Mitä teen? apua.

Olin samanlaisessa tilanteessa joskus kuin sinä. Päätin lopulta avautua "koko" suvulle (niille, jotka olivat jollain tavalla lähimpinä elämässäni). Lopputulos oli, että kaikki muut olivat ok, paitsi äidinäitini, joka on lestadiolainen henkeen ja vereen. Hän katkaisi välit minuun. Kaikki muut sukulaiset hyväksyivät. Jotkut enoistani(heitä on monta) suhtautuvat viileästi eli eivät hyväksy tavallaan mutta eivät myöskään päin naamaa ala tuomitsemaan.

Kannatan siis sinullekin avoimmuutta, mutta vain jos osaat myös ottaa vastaan kaiken mahdollisen paskankin. Jatkuva valehtelu, peittely, sekin vie ihmisen voimia todella paljon, joten siinä mielessä rehellisyys kunniaan kaiken uhalla!

Äidilleni sanoin:
"Äiti. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen rakastunut ja todella onnellinen, jonkun kanssa, jota uskon rakastavani.. Äiti. Sen nimi on Krista."

Olihan se hänelle shokki, mutta loppujen lopuksi vanhemmatki haluaa vaan lastensa onnea. Ja nyt kun sanoistani on aikaa kohta jo kaksvi vuotta, on äitini liittynyt setaan :D Lopullinen hyväksyminen vie aikansa, mutta on muistutettava, et onneksi lesbous ei ole syöpä; siihen ei kuole.

Omatkin vanhempani ovat siis uskovaisia.

että sä olet oman elämäsi herran, niin sanotusti, niin sitten sä viimeistään voit kertoa. Katsos, tämä on sun elämä, sun onni ja sun rakkaus. Jos sä haluat pelkästään että suku rakastaa sua niin sitten sä menet ja teet niin kuin oletat että suku haluaa. Sitten kun olet valmis omiin ratkaisuihin, ei suvun reaktiot edes pelota niin paljoa.

, että äitini esimerkiksi ei koskaan tulisi
ymmärtämään sitä, että seurustelen naisen kanssa
ja harrastasisin seksiä.
Ja varmaan saisi sydänkohtauksen häpeästä.
Asiahan ei oikeastaan hänelle kuulu ja se on varmaankin ihmisen oma ominaisuus. Hänen edesmenneelle äidilleen olisin voinut kertoa.
Hänen kanssaan synkkasi paljon paremmin, kuin äitini.
Lähes kaikki naiseni hän on kyllä tavannut, mutta
pitää heitä ystävinäni.Kutsuu kylään ja sillain.
Oon muutaman naisen kanssa asunyt myös yhdessä ja äiti on käynyt luonamme useastikkin.
Rahanarvon tuntevana hän ymmärtää hyvin, että on edullisempaa kahden asua yhdessä.Eikä siitäkään ole koskaan ollut sen enempää.
Mulla harvoin exät katoo elämästä, joten ne ihmiset säilyy elämässä.
Voin kertoa, että olin sen ja sen syntymäpäivillä tai vaikka eka tyttis vuodelta 1984 matkusti ulkomaille ja äiti muistaa heidät kaikki.Ja välillä kyselee, että mitäs sille ja sille kuuluu.
Parikuukautta sitten vein uuden tyttikseni ensivisiitille vanhemmilleni...vähän hirvitti, kun hää on syntytnyt silloin, kun mä oon muuttanut yksin asumaan.Kaikki meni todella hyvin
tyttis kutsuttiin kesällä maalle ja sitärataa.
Äiti ei edes kysynyt, että minkä ikänen hän on.
Todellisuudessa 6v vanhempi, kuin mun kummityttö, jonka sylikummi olen.
Äiti on onnellinen, että mulla riittää säpinää elämässä ja muut sisarukset on hoitaneet tämän lapsenlapsi asian. No saatanpahan minäkin vielä.Tyttikselle saattaa iskeä vauvakuume.