Vaikka olin jo vuosia elellyt ja viihtynytkin rauhaisassa ja normaalissa perhe-elämässä, olin alkanut kaivata seksirintamalla jotain uutta ja kiihkeätä. Ajattelin, että ehkä ratkaisu löytyy paikallisista ilotytöistä ja hakeuduinkin kerran pari heidän luokseen. Mutta kerran naidessani takaa yhtä ilotyttöä havaitsin, mitä todella halusin katseeni osuessa hänen kiihottavana supistelevaan peräreikään. Kun sitä sormella hivelin ja ehdottelin tyttöselle panoa ”suklaaosastolle”, kuten hölmönä ideaani esittelin, hän kieltäytyi napakasti.
Vuosien takainen naintikokemukseni silloisen vuokraisäntäni Pekan kanssa oli jatkuvasti mielessäni. Kun runkkasin kuvittelin kuinka imisin hänen jäykkänä seisovaa kulliaan ja nussisin tiukkaan perseeseen. Mielikuvat olivat siksi eläviä, että kun ajatuksissani laukesin Pekan perseeseen, niin heitin samalla lastini vatsalleni kiivaan vatkaamisen jälkeen. Vaimoani myös ihmetytti kun hänen vastustelustaan huolimatta halusin panna häntä peräreikään. Hänelle se tuotti vain kipua, joten en saanut toteuttaa himojani montakaan kertaa.
Apu ongelmiini saapui yllättävältä taholta. Saapuessani kerran työmaalleni, keskisuuren konepajan varastoon, pomoni tuli puheilleni keski-ikäisen miekkosen kanssa. Pomo kertoi kaverin olleen pitkään työttömänä ja nyt kiertävän työllisyyskurssinsa päätteeksi eri työpaikoilla tutumismielessä. Urheilullinen kaveri esitteli itsensä Timoksi ja meillä juttu luisti heti alkuun kepeästi.
Myös töitä Timo teki rivakasti, eikä arastellut kun seuraavana päivänä jouduimme siirtämään varaston perältä pölyisiä putkia uuteen paikkaan. Siinä katsoessani Timon ponnisteluja en voinut olla huomaamatta hänen kiinteää takapuoltaan. Ja tuntui, että hän huomasi myös tuijotukseni. Joten oli selvääkin, että hikisen ja pölyisen homman päätteeksi ehdotin hänelle piipahtamista firman saunassa. Sinne päädyimme työmme jälkeen toisten jo lähdettyä.
Timon riisuessa vilkuilin hänen lihaksikasta vartaloaan. Etenkin hänen rintalihaksensa ja ruumiillisesta työstä rotevat käsivartensa olivat, ihon pinnassa näkyvine suonineen, mahtavat. Lauteilla juttelimme luontevasti niitä näitä, kunnes Timo yhtä luontevasti sanoi huomanneensa vilkuiluni. Naurahdin hämmentyneenä Timon laskiessa kätensä reidelleni. Hän jatkoi jutusteluaan sillä, että huomasi heti tavatessamme haluavansa rakastella kanssani.
Kullini pompahti pystyyn jo pelkän tunnelman voimasta. Timon paksu ja isoterskainen ”sapeli” oli samassa tilassa. Molemmat tartuimmekin innokkaasti toistemme himosta sykkiviin kulleihin. Timon suuteli voimakkaasti huuliani ja välillä näykki hampaillaan kaulaani. Hän siirtyi vartalollani alaspäin, imien ja purren ihanan kipeästi nännejäni, vatsaani ja pyöräyttäen kielellään napaanikin. Hän vatkasi koko ajan kulliani kunnes veti voimakkaasti esinahan taakse ja nappasi terskan suuhunsa mahtavalla imulla välillä lossuttaen kulliani kuin tikkukaramelliä. Huusin nautinnosta ja tunsin reisien kihelmöinnistä panokseni kohta lähtevän.
Kun Timo huomasi, että laukean pian, hän työnsi etu- ja keskisormensa peräreikääni ja panokseni lähtiessä painoi peukalollaan voimakkaasti siemenjohtimiani, jolloin kullini ”haukkoi” Timon suussa orgasmissaan tyhjää. Samalla hän aloitti terskan huiman imemisen. Spermani noustessa virtsaputkea pitkin hänen kulliani imuttavaan suuhunsa. Orkkuni jatkui ja jatkui, olin kuin horkassa ja Timon mukaan olin huutanut jo korkeimmankin apua.
Orgasmin jälkeen kävin suihkussa ja Timo otti minut vastaan isolla pyyhkeellä. Hän kuivasi ihoni tehokkaasti ja levitti koko keholleni hyväntuoksuista kosteusvoidetta. Kullin ja peräreiän sively voiteella kiihotti uuteen kiihkeään hekuman odotukseen. Ja tiesin Timon voimakkaista suudelmista, että halusi vielä omansa. Eikä aikaakaan kun Timo painoi minut hyväilyjen saattelemana saunan pukuhuoneen hierontapöydälle selälleni. Kun sanoin haluavani imeä hänen kulliaan, Timo hymyili ja sanoi saavansa tyydytyksen vain rajusta panosta.
Häkellyin Timon sanoista ja tiesin, että kyyti tulee olemaan kovaa hänen kostuttaessaan peräreikääni syljellään pitkään ja hartaasti. Tämän jälkeen Timo nosti jalkani olkapäilleen ja työntyi koko kullinsa mitalla suoleeni. Hän aloitti rauhallisesti suudellen samalla nännejäni hellästi. Tahdin kiihtyessä suudelmat muuttuivat purennaksi, hän suorastaan repi nännejäni ja kaulaani hampaillaan. Timon paksu kulli pumppasi persettäni voimalla pitkään. Hän myös vatkasi kosteusvoiteesta liukasta kulliani. Kun Timo laukesi, hän survoi kulliaan kuin hädässä perseeseeni leipoen voimakkailla käsillään pakaroitani. Laukesin samaan aikaan hänen kanssaan ja huusin jälleen korkeimman apua!!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
upean kiihottava tarina! Sai meikätytön ihan villiksi =)
Pidän ainoastaan miehistä ja minua suuresti kiihottaa miesten väliset tarinat.
Kerrassaan upeaa.