Liukas keli

täälläpäin Suomea. Kävin viikonlopun ostoksilla Stockkalla (tietty). Keskustassakin oli melkoisen liukasta ja sai todella katsoa mihin astui.
Nyt oli tauon jälkeen taas lempparijuustoani myynnissä.
Tuttuihinkin törmäsin ja kaffeella käytiin tälläkertaa stockkan omassa kahvilassa. Näin pulinoistakin tutun ihmisen ja kertoi että täällä ei enää ole mukavaa ollut pitkään aikaan. Jatkuva ilkeily estää palstalla kirjoittamisen. Lähetti terkkuja kröhm "ämpäreille";))))))))
Mites te muut meinaatte viikonloppua viettää??
Minähän lähden sakkini kanssa Lahteen.
8247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Jatkuva ilkeily estää palstalla kirjoittamisen"

Äänestä
  • Jatkuvaa ilkeilyä.uman elämä internetissä multinikki puska törky,,,

    Äänestä

Ohan täältä lähtijöitä ollut.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eikös kaikki koirat ole omalla tavallaan palveluskoiria. Palveluskoiria syystä kuntekevät oman ihmisensä eteen melkein mitä vaan.

    Äänestä

turussa ollut kivaa enää pitkään aikaan.

Ihmettelen että miksi et voi pitää mitään omana tietonasi.
Kaikki mitä sinulle kerrotaan päätyy palstalle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tarkoitti pulinapalstaa. Tottahan hän puhui. Nytkin tähän ketjuun tulleita vastauksia kun katselee, niin .......

    Äänestä

Mukavaa Lahden reissua!!!! Siellä on paljon tuttuja, sano terveisiä!
Meillä on pitkästä aikaa rauhallinen viikonloppu, itsekkin otan ihan laiskottelun merkeissä. Tyttö on vieläkin kipeänä ja näyttää että tauti vain pahenee :-( Kuumetta ei ole, mutta muuten neiti on surkeana. No,eiköhän pöpöt hellitä kun viikonlopun makoilee.

Äänestä

Hissukseen ja hiljaa.
Tai no, voinee hiljaisuuden rikkoa jokunen enemmän taikka vähemmän äänekäs niiskaus ja pärskäys...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_12660 kirjoitti:

täälläpäin Suomea. Kävin viikonlopun ostoksilla Stockkalla (tietty). Keskustassakin oli melkoisen liukasta ja sai todella katsoa mihin astui.
Nyt oli tauon jälkeen taas lempparijuustoani myynnissä.
Tuttuihinkin törmäsin ja kaffeella käytiin tälläkertaa stockkan omassa kahvilassa. Näin pulinoistakin tutun ihmisen ja kertoi että täällä ei enää ole mukavaa ollut pitkään aikaan. Jatkuva ilkeily estää palstalla kirjoittamisen. Lähetti terkkuja kröhm "ämpäreille";))))))))
Mites te muut meinaatte viikonloppua viettää??
Minähän lähden sakkini kanssa Lahteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu