INTIA

Terveiset teille kaikille täältä Intiasta. Kymmenen päivää olen täällä lomaillut ja siinä on kyllä ollut riittävästi. Haaveilin pitkään lomasta Intiassa, koska Intiaa ainakin jotkut pitävät kaaleitten alkukotina. Odotukseni Intian suhteen olivat, ehkä jopa hieman romanttiset "tuhat vuotinen vaellus, ja paluu kotiin". Täytyy kuitenkin sanoa, että tänne saavuttuani haihtuivat kaikki haihatteluni ja jotenkin intuitiivisesti en usko kaaleitten olevan täältä lähtöisin. Todennäköisesti kaaleet ovat olleet Intiassa pitkänkin ajan, mutta onneksi tajusivat lähteä silloin noin tuhat vuotta sitten. Eihän se tuhatvuotinen taival missään muuallakaan ole helppoa ollut. Lämpöä täällä riittää, mutta mealoa täällä on.Olen nyt Mumbaissa, jossa on yli 20 miljoonaa ihmistä maailman kolmanneksi väkirikkain kaupunki. Ihmisistä 55% asuu slummeissa. Köyhyys on aivan silmiin pistävää ja kerjäläisiä on paljon. Liikenne täysi kaaos ja ilma on tosi saastunutta.
Tälle kaalonpojalle kymmenpäivää Intiassa oli enemmän kun tarpeeksi. Ihmiset ovat kyllä mukavia ja ystävällisiä ja on kiva tutustua uusiin kulttuureihin. Maailmalla matkailun seurauksena osaa arvostaa suomea ja suomalaista hyvinvointia ihan uudella tavalla.
Toivottavasti me kaaleetkin ymmärrämme kuinka hyvät olot meillä suomessa on, ja osallistumme osaltamme tämän yhteiskunnan kehittämiseen ja rakentamiseen. Jokainen tietysti omien voimavarojensa mukaan.
451504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kuule, me ollaan niin kateellisia sulle ku oot siellä, ettei viittitä vastata mitään.
Eikä tääl Suomes asiat niin hyvin oo, ei tuu mersuu eikä marsuu.
Ei vaan, nauti lämpimästä nyt ku voit.
Muista tuoda meille paljon tuliaisia (EI tautia)
Pärjäile!

Äänestä

siellä sinun kanssasi, India on sellanen maa missä olen aina halunnut käydä niin että olen melkein kateellinen sulle kun olet siellä lämmössä.
Hyvää loman jatkoa sulle gitano1 mutta älä unohda kotimaatas Suomea.

Äänestä

sossu,saako rahaa

Äänestä
  • elä sossun rahoilla, taitaa olla itelläs se ropleema. Mee mäkkylään siitä PAAVO

    Äänestä

  • Olet oikiassa. Tuomoisia ne sivistymättömät kalpeanaamat on. Heillä on se ijän ikuinen vanha perinne sauraus, joka jatkuu sukupolvesta toiseen

    KADEUS, JA KATKERUUS MEIDÄ KOHTAAN, KOSKA OLEMME FIKSUMPIA, JA PÄRJÄÄMME PAREMMIN KUIN HE.OLI HAN NE ENNEN, NIIN KATEELISIA, ETTÄ EMME SANEET PUHUA OMAA KIELTÄ, SENKIN NE VEISIVÄT.

    (älä vaan ota tätä pois, koska tämä on totta)

    Äänestä

  • oletkos ollu sossu tantta tai sossu-paavo kun jaksat suoltaa samaa asiaa.taitaa olla elämäs tylsää mutt tylsemmäksi se muuttuu uso vaan.olet tosi ahdasmielinen ihminen en usko olet suosiossa edes omassa heimossakaan.oletko työtön ja mihin kastiin kuulut porvareihin?kommunisteihin?demareihin?pelkkään työläis porukkaan?vai kuulutkos kenties heikko osaisiin koulussa kiusattuihin vai alamaailman porukoihin?vaihto ehtoja on kyll varmaan löydät jonkun mihin kuulut niin meneppä kiltisti sinne kirjoittelemaan omaa huonoa oloas ettei sitä tarvitse johonkin tiettyyn ryhmään purkaa omaa huonoa elämää.kiitos jo etukäteen kun poistut täältä.

    Äänestä

  • örkki kirjoitti:

    oletkos ollu sossu tantta tai sossu-paavo kun jaksat suoltaa samaa asiaa.taitaa olla elämäs tylsää mutt tylsemmäksi se muuttuu uso vaan.olet tosi ahdasmielinen ihminen en usko olet suosiossa edes omassa heimossakaan.oletko työtön ja mihin kastiin kuulut porvareihin?kommunisteihin?demareihin?pelkkään työläis porukkaan?vai kuulutkos kenties heikko osaisiin koulussa kiusattuihin vai alamaailman porukoihin?vaihto ehtoja on kyll varmaan löydät jonkun mihin kuulut niin meneppä kiltisti sinne kirjoittelemaan omaa huonoa oloas ettei sitä tarvitse johonkin tiettyyn ryhmään purkaa omaa huonoa elämää.kiitos jo etukäteen kun poistut täältä.

    esimerkki mustalaisten suhtautuminen ansiotyöhön ja elinkeinoon......................."pelkkään työläis porukkaan?vai."............hän vertaa työssäkäyvää "porukkaa" jopa alamaailman kastiin!

    Äänestä

  • on täydellinen kirjoitti:

    Ei sitä vaan, että on niin kuin sika, kun ei osaa käyttäytyä täällä. Tähän kastiin kuuluu kaljankittaajat aamusta iltaan, jos ei olla työssä, vee-sana on joka lauseessa ja muutenkin rahvas käytös. Eli kyllä tätä löytyy jokaisesta ryhmästä. Tiedän hei aika paljon romaneita näilläkin sivuilla, jotka ovat työelämässä. Ja mitäs sitten jos ei ole, ei hekään ole huonompia ihmisinä, kun ei ole koulutusta ja työtä. On lottovoitto asua maassa jossa voi saada avustusta.
    Maksan mielelläni palkastani erilaisia veroja myös heikompiosaisille.

    Terv. virassa oleva nainen

    Äänestä

  • ihminen, kaikki olemme vain... kirjoitti:

    kirjoitusta.Hyväksyt siis työttömät romani ja kaikki heikompiosaiset,omituisesti kumminkin arvostelit ja vertasit jopa eläimiin työttömiä "kaljankittaajia"-tarkoitat tällä tietysti valkoisia,rahvaita niin.Hetken ihmettelin kirjoitustasi ja kun se luin vielä tarkasti uudestaan niin ymmärsin perimmäisen ajatuksesi,olet rasisti.

    Äänestä

  • ja epäjohdonmukaista kirjoitti:

    kun kymmenee kertaa on lukenu..

    Ensin, minä en ole rasisti! Vastasin vain siihen mitä arvostelit.
    Toiseksi, ei voi laittaa köyhiä kyykkyyn, niin kuin sinun kirjoituksestasi tulee ilmi.

    Minulla on koulutus, mutta olen ollut itse monta vuotta työttömänä. Tiedän mitä se on, kun nyt vaan sattuu olemaan romani.

    Tekstissä oli virhe, tarkoitin sitä, että sekö oikeuttaa valtaväestäö käyttäytymään, niin kuin sika kunhan se vain on työssä. Onko se jotenkin parempi arvoinen ihminen sen perusteella?
    Sanoin myös senkin, oli työssä taikka ei, niin niitä örveltäjiä on todella paljon. Ette tekään niin hirveen sivistyneitä ole.

    On hyvä jos ihmisella on oma toimeentulo ja tulee toimeen omillaan minä olen aina kannattanut sitä. Ettei tarvitse käyttää sosiaaliturvaa, minäkin olen joutunut sitä käyttämään ja hyvä, että on olemassa tämä, mutta ei ollut mitenkään mieltä ylentävää käydä siellä. On myös hyvä jos on asemaa jne. Mutta täytyyhän niillekin ihmisille antaa oman arvonsa, jotka eivät syystä taikka toisesta saa taikka pysty tekemään työtä. Mehän olemme kuitenkin vain kaikki ihmisiä täällä. Ei kukaan ole toista parempi. Joillakin on enemmän kuin toisella, sou what! Niitä rikkauksia, hyvää koulutusta, korkeeta asemaa jne. saa kukaan mukaansa täällä.

    Mutta, suomi on vapaa maa jokainen saa ajatella ja ajaa asiaansa ihan vapaasti.

