Joku tuolla ylempänä mainitsikin että syitä tällaiseen käytökseen on monia. Kotikasvatus merkitsee paljon mutta ei kaikkea. Minä olen veljeni kanssa saanut aivan samanlaisen kasvatuksen. Asuimme hurjassa ympäristössä kaupungin vuokralähiöhevetissä. Jos teimme jotain todella väärin, vyö viuhui. Meillä oli kovat päät joten vyö viuhui aika usein. Toinen käytti alkoholia ja huumeita 16 vuotta, teki rikoksia ja tappeli. Toinen (minä) rakastui nuorena ja on sillä tiellään vieläkin, perhe kasvaa koko ajan. Ihan samat kortit meille jaettiin mutta lopputulos on kovin erilainen.
Ikinä en ole lapsiani kurittanut, enkä aio kurittaakaan vaikka kotoa opittuna se tuoreessa muistissa olisikin... Muiden keinojen on riitettävä.
Kasvatus ei ole kaikki kaikessa, ja kuka voi sanoa mikä on kullekin lapselle oikea tapa. Se että lasta pelotellaan väkivallalla ja annetaan vitsaa voi toimia jollain prosentilla, mutta mites ne loput? Ne hyväksyy väkivallan ja alkaa käyttää sitä itsekin, ikätovereihin, vanhempiinsa, myöhemmin omiin lapsiinsa?
Tärkeämpää kuin keksiä rangaistuksia, on se että lapsi tuntee asuvansa hyvässä paikassa.
Mun viisaus ei riitä siihen että voisin keksiä mitä näille 10-vuotiaille pitäisi oikeasti tehdä. Tietenkin jos miettii pahoinpitelyä oman lapsen kohdalle niin kyllä ensimmäisen vihan laannuttua pitäisin huolen että poliisi hoitaisi asian mahdollisimman näkyvästi ja poikia oikeasti rangaistaisiin teoistaan. Käyttäisin kaikki voimavarani siihen.
Pelejä ei tarvitse sen enempää periaatteessa syytellä, jos joku aikoo "napsahtaa" niin se kyllä napsahtaa ilman pelejäkin. Jos vanhemmat pitää ikärajoista kiinni niin kaikki on hyvin.
Ja opettajille: Kyllä näitä asioita pitää tuoda julki ilman rehtorin lupaakin. Miettikää sen 7-15 vuotiaan fiilistä siellä koulussa kun joka päivä sataa kakkaa niskaan ja jengi kiusaa. Niin huonoja fiiliksiä ei voi edes sanoin kuvata.
Haluaisitko sä oman kiusatun lapsesi opettajan tekevän jotain?
Minä haluaisin.
Koulupojat hakkasivat
3
883
Vastaukset
- ia pitää
Lapsia pitäisi kasvattaa. Aika simppeli käsite, joka on nykyvanhemmilta unohtunut. Jos antaa idioottilasten kasvattaa toinen toisensa, niin tulee vain sekasortoa, sama kuin lähettäis metsään muksuna ja odottais, että sieltä tulee seuraava presidentti takas. Pelkkä rahahanana toimiminen ei vaan toimi.
- tekisin
lasten isukkia puhuttaisin ja jos ei siitä apuam
, ni sit ei auttais ku ruveta "hieman kiusaamaan isukkia, pojathan on poikia"!! prkl vanhemmat vastuuseen!!!
- Jauh_09
Tarkoitatko niitä kahta eri tapausta "eteläsuomalaisessa koulussa"?
Molemmat tapaukset oli yhdessä ja samassa vantaalaisessa koulussa ja tekijöiksi epäiltiin somalipoikia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000078&posting=22000000041505909
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902060025514_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902069041423_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770