mahtaakohan Puerto Ricosta löytää edullisia ja hyvä laatuisia matkalaukkuja? Matkalaukulle olisi tarvetta mutta ajattelin tunkea vaatteeni/tavarani matkakumppanin laukkuun ja ostaa sitten periltä oman laukun. Vai pitäskö sittenkin ostaa täältä koto maasta?
matkalaukku
3
430
Vastaukset
- viajes
kotimaasta ostettua. Ostin juuri alennusmyynnistä Samsoniten kevytlaukun neljällä pyörällä ja pitkällä takuulla.
Kerran hölmö sorruin ostamaan Kanarialta matkalaukun. Hyvännäköinen se oli eikä ihan halpiskaan. Kesti siellä päässä lentokentälle asti, sitten teippailimme saumoja oppaan kanssa. Roskikseen meni se kertakäyttölaukku!- masa10
Eka reissulla lokakuussa 1987 ostin Las Palmasista Triana kadulta espanjalaisesta laukkuliikkeestä alkuperäisen Samsoniten. Laukku on meillä käytössä vieläkin.
Silloin sen hinta oli suomessa 995 mk ja Las Palmasissa 550 mk. Sain vielä ystävälliseltä kauppiaalta 10% alennuksen, joten ostos oli hyvä.
Nyttemmin hinnat ovat tasaantuneet huomattavasti ja uskon, etteivät ne siellä ole yhtään edullisempia. Voi olla vaikka toisin päin.
Siihen aikaan muutamat tuttavani tuottivat Samsoniteja tuttujen lentoemojen ja lentäjien kautta suoraan USA:sta, kun niiden hinnat olivat meillä ihan suolaisia.
- don luis
ostanut inglesistä samsonite matkalaukun mutta kovan tinkimisenkään jälkeen ei hinnassa ollut kovin kummallista eroa kotimaan hintoihin.tuotteessa ei sinänsä ollut eroa.osta kotimaasta niin torjut samalla lamaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525