Lopella

Rekka pukkasi koulubussia Lopella


Rekka törmäsi koululaisia kuljettaneen pikkubussin perään pian puolen päivän jälkeen perjantaina Lopella Kanta-Hämeessä.

Bussissa olleet kymmenen lasta ja bussin kuljettaja vietiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Yksi lapsista toimitettiin jatkohoitoon, mutta hänkään ei tiettävästi ollut saanut vakavia vammoja.

Onnettomuus sattui Räyskälän kantatiellä.

Koulusta palaavia ala-asteelaisia kuljettanut bussi kääntyi ensin oikealta tielle, jota pitkin rekka oli tulossa. Noin sadan metrin päässä bussi oli kaistallaan ryhtymässä kääntymään vasemmalle, kun takaa tullut rekka ei saanut vauhtiaan pysähtymään vaan puski bussia.

Tie onnettomuuspaikalla oli liukas, Kanta-Hämeen pelastuskeskuksesta kerrottiin. Mahdollisesti onnettomuuden syynä on, että bussinkuljettaja ei arvioinut turvaväliä oikein.
0413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


koulubussi ja rekka kirjoitti:

Rekka pukkasi koulubussia Lopella


Rekka törmäsi koululaisia kuljettaneen pikkubussin perään pian puolen päivän jälkeen perjantaina Lopella Kanta-Hämeessä.

Bussissa olleet kymmenen lasta ja bussin kuljettaja vietiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Yksi lapsista toimitettiin jatkohoitoon, mutta hänkään ei tiettävästi ollut saanut vakavia vammoja.

Onnettomuus sattui Räyskälän kantatiellä.

Koulusta palaavia ala-asteelaisia kuljettanut bussi kääntyi ensin oikealta tielle, jota pitkin rekka oli tulossa. Noin sadan metrin päässä bussi oli kaistallaan ryhtymässä kääntymään vasemmalle, kun takaa tullut rekka ei saanut vauhtiaan pysähtymään vaan puski bussia.

Tie onnettomuuspaikalla oli liukas, Kanta-Hämeen pelastuskeskuksesta kerrottiin. Mahdollisesti onnettomuuden syynä on, että bussinkuljettaja ei arvioinut turvaväliä oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu