Onko

tai yleensä akateemiset yliarvostettuja tässä maassa verrattuna muihin opiskelijaryhmiin.
Oma kantani on että ovat ja piste.
Täytyyhän niitten "oikeitten" töitten tekijöitäkin olla.
13404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kenenkään on vetää hernettä nenuun tuosta mielipiteestäni sillä jokaisella on oikeus sellaiseen.
Mielestäni tänä päivänä vaahdotaan aivan liikaa opiskelusta yleensäkin kun on muutenkin työttömiä liikaa.
Aina vaan pitäisi opiskella ja opiskella päätyäkseen vaan kortistoon muitten joukkoon.
Herranen aika, tämän päivän ihmiset opiskelee tuonne 4-kymppiseksi saakka ja sen jälkeen työnantajat nostavat kännyt pystyyn ja sanovat -
"sori alat olemaan jo liian vanha näihin hommiin, tarvitsemme nuoremman simpsakan jolla on enemmän kokemusta työelämästä, menee vaan turhaa aikaa uuden opastamiseen"
Siihen jatkan vielä että met 50 jolla olisi sitä työkokemusta sijoitetaan siivouskomeroon palveltuamme ja annettuamme panoksemme kokemuksen kautta yhteiskunnalle.
Siihenkö on tultu että tämä ikäluokka ei enää kelpaa muuhun kuin kengän- ja muitten mitalien kiillottajiksi jotta voivat kerätä sitä kultaa ja kunniaa lisää.

Äänestä

näitä juttujani vaikka maailmanloppuun saakka sillä en anna periksi tälle palstalle enempää kuin yliopistoväellekään vaikka ei olis kuin yksi ihminen lukemassa näitä.
Joten hopi, hopi askoon siitä alennusmyynteihin ja tapiolaan vakuutuksia hankkimaan.

Äänestä
  • TYÖT.

    Äänestä

  • alkoi taas kirjoitti:

    TYÖT.

    eikö täällä saa mielipiteitänsä sanoa?

    Äänestä

Joten se siitä yliarvostuksesta. Työttömyys on kova leikkuri nykyisin ja vaivaa joka ryhmää. - Ja ei kukaan oo parempi toistaan, joku voi vaan kuvitella olevansa.

Äänestä
  • sain tuntea nahoissani ollessani töissä sellaisessa paikassa etten ole yhtään mitään kun ei ollut akateemista tutkintoa takana.
    Jatkuvasti naljailtiin työhistoriastani muulla alalla ja naljaillaan vieläkin.
    Päivääkään en häpeä siitä aikaisemmasta työstäni sillä hoidin sen kunnialla ja tunnollisesti kuten tämä ikäluokka voi vain tehdä.
    Minua ärsyttää kun juuri koulunpenkeiltä valmistuneet löysäpöksyt aina yrittävät hyppiä vanhemman ikäluokan silmille työpaikoilla kun kuvittelevat olevansa maailmannapoja kun on "plakkarissa" jonkin sortin diplomi.

    Äänestä

mutta "oikeiden töiden" tekijät ovat usein aliarvostettuja.
Eikös akateemiset sitten tee ihan oikeaa työtä?

Äänestä
  • yliarvostavat itseään liikaa.

    Äänestä

  • itse* kirjoitti:

    yliarvostavat itseään liikaa.

    sinäkin ,ei kannata kadehtia.

    Äänestä

  • LUKENUT kirjoitti:

    sinäkin ,ei kannata kadehtia.

    pätkääkään, en haluasi koskaan elää sellaista elämää = olla jonkinlaisen kansankynttilänä.

    Äänestä

  • en kadehdi kirjoitti:

    pätkääkään, en haluasi koskaan elää sellaista elämää = olla jonkinlaisen kansankynttilänä.

    että silleen.

    Äänestä

  • ..mikä on sitä oikeaa työtä.

    Nythän ollaan lopettamassa valtionhallinnosta 20 000 työpaikkaa. Kuntia yhdistetään,ja sieltäkin haetaan säästöjä, kun päällekkäis-työt loppuvat 2-4 kunnan yhdistyessä. Sairaalat ja terveyskeskukset suurenevat, ja työntekijöitä vähenee..

    Eli olivatko nämä silloin oikeita töitä, kun asukkaitakin oli vähemmän?
    Siihen me maahanmuuttajia Suomessa oikeasti tarvitsemme, ei mihinkään muuhun!

    Kaupat ja pankit olivat edeltä kävijöitä tässäkin asiassa.

    Tällä koulutettujen määrällä Suomi palvelisi ihan hyvin yli 10 Milj. asukas määrää!

    Äänestä

kysymys siitä etten itse arvostaisi ko. väkeä vaan tuntuu kun kuuntelee uutisointia ym. että millään muulla kastilla ei ole minkäänlaista arvoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yliopistoväki kirjoitti:

tai yleensä akateemiset yliarvostettuja tässä maassa verrattuna muihin opiskelijaryhmiin.
Oma kantani on että ovat ja piste.
Täytyyhän niitten "oikeitten" töitten tekijöitäkin olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu