Rakusta

Kevät lähestyy - onkohan kuinka monella Raketti kuskilla kausi 2009 jo selvillä?
274541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ei niin ja eihän se ole selvillä ja typeriä päätöksiä tehdään vielä nyt keväällä vaikka kaikki olisi pitänyt olla kilpailullisesti valmiina jo syksyllä 2008. Nyt on ihan turha enää miettiä..myöhässä ootte...

Äänestä

Tämä 12-15 vuoden ikähän on kovin hankala kun kuski voi kasvaa jopa 15cm talven aikana. Lisäksi pitää muistaa että karting on useimmille vain mukava harrastus, ei tuleva ammatti.
Raket Yleinen on ehdottomasti kovatasoisin luokka Suomessa, joten sitä kannattaa ehdottomasti ajaa useampi kausi. Viime kesnäkin oli kisoja joissa 30kuskia oli 0,5 sekunnin sisässä aika-ajoissa, joten laitteet ovat varmastikin tasa-arvoisia.

Äänestä
  • Raksussa kone ratkaisee suhteettoman paljon suhteessa muihin karting luokkiin. Yleisen kolmenkymmenen nopeimman kaverin kisakoneet on ne samat jotka ovat pyörineet yleisen kärjessä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Vanhat Mortit, Dillet, Gekkot, Heikit rulaa edelleen vuodesta toiseen eikä loppua näy. Samalla mosalla on oltu kärjessä useamman kaverin toimesta kolmella eri vuosikymmenellä. Raksun tasaisuus perustuu siis varsin pieneen joukkoon hyviä koneita jotka ovat vuosien varrella osoittautuneet nopeiksi.
    Meidän nopeampi mosa täyttää tänä vuonna 21v ja toiseksi nopein 17v. Kuski on paljon nuorempi.

    Tämä tasaisuus on siis keinotekoinen harha ja luokitustodistuksen heikkoutta kun vanhoilla kultamunilla pärjää vuodesta toiseen. Osa karting kauppiaista haluaisi uuden luokkarin jotta saataisiin uusien koneiden myynti nousuun. Osa kauppiaista vastustaa koska vanhojen kultamunien vuokraus toiminta tuottaa varsin hyvin.
    Olisi varsin ryhdikäs veto Lajiryhmältä pudottaa pari astetta pakoa raksusta niin saataisin vanhat koneet pois radoilta, uusmyynti vetämään ja kenties vielä siirtymä Mini60:iiin vauhdilla eteenpäin ;-)

    Hatunnosto Rotaxille joka vetää pyttyjä pois myynnistä ja vaihdattaa niitä taatakseen tasaisuuden sarjassaan eri vuosimallien sylintereiden kesken. Odotan innolla samaa toimenpidettä Radnelta :-)

    Äänestä

  • kirjain-piste-piste kirjoitti:

    Raksussa kone ratkaisee suhteettoman paljon suhteessa muihin karting luokkiin. Yleisen kolmenkymmenen nopeimman kaverin kisakoneet on ne samat jotka ovat pyörineet yleisen kärjessä viimeiset kaksikymmentä vuotta. Vanhat Mortit, Dillet, Gekkot, Heikit rulaa edelleen vuodesta toiseen eikä loppua näy. Samalla mosalla on oltu kärjessä useamman kaverin toimesta kolmella eri vuosikymmenellä. Raksun tasaisuus perustuu siis varsin pieneen joukkoon hyviä koneita jotka ovat vuosien varrella osoittautuneet nopeiksi.

    Kone ratkaisee enemmänkin KF6:ssa. Kiinteä välitys suosii tiettyjä konemerkkejä selvästi-itse asiassa oikeastaan pitää olla kaksi konetta, jos haluaa kiertävä-vääntävä-yhdistelmän.

    Kaikkien kärkikoneitten ja ainakin 50 prosentin kilpailijoiden koneista yleensä tiedetään olleen viime kaudella joltain osin laittomia, koska katsastusta ei osata. Hylkäyksiä ei myöskään aina annettu, vaikka olisi pitänyt. Todella tasapuolista....hmmm...LOL!

    KF6:ssa joka kaudelle menestymisen suojelumaksu on se 1 500-1 800 ekee uudesta koneesta ja mahdollisesti lisää rahaa konevelholle koneen pitämisestä iskukunnossa uusilla viritysosilla ja päivityspaketeilla.

    Raksussa ostat hyvän koneen ja välität sen sitten luokkaa vaihtaessasi eteenpäin uusille tulokkaille. Huolto/viritys maksaa max. 200-350, mutta jos osaa, sen tekee itsekin. Vaan kokeilepa KF6:ssa samaa erikoistyökaluineen.

    Nykyisenä kierrätystä suosivana kestävää kehitystä saarnaavana aikana on muuten valtava PR-voitto, jos 20-vuotias Raket-kone kelpaa kisakäyttöön, kun edellisvuoden KF6-koneen voi lähettää sulattoon, ellei halua lahjoittaa sitä ilmaiseksi.

    Harmi, ettei lajiryhmä osaa ottaa siitä pr-hyötyä irti.

    anteeksi jos nyt tartun tähän ilmiselvään provoon ja hoetaan sitten taas, että Raket luokkari on erittäin hyvässä tilassa. Tuosta johtuen r85 konepuolikin on nyt erittäin hyvin hallinnassa.

    Raket luokan tasaisuus johtuu monesta muustakin seikasta, esim siitä että harrastelun alussa oleva luontainen osaamisesta johtuva suurempi haparointi alkaa väistymään. Ne jotka tälle tasolle asti ovat jo kisanneet (n .4-5v) osaavat jo asiansa. Myös kovilla renkailla on tuossa merkitystä - osaamista pitää olla, mutta rengaspaine virheitäkin on mahdollista vielä tehdä.

    Yamaha luokassa on aivan vastaava hyvä tilanne.

    Kuskiemme taito karttuu tasaisien kilpaluokkien kautta. Ja tuo tehdään toimivien luokituksien välityksellä. Kannattaa myös arvostavasti huomata lajimme todellisten osaavien konkareiden vuosien takainen suuri työ, jotta tilanne on nyt mikä se on.

    Ei ne koneen kirjaimet yksin, tarvitaan myös osaava kuski ja meksu. Ompahan tuo esim 2007-2008 vuoden aikana voitu muutamille käytännössä näyttääkkin - ihan uusi kirjain numero (=aiemmin yleisesti huomaamaton) pytyn kyljessä ja menoa riittää, kunhan kuski osaa hommansa ja hyödyntää koneelle tehtyä luonnetta oikein.

    Vai mitä sanotte N tai B (2007 sarjan voittokoneet), P (ylivahva vääntökone), R (ihan kaikki luonteet löytyy) - ihan vain muutama esimerkki.

    Pointtina tässä - laskekaa itse - hyvien r85 koneiden "aihioita" on kyllä yllinkyllin. Hyvän koneen saanti tai hinta ei siten ole ongelma. Mutta soveltamien ja taito kylläkin, eli miten löytää paras yhdistelmä itselle. Ja tuossa tarvitaan työtä ja myös osaavien henkilöidenkin apua.

    Se että näistä muutamista tunnisteista niin paljon puhutaan, johtuu myös usein siitä että niillä voidaan tehdä toimiva ja "helppo" kone, jolla kuski ja meksu voi suoraan kisansa ajaa.
    Esim helppoja ja varmoja koneita vuokrakäyttöön..

    Kauppiaat eivät tietääkseni konevuokrausta harrasta, koska tuosta on muutoinkin busines kaukana. Kannattaisiko potentiaalisen runko yms hyvän asiakkaan mieli todellakin pahoittaa epävarmalla "voitto" koneen vuokrauksella ? No eipä varmaan.

    Koneita vuokrataan kaveripohjalta ja on vain osa siitä tukiryhmän toimintaa, jota lajin myöhemmässä vaiheessa vastaa jonkin teamin tai valmistajan kautta tuleva tekninen apu.

    Rotaxin pytty jupakka on sitten ihan toinen juttu - tietävämmät kertokoot.

    Äänestä

  • Lynx. kirjoitti:

    Kiitos, Tupsukorva. Säästit minulta pitempään kirjoittamisen vaivan.

    Äänestä

  • DZeiZei kirjoitti:

    Kone ratkaisee enemmänkin KF6:ssa. Kiinteä välitys suosii tiettyjä konemerkkejä selvästi-itse asiassa oikeastaan pitää olla kaksi konetta, jos haluaa kiertävä-vääntävä-yhdistelmän.

    Kaikkien kärkikoneitten ja ainakin 50 prosentin kilpailijoiden koneista yleensä tiedetään olleen viime kaudella joltain osin laittomia, koska katsastusta ei osata. Hylkäyksiä ei myöskään aina annettu, vaikka olisi pitänyt. Todella tasapuolista....hmmm...LOL!

    KF6:ssa joka kaudelle menestymisen suojelumaksu on se 1 500-1 800 ekee uudesta koneesta ja mahdollisesti lisää rahaa konevelholle koneen pitämisestä iskukunnossa uusilla viritysosilla ja päivityspaketeilla.

    Raksussa ostat hyvän koneen ja välität sen sitten luokkaa vaihtaessasi eteenpäin uusille tulokkaille. Huolto/viritys maksaa max. 200-350, mutta jos osaa, sen tekee itsekin. Vaan kokeilepa KF6:ssa samaa erikoistyökaluineen.

    Nykyisenä kierrätystä suosivana kestävää kehitystä saarnaavana aikana on muuten valtava PR-voitto, jos 20-vuotias Raket-kone kelpaa kisakäyttöön, kun edellisvuoden KF6-koneen voi lähettää sulattoon, ellei halua lahjoittaa sitä ilmaiseksi.

    Harmi, ettei lajiryhmä osaa ottaa siitä pr-hyötyä irti.

    tässä on kyllä asia sanottuna todella hyvin.

    Hei - taas anteeksi - mulla ei ole todellakaan tarvetta mollata kenenkään valintoja.
    Yksi sopii toiselle - toinen ekalle..
    Näinhän tässä on jo aiemminkin sanottu aika monta kertaa. Kysykää vaikka ursukselta(kun herää)..

    Toiveena vaan, että jokainen tietää tarkasti mitä hommaan sisältyy ja osaa tehdä itselleen sopivimman ratkaisun. Ja mennä eteenpäin.

    Huolta vain kannettu tässä alla olevan esimerkin kaltaisista ajattelemattomista ratkaisuista,
    mutta Suomihan on vapaa maa:
    Syksyllä eräs nimimies myi kaikki hyvät ja vuosien aikana kokoamansa raket koneet tyyliin
    "romurautaa" a'400-500e kpl ja pääosin tämän KF6 kohun vuoksi..
    Nyt vain pari kk myöhemmin yrittää löytää ne toimivat koneet alkavaa raket luokkaansa varten ja rahaa ei ilmeisesti ole tarvittavaa määrää. Eikä ainakaan sitä koneidensa tuntemusta, joka vanhojen myynnin myötä salamana omasta pikku autotallista poistui.

    Meniköhän rahaa siis hukkaan ja syntyikö tuosta valinnasta haittaa ?
    Valitettavasti tämähän ei taida olla edes mikään yksittäistapaus..

    KF6 kohu saattoi vaikuttaa myös nyt alkavaan raket luokkiin laajemminkin - eli jokin lievä uusjako, tai ehkä hieman hitusen laimeampi uuteen kauteen valmistautuminen.. salaliittoko? (heh, heh)

    Äänestä

  • Rakoff kirjoitti:

    ok!

    PS.

    Tuolla on toi wsk just menossa - ja live timing.
    Pidetään peukut Mikolle ja tietty myös kaikille isommillekin!!

    Tilanne erien jälkeen - Mikko toisena!
    http://www.wskarting.com/gare/2009/LACONCA/penalita_KF3.PDF

    Äänestä

  • Lynx. kirjoitti:

    tässä on kyllä asia sanottuna todella hyvin.

    Hei - taas anteeksi - mulla ei ole todellakaan tarvetta mollata kenenkään valintoja.
    Yksi sopii toiselle - toinen ekalle..
    Näinhän tässä on jo aiemminkin sanottu aika monta kertaa. Kysykää vaikka ursukselta(kun herää)..

    Toiveena vaan, että jokainen tietää tarkasti mitä hommaan sisältyy ja osaa tehdä itselleen sopivimman ratkaisun. Ja mennä eteenpäin.

    Huolta vain kannettu tässä alla olevan esimerkin kaltaisista ajattelemattomista ratkaisuista,
    mutta Suomihan on vapaa maa:
    Syksyllä eräs nimimies myi kaikki hyvät ja vuosien aikana kokoamansa raket koneet tyyliin
    "romurautaa" a'400-500e kpl ja pääosin tämän KF6 kohun vuoksi..
    Nyt vain pari kk myöhemmin yrittää löytää ne toimivat koneet alkavaa raket luokkaansa varten ja rahaa ei ilmeisesti ole tarvittavaa määrää. Eikä ainakaan sitä koneidensa tuntemusta, joka vanhojen myynnin myötä salamana omasta pikku autotallista poistui.

    Meniköhän rahaa siis hukkaan ja syntyikö tuosta valinnasta haittaa ?
    Valitettavasti tämähän ei taida olla edes mikään yksittäistapaus..

    KF6 kohu saattoi vaikuttaa myös nyt alkavaan raket luokkiin laajemminkin - eli jokin lievä uusjako, tai ehkä hieman hitusen laimeampi uuteen kauteen valmistautuminen.. salaliittoko? (heh, heh)

    Oliko tämä raksunsa pilahintaan myynyt kenties kenties alue 8:n nimimiehiä...?

    Äänestä

  • Rakoff kirjoitti:

    Oliko tämä raksunsa pilahintaan myynyt kenties kenties alue 8:n nimimiehiä