Aloittelin tässä juuri uusimman Novita-lehden mallin mukaista boleroa, joka on siis hihansuusta toiseen neulottava pitsikuviollinen versio. Lehdessä on mallikuvio jonka mukaan edetä, mutta ohjetta en ihan täysin ymmärtänyt. Tekstissä sanotaan, että malliin on merkattu koon S (jota siis teen) keskikohta, josta on laskettava mistä kohtaa aloittaa kuvio. En vain ymmärrä miten tämä lasketaan, mallikuviossa kun on yhteensä 27 silmukkaa... Eli merkin toiselle puolelle pitäisi jäädä 13 ja toiselle 14 silmukkaa? Ongelmana vain on, että kuviossa on juuri tässä "aloituskohdassa" merkki jonka mukaan pitäisi vetää silmukoita toisten yli jne... Enhän nyt keskeltä tätä voi aloittaa, vai voinko? Ja onko sillä mitään väliä lopputuloksen kannalta mistä kuvion aloitan? Toivottavasti ymmärrätte hassut selitykseni.
Olen kyllä ennenkin tehnyt pitsikuviota, mutta aina ohjeessa on aloitettu oikeasta reunasta, kuvion alusta eikä keskeltä. Miksi ei tässäkin ohjeessa voisi siis olla merkitty kohtaa josta kuuluu aloittaa...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.