättehän edelleen tekstin jossa suomessa asuvaa juutalaista henkilöa haukutaan siaksi ja ihmetellään miksi hän on päässyt edukuntaan.
Tähän ette ole puuttunut joten mielipiteenne Suomi24.on kutakuinkin sama kuin asian kirjoittaneella henkilöllä.

8

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Zeeva

      sheriffiä on ehdotettu ylläpidolle useita kymmeniä kertoja - mutta minkäänlaista edistystä asian suhteen ei tapahdu.

      Mikäli palstalla olisi asiallinen sheriffi pysyisi myös kirjoitkset asiassa ja keskustelua syntyisi.

      Palstan tilanne nyt - ja jo pitemmän aikaa - on ollut rasististen, antisemiittien eli hyvin juutalaisvastaisten temmellyskenttänä.

      Miksi tätä saa jatkua?

      • masss

        Antisemitismin kaksinkertaistuessa hyvin lyhyessä ajassa, on siihen vastattava äänekkäästi ja totuuden mukaisesti.
        Israel ja juutalaiset ovat meille esimerkkinä! Heistä mallia ottamalla saisimme rauhan maailmaan. Tietenkin puolustavat omaansa.
        Moniko antisemitisti tuntee juutalaisen?!


    • Kyllästynyt vääristy

      Miten voi Ylen uutisointi Israelista olla näin puolueellista ja yksipuolista. Olen käsittänyt, että toimittajien pitäisi olla puolueettomia tarkkailijoita?????Pidättekö todella meitä suomalaisia niin tyhminä, että luullemme, että vain Israel on ISO PAHA SUSI. Tämä on törkeetä kansalaisten ali-arvioimista. Hamas aloitti taas kerran pommituksen, ja kun siihen vastataan, niin YLLÄTYS, yllätys, PAHAT ovatkin ne, jotka suojaavat omaa maataan. Tälläinen yksipuolinen uutisointi etten sanoisi jopa asioiden vääristely ja valehtelu saattaa Ylen yhtiönä erittäin kyseenalaiseen valoon. Emme usko enää teidän antamaanne uutsiointiin missään muussakaan asiassa.
      Onneksi meillä on ihmisä, jotka asuvat alueella ja saamme heiltä kuulla asioiden oikean laidan

    • pulmiaennestään

      Kaikkea sitä saa lukea....
      ..tämä palsta on systeemin käytön suhteen esiintyä pulmia varten. Ei tänne kuulu politiikka eikä uskonto eikä mielipiteet. Menkää inisemään omiin loosseihin.

      • Kyllä kuuluu koska ylläpito sallii tappaouhkaukset juutalaisita palstoilla eikä poista niitä. Ylläpito rikkoo Suomen lakia ja mielestäni firma tällä menolla kuuluu potkia pois Suomesta sinne ruotsalaisen alfamerin perseeseen,


      • Hyi kakkapökälettä
        metallurgi kirjoitti:

        Kyllä kuuluu koska ylläpito sallii tappaouhkaukset juutalaisita palstoilla eikä poista niitä. Ylläpito rikkoo Suomen lakia ja mielestäni firma tällä menolla kuuluu potkia pois Suomesta sinne ruotsalaisen alfamerin perseeseen,

        No voi, onko metallurgin juutalainen (pikku)poikaystävä pahoittanut mielensä?

        Mielestäni metallurgi kuuluu potkia pois Suomesta Pisraeliin, sinne sinä kuulut.


    • pulmiaennestään

      ...no ei voi mitään jos ymmärrys ei riitä....
      ..yksi asia on aivan varma....tuohon PULMAAN ei täältä apua eikä selitystä tule......eikä edes tarvitse tulla...

    • Moi,

      Kaikki sääntöjen vastaiset herjaviestit poistetaan heti kun ne havaitaan. Liittyivät ne sitten yksittäisiin henkilöihin, kansanryhmiin tai maihin. Aina kun näet asiattoman herjaviestin, ilmoita se välittömästi, jotta se tulee poistettua :).

      Terveisin,
      Rasmus
      Suomi24 Ylläpito

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nuorille miehille kasvavat nyt naisten sormet

      Nuorten miesten feminiinisyys lisääntyy myös tässä suhteessa https://yle.fi/a/74-20103869
      Maailman menoa
      279
      3174
    2. Hei, sie, J-mies

      Hali ja pusu 🤭
      Ikävä
      52
      1791
    3. miten kerron?

      niin eli miten kerron sen että tykkään hänestä
      Ihastuminen
      35
      1513
    4. Suden aamukahvi

      Huomenta tähänkin päivään. 🌻😊🌞☕❤️ Today is tomorrow's yesterday 🍁
      Ikävä
      40
      1408
    5. Asumistuen leikkaukset alkavat näkyä

      Tamperelaisia häädetään kodeistaan nyt kiihtyvällä tahdilla. Asunnottomuus lisääntyy. https://www.aamulehti.fi/tampere
      Maailman menoa
      194
      1378
    6. Mies Jos kertoisit jonkun vinkin

      Jonka vain me tiedämme ja tunnistamme, niin tiedän että yhteydenottoni olisi toivottu. Muuten en voi ottaa yhteyttä enää
      Ikävä
      84
      1074
    7. Emännälle eliksiiriä

      Mitä sitä pitäsi emännällä syötteä, että se joskus laskisi housusa muullonni kuin vessassa ja saonassa käyvessä?
      Suomussalmi
      23
      1073
    8. Tyttö kadoksissa

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010641479.html Silmät auki lukijat.
      Maahanmuutto
      8
      1071
    9. Olet kiinnostava

      Haluisin kuulla sinusta kaiken, sinun elämän historiasi. Voisin oikeasti olla vain ystäväkin. Koen, että meillä on jok
      Ikävä
      69
      1011
    10. Kysymys liittyy tunteisiin

      Pelkäätkö sinä minua nainen?
      Ikävä
      59
      975
    Aihe