    Äänestä

  • on täydellinen kirjoitti:

    esimerkki mustalaisten suhtautuminen ansiotyöhön ja elinkeinoon......................."pelkkään työläis porukkaan?vai."............hän vertaa työssäkäyvää "porukkaa" jopa alamaailman kastiin!

    en tiedä ymmärrätkös mutt yritä.olen ansityössä ollut jo 45-vuotta ja kyll tää alkaa tympii aina sossusta tai muusta auotaan kaale3ille päätä.ei aina jaksa olla se ymmärtäväinen puoli.jos meikäläisistä joku tekee virheen niin silloin se on koko heimo näin se vaan menee monella kaajeilla.olen itsekkin jo sen ikäinen että en pokkuroi ketään kansalaisuuteen katsomatta.valitsen seurani johon minulla on oikeus.alamaailman porukka ei ole työläisiä vaan rikolliset ja jengiläiset snaijaatkos nyh.

    Äänestä

  • Kun menet katsomaan etkä täällä vingu.

    Äänestä

  • UPDATE_8970873 kirjoitti:

    Kun menet katsomaan etkä täällä vingu.

    tämä on vain romanien palsta eikä muijen

    Äänestä

  • kingi lukea kirjoitti:

    noin se menee

    Äänestä

  • kingi lukea kirjoitti:

    tämä on vain romanien palsta eikä muijen

    Pälätä.

    Äänestä

Siellä varmaan piisaa lämmintä,täällä tulee lunta niin paljon että ei meinaa naapuri jaksaa kolata tota meijän pihaa.Onko sulla oma tietsikka matkassa vai mistä kirjottelet terveisesi,vai onko sulla oma "mokkula" .Milloin meinaat tulla takasin tänne sivistyksen pariin?

Äänestä

Meinaatko seuraavaksi mennä taas Lappiin, siellä ei sitten passaa taas hölmöillä:D

Äänestä

Sinä kiertelet. Olen tavannut maailmalla paljon intialaisia kavereita. Heillä on omanlaisensa ajatusmaailma. Ainakin minun kokemukseni on heistä aika myönteisiä. Sotilaina eivät ole kylläkään kummoisia.

Äänestä
  • brittilaiset valiojoukot muodostettu? Gurha sotilaista ne ovat, ja nuo sotilaat - viela tanapaivanakin kutsutaan sinne, missa kenekaan muun hermot eivat kesta.

    Äänestä

  • reporteri kirjoitti:

    brittilaiset valiojoukot muodostettu? Gurha sotilaista ne ovat, ja nuo sotilaat - viela tanapaivanakin kutsutaan sinne, missa kenekaan muun hermot eivat kesta.

    Gurkhat oli joskus jotain. He ovat vain pieni kansa Intiassa paljo alle prossan. ei heidän mukaan intialaisia voi sotilaiksi sanoa nyt eikä ole voinut koskaan. Oli englantilaisilla muitakin valiojoukkoja kuten nuubialaiset, hausat, sepoyt ja joitain muita.. ei jonkun pienen heimon mukaan voi kansaa kehua.

    Äänestä

  • reporteri kirjoitti:

    brittilaiset valiojoukot muodostettu? Gurha sotilaista ne ovat, ja nuo sotilaat - viela tanapaivanakin kutsutaan sinne, missa kenekaan muun hermot eivat kesta.

    Kiinalaisista koottuja Wei Hai Wei sotilaita. En tiedä mitä nuo sanat tarkoittaa. tuo joukko taisteli tarvittaessa kuolemaan asti.

    Äänestä

  • UPDATE_8970873 kirjoitti:

    Kiinalaisista koottuja Wei Hai Wei sotilaita. En tiedä mitä nuo sanat tarkoittaa. tuo joukko taisteli tarvittaessa kuolemaan asti.

    wiikingin valkaista uudestaan päänsä, jotta tietäis mistä tässä on kysymys.
    Intian kastijärjestelmä on tuottanut sosiaalisestti ja moralisestti äärimäisestti toisistaan poikeavia ihmisryhmiä,

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    wiikingin valkaista uudestaan päänsä, jotta tietäis mistä tässä on kysymys.
    Intian kastijärjestelmä on tuottanut sosiaalisestti ja moralisestti äärimäisestti toisistaan poikeavia ihmisryhmiä,

    Omat aivosi jos et asiaa tajua. Oli nyt syy mikä hyvään kasti tai kastike niin lopputulos on se että intialaiset ovat suurimmaksi osaksi kurjia sotilaita.

    Äänestä

  • UPDATE_8970873 kirjoitti:

    Omat aivosi jos et asiaa tajua. Oli nyt syy mikä hyvään kasti tai kastike niin lopputulos on se että intialaiset ovat suurimmaksi osaksi kurjia sotilaita.

    Olen samaa mieltä kansasi. Romanit han siellä oli sotilas kansa. Katsos ei tuo tyhjän toimittaja reporteri mistään tiedä. Ja he olivat siellä ylempi kasti- kastike. Oikein kermakastike,jossa oli pippuria seassa.(nauraa)

    Äänestä

  • UPDATE_8970873 kirjoitti:

    Omat aivosi jos et asiaa tajua. Oli nyt syy mikä hyvään kasti tai kastike niin lopputulos on se että intialaiset ovat suurimmaksi osaksi kurjia sotilaita.

    Suomeen tulleista Intialaisista ja Pakistanilaisista on työttömänä alle YKSI prosentti,se kertoo Heistä jotain.

    Äänestä

  • UPDATE_8970873 kirjoitti:

    Omat aivosi jos et asiaa tajua. Oli nyt syy mikä hyvään kasti tai kastike niin lopputulos on se että intialaiset ovat suurimmaksi osaksi kurjia sotilaita.

    Einsteinkin olisi ollut aika kurja sotilas.

    Äänestä

oo ennen tiennyt, että intiassakin voi käyttää Ä kirjaimia

Äänestä
  • millä laitteella tälle sivulle tekstiä näpyttää. Ja näppäimistöasettelustakin.

    Äänestä

  • kai riippuu kirjoitti:

    millä laitteella tälle sivulle tekstiä näpyttää. Ja näppäimistöasettelustakin.

    Ja tännehän ei mistään Intiasta ole kirjoteltu,,,eikä kirjotella,

    Äänestä

muistaakseni Sinun kanssasi kirjoittelimmekin aikoinaan tästä Intiasta. Olisi kai pitänyt antaa varoituksen sananen, että romanttisilla mielikuvilla sinne ei kannata lähteä. Se köyhyys ja kurjuus todella iskee silmille, ainakin jos ensi kerran sinne menee. En itse ole käynyt Mumbaissa, mutta olen kuullut, että ne slummit ovat aivan sanoinkuvaamattomia.

Mutta: ei kannata kiistää historiallisia ja geneettisiä tosiasioita omien subjektiivisten kokemusten kautta. Kyllä kaaleet sieltä Intian ja Pakistanin rajaseudulta ovat lähtöisin, ainakin näin on, kunnes toisin todistetaan.

Itse todella tykästyin Intiaan, kurjuudesta huolimatta. Tuoksut, värit, mausteet, kauniit ihmiset...kaikki kolahti kertaheitolla. Muistanpa erään myyntikojussa kaupustelevan naisen, jolla oli pieni tyttö. Tämä tyttö oli kasvonpiirteiltään aivan samanlainen kuin oma tyttöni, paitsi että omani on paljon vaaleampi. Rakastuin suorastaan tähän pikku tyttöön ja sanoin hänen äidilleen leikilläni: annatteko tämän tytön kanssani Suomeen? No nainen suorastaan tempaisi tytön sylistäni: en anna. Jouduin kauan vakuuttelemaan, että laskin vain leikkiä, mutta totta toinen puoli: jos olisi antanut, olisin ottanut hänet mukaani ja kasvattanut lapsenani. Niin suloinen oli.

Mutta Intia on minulle ennen kaikkea värejä ja tuoksuja. Fantastinen maa, täynnä vastakohtaisuuksia. Kirjoituksestasi heräsi hillitön halu lähteä sinne jälleen: missäköhän se Aurinkomatkojen esite on, missä oli se kiertomatkamainos...

Ja intialaiset vaatteet, niitä käytän jatkuvasti. Upeita.

t. Mirkku

Äänestä
  • Taas kotona ja töissäkin olen ollut loman jälkeen muutaman päivän. Oli kiva palata taas arkeen onnistuneen loman jälkeen. Osa näyttää epäilevän olinko Intiassa ollenkaan ja kenen rahoilla? Otin mukaani miniläppärin, koska olen uutisfriikki ja halusin olla selvillä suomea koskevista uutisista myös lomalla. Paremmissa hotelleissa on wlan yhteys käytössä pientä korvausta vastaan, joten nettiin pääsy ei ole ongelma. Läppärille on myös kätevä tyhjentää kameranmuistikortilta kuvat matkan aikana.

    Äänestä

  • Gitano1 kirjoitti:

    Taas kotona ja töissäkin olen ollut loman jälkeen muutaman päivän. Oli kiva palata taas arkeen onnistuneen loman jälkeen. Osa näyttää epäilevän olinko Intiassa ollenkaan ja kenen rahoilla? Otin mukaani miniläppärin, koska olen uutisfriikki ja halusin olla selvillä suomea koskevista uutisista myös lomalla. Paremmissa hotelleissa on wlan yhteys käytössä pientä korvausta vastaan, joten nettiin pääsy ei ole ongelma. Läppärille on myös kätevä tyhjentää kameranmuistikortilta kuvat matkan aikana.

    Kerrotko siitä miniläppäristäs,minkä merkkinen se on ja paljonko siinä on muistia,mikä suoritin siinä on,ja onko kuinka isolla kovolla? ite meinaan kanssa hommata semmosen laitteen,jotkut vain kuumenee hirvittävästi,missä siinä omassas ovat lämmöt olleet,onko olleet alle 60astetta? varsinkin Delliä ovat haukkuneet.

    Äänestä

  • hienos,, kirjoitti:

    TUOTENIMIKE: ACER ONE 8.9"/1/160/XPH FI,SW,UK
    TUOTEKOODI: LU.S450B.033
    VALMISTAJAN KOODI: LU.S450B.033
    EAN-KOODI:
    VALMISTAJA: ACER
    KANNETTAVAT
    SUOSITELTAVA KÄYTTÖMAA Suomi,Ruotsi,
    PROSESSORI Intel Atom N270
    PROSESSORINOPEUS 1.6 GHz
    FRONT SIDE BUS 533 MHz
    VÄLIMUISTI 512 KB
    PIIRISARJA Intel 945GSE
    KESKUSMUISTI 1024 MB
    KESKUSMUISTI (MAX) 1.5 GB
    MUISTIPAIKKOJEN MÄÄRÄ 1
    VAPAAT MUISTIPAIKAT 0
    MUISTIN VÄYLÄNOPEUS DDR2-667
    KIINTOLEVY (GB) 160 GB
    PYÖRIMISNOPEUS 5400 rpm
    KIINTOLEVYOHJAIN Serial ATA
    NÄYTTÖ N/A
    NÄYTÖN TYYPPI CrystalBrite, LED backlight
    NÄYTÖN KOKO 8.9 "
    RESOLUUTIO MAX 1024 x 600
    NÄYTÖNOHJAIN Intel GMA 950
    NÄYTÖNOHJAINMUISTI käyttää PC:n keskusmuistia
    NÄYTÖNOHJAINMUISTI (MAX) -
    HIIRI TASOHIIRI
    AKKU LITHIUM-ION 3-CELL
    AKUN KESTO (tuntia) 2200 mAh
    ASEMATYYPPI EI ASEMAA
    LEVYKEASEMA EI ASEMAA
    KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ Windows XP Home Edition
    KÄYTTÖJÄRJESTELMÄN KIELI Englanti,Suomi,Ruotsi,
    VERKKOKORTTI 10/100
    VERKKOKORTTI INTEGROITU KYLLÄ
    FAX/MODEEMI EI
    WLAN KYLLÄ b/g
    BLUETOOTH EI
    ÄÄNIKORTTI Integroitu
    KAIUTTIMET N/A
    INFRAPUNAPORTTI EI
    USB-PORTIT 3
    LAAJENNUSKORTTIPAIKAT 0 KPL
    FIREWIRE LIITÄNTÄ EI
    TV-OUT LIITÄNTÄ EI
    LAAJENNUSPORTIT AC adapter,RJ-45,USB 2.0,VGA-out,Line In,Line Out,
    INTEGROITU MUISTIKORTINLUKIJA 5-in-1
    NÄPPÄIMISTÖN MERKISTÖ FI/SE
    LEVEYS (cm) 24.8
    KORKEUS (cm) 2.9
    SYVYYS (cm) 17
    NETTOPAINO (kg) 0.95
    TURVAOMINAISUUDET -
    INTEGROITU WEB-KAMERA KYLLÄ
    LISÄOMINAISUUDET Office ready

    Omalla akulla virtaa riittää reiluksi kahdeksi tunniksi, mutta tehoakulla virtaa riittää yli 6 tuntia, Tehoakku nostaa painoa varmaan 300g Mulla koneessa lisäksi 16 GB muistikortti joka lisää flash muistin kapasiteettia ja nopeuttaa siten konetta. Lisänä myös ulkoinen romppuasema. Kyllä kone käytettäessä kuumenee, mutta ei mielestäni häiritsevästi. Mutta en ole työskennellytkään kone sylissä...

    Äänestä

  • novvoi kirjoitti:

    mukaan, geenit kertovat tätä http://www.abc.net.au/science/news/stories/s1191889.htm
    Luin kyllä vastauksesi minulle silloin viime vuoden puolella mutta kiireessä oma vastaus jäi ja jäi ja jäi...

    Ei se mitään, ettet ehtinyt vastaamaan, olen itsekin ollut hyvin kiireinen viime aikoina. Ne Sinulle kirjoittamani asiat ovat aina ajankohtaisia. Valitettavasti.

    Olen nyt perehtymässä intensiivisesti Venäjän politiikan ja historian tutkimukseen, enkä voisi toivoa mielenkiintoisempaa tutkimuskohdetta. Paitsi tietysti venäläinen kirjallisuus ja yleinen historia. Mutta ihan pian saan lisävalaistusta esim. Putinin ja Medjedjevin sisäiseen valtataisteluun. Lännessä pidetään täysin virheellisesti Medjedjeviä Putinin sylikoirana, mutta hänellä on kyllä omat vahvat näkemyksensä ja myös omat kannattajakunnat armeijassa ja turvallisuuspalvelussa.

    Tulipa kyynel silmäkulmaan, kun Obama vannoi virkavalansa. Katsokaamme, minkä linjan hän ottaa Lähi-Idässä. Toistaiseksi ollut hyvin hiljainen asiasta. Toivon, ettei valitse liian liberaalia suhtautumista terrorismiin. Mutta Iran täytyy pitää aisoissa, keinolla millä hyvänsä. Afganistanissa kuohuu jälleen, mitäköhän siellä seuraavaksi?

    Mutta Hyvää Ystävänpäivää!

    terveisin
    Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    Venäjä on mielenkiintoinen ja pelottavakin, kun se nyt vielä sattuu olemaan naapuri. Yllättävä rauhallisesti se kuitenkin muuttui,siitäkin huolimatta että osa kansaa jää lähes tyhjän päälle, elämään pienin palkoin tai lähes olemattomin eläkkein.Riittävän suuri osa kuitenkin elää hyvin, se kai on ratkaisevaa.

    Obama oli valo pimeydessä, mutta kovat ovat nyt odotukset, selvää on sekin että hän aikoo todella tehdä muutoksia, tällä kertaa poliitikko ei olekaan pelkkää puhetta.
    Afganistan on toivoton, ei taida olla pitkään aikaan autettavissa, jotenkin käsittämätöntä, toisaalta ei siitä kauan ole kun suomalaisetkin tappoivat toisiaan.

    öljyn maailmanmarkkinahinta on syöksyssä, ja se on juuri se tekijä, johon Venäjä pohjaa nykyisen vaurautensa, joka jakautuu erittäin epätasaisesti. Anna Politkovskajan mukaan jopa venäläisittäin katsottuna 40 prosenttia kansasta elää köyhyysrajan alapuolella.

    Siellä on jo nyt valtavasti sisäistä kuohuntaa, ja lisää mellakoita on tulossa. Kriittisten toimittajien ja ihmisoikeusaktivistien murhat puhuvat selkeää kieltä. Venäjän poliittinen johto kieltää julkisuudessa ongelmat ja turvautuu tyypilliseen venäläiseen itseriittoisuuteen, mitä osoittavat Putinin Davosin konferenssissa laukomat mielipiteet.

    Kaiken tämän keskellä kukoistaa äärinationalismi: juutalaisten ja eteläisistä tasavalloista muuttaneiden avoin vaino. On syytä taas kysyä, Gogolin tavoin: minne kiidät, Venäjän troikka?

    Mutta onpahan mielenkiintoista seurata kehitystä. Sitä vain en ymmärrä millään, että meillä ollaan olevinaan Venäjän-tuntijoita ja silti suurin osa väestöstä vastustaa Nato-jäsenyyttä. Venäläisen mentaliteetin, arvaamattomuuden ja ennakoimattoman politiikan tuntijana sekä myös suurena venäläisyyden ystävänä olen itse Nato-jäsenyyden ehdoton tukija.

    meillä on purkautuva painekattila naapurina?
    Suomalaiset vastustavat Natoa koska ajatellaan että se vain kietoisi meidät kaiken maailman kriiseihin joiden ulkopuolella nyt voimme pysyä ja että joutuisimme Naton jäsenenä ehkä ensihyökkäyksen kohteeksi Venäjän naapurimaa kun olemme.Suoraan sanottuna en ole itsekään koskaan pohtinut plussia ja miinuksia tässä asiassa.

    purkautuva painekattila naapurina. Oikein kauhistuttaa, mitä siellä tulee tapahtumaan - elintasokriisin ja muiden äärimmäisyysaineksiin vetoavan yhteiskuntakehityksen muodossa.

    Nato-jäsenyys todella sitoisi meidät globaaleihin kriiseihin, mutta samalla antaisi turvatakuut Venäjää vastaan. Venäjän politiikka, toisin kuin neuvostokaudella, on täysin sidoksissa kulloinkin valtaa pitävän henkilön intresseihin, ja niinkuin historia osoittaa, Venäjän kansa seuraa vahvaa vallanpitäjää..

    Venäjän ensisijaisena naapurimaana olemme todella hyökkäyksen kohteena mahdollisen kriisin sattuessa, tosin siten, että Venäjä pyrkii ensisijaisesti valloittamaan menetetyt alueet Baltian maissa (muuten:onko Viro jo Naton jäsen? en muista), mutta Suomi on erittäin tärkeä sillanpääasema esim. Itämerelle.

    Mutta en kehoittaisi ketään tuudittautumaan turvallisuuden uneen tässä kysymyksessä. Tunnen venäläiset ja heidän ajattelutapansa. Rakastan heitä, mutta en luota heihin pätkääkään.

    kai yhtään venäläistä niin että voisin todella puhua tuntemisesta. Tiedän ja olen tavannut joitakin, siinä se. Viro on Naton jäsen, Balttian maat liittyivät niin pian kaikkiin mahdollisiin läntisiin järjestelmiin kun vain kykenivät, niillähän ei ollut vaihtoehtoa.Olemattoman pieniä ja vielä suuret venäläisvähemmistöt. Israelin osalta olen asia miettinyt, siellä on nyt yksi maailman suhteellisesti suurimpia venäläisvähemmistöjä, ei vain Venäjältä muuttaneita, vaan alkuperältään venäläisiä eikä juutalaisia, silti Venäjä näyttäisi tukevan Iranin ydinohjelmaa, vaikka myös venäläisvähemmistö tuhoutuu jos Iran saa pomminsa ja tuhoaa Israelin mikä on aivan mahdollista, niin hullu Iranin johto on. En millään käsitä miksi Venäjän johto silti ottaa tällaisen riskin?

    balansoidakseen Venäjällä olevan suuren muslimivähemmistön ja valtaväestön keskinäsiä riskejä. Suurimpana kansallisena uhkana nimittäin Venäjällä nähdään tänä päivänä varsinkin eteläisistä tasavalloista muuttaneiden muslimien väestönkasvu.

    Mutta ilmeisesti Venäjän johto ei kuitenkaan usko Iranin ryhtyvän suoraan aseelliseen hyökkäykseen Israelia vastaan, koska suhtautuu näin myönteisesti. Ja olen itsekin sitä mieltä, että mikäli Iran ryhtyisi aseelliseen offensiiviin, puuttuisi Yhdysvallat peliin, olipa Barackin politiikka muuten mitä tahansa. Yhdysvallat on Israelin henkivakuutus, kaikissa olosuhteisa.

    Mutta Venäjän poliittisen johdon Iran-myönteisyys on suora vastaisku USA:n Irak-politiikalle. Heillä täytyy olla myös sillanpääasema kyseisellä alueella.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • novvoi kirjoitti:

    kai yhtään venäläistä niin että voisin todella puhua tuntemisesta. Tiedän ja olen tavannut joitakin, siinä se. Viro on Naton jäsen, Balttian maat liittyivät niin pian kaikkiin mahdollisiin läntisiin järjestelmiin kun vain kykenivät, niillähän ei ollut vaihtoehtoa.Olemattoman pieniä ja vielä suuret venäläisvähemmistöt. Israelin osalta olen asia miettinyt, siellä on nyt yksi maailman suhteellisesti suurimpia venäläisvähemmistöjä, ei vain Venäjältä muuttaneita, vaan alkuperältään venäläisiä eikä juutalaisia, silti Venäjä näyttäisi tukevan Iranin ydinohjelmaa, vaikka myös venäläisvähemmistö tuhoutuu jos Iran saa pomminsa ja tuhoaa Israelin mikä on aivan mahdollista, niin hullu Iranin johto on. En millään käsitä miksi Venäjän johto silti ottaa tällaisen riskin?

    että olen tavannut suuren joukon koulutettuja, hyvin älykkäitä, lännessä työskennelleitä venäläisiä, joilla on edelleen sisimmässään suurvenäläinen shovinisti: "kaikki kansat olisivat huomattavasti onnellisimpia Venäjän alaisuudessa". Suora lainaus. Saamari. Heillä on täydellinen sokeus oman maansa poliittista johtoa ja oman maansa puutteita kohtaan.

    Venäläinen ei koskaan muutu. Ehkä ei suomalainenkaan, mutta meillä pitäisi olla historian ja reaalitodellisuuden tajua. toisin sanoen, ei muuta kuin Natoon vain.

    :-)

    ...ja jos ei sattumalta ole huomattu:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=4500000000000461&posting=22000000041432871

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    että olen tavannut suuren joukon koulutettuja, hyvin älykkäitä, lännessä työskennelleitä venäläisiä, joilla on edelleen sisimmässään suurvenäläinen shovinisti: "kaikki kansat olisivat huomattavasti onnellisimpia Venäjän alaisuudessa". Suora lainaus. Saamari. Heillä on täydellinen sokeus oman maansa poliittista johtoa ja oman maansa puutteita kohtaan.

    Venäläinen ei koskaan muutu. Ehkä ei suomalainenkaan, mutta meillä pitäisi olla historian ja reaalitodellisuuden tajua. toisin sanoen, ei muuta kuin Natoon vain.

    t. Mirkku

    kauan on ollut suurvalta ja hallinnnut ei-venäläisiä kansoja ettei venäläisten varmaan ole helppo ajatella asioita muiden kannalta.Pienempien pitää koko ajan miettiä mikä on mahdollista ja mikä mahdollisessa viisasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

gitano1 kirjoitti:

Terveiset teille kaikille täältä Intiasta. Kymmenen päivää olen täällä lomaillut ja siinä on kyllä ollut riittävästi. Haaveilin pitkään lomasta Intiassa, koska Intiaa ainakin jotkut pitävät kaaleitten alkukotina. Odotukseni Intian suhteen olivat, ehkä jopa hieman romanttiset "tuhat vuotinen vaellus, ja paluu kotiin". Täytyy kuitenkin sanoa, että tänne saavuttuani haihtuivat kaikki haihatteluni ja jotenkin intuitiivisesti en usko kaaleitten olevan täältä lähtöisin. Todennäköisesti kaaleet ovat olleet Intiassa pitkänkin ajan, mutta onneksi tajusivat lähteä silloin noin tuhat vuotta sitten. Eihän se tuhatvuotinen taival missään muuallakaan ole helppoa ollut. Lämpöä täällä riittää, mutta mealoa täällä on.Olen nyt Mumbaissa, jossa on yli 20 miljoonaa ihmistä maailman kolmanneksi väkirikkain kaupunki. Ihmisistä 55% asuu slummeissa. Köyhyys on aivan silmiin pistävää ja kerjäläisiä on paljon. Liikenne täysi kaaos ja ilma on tosi saastunutta.
Tälle kaalonpojalle kymmenpäivää Intiassa oli enemmän kun tarpeeksi. Ihmiset ovat kyllä mukavia ja ystävällisiä ja on kiva tutustua uusiin kulttuureihin. Maailmalla matkailun seurauksena osaa arvostaa suomea ja suomalaista hyvinvointia ihan uudella tavalla.
Toivottavasti me kaaleetkin ymmärrämme kuinka hyvät olot meillä suomessa on, ja osallistumme osaltamme tämän yhteiskunnan kehittämiseen ja rakentamiseen. Jokainen tietysti omien voimavarojensa mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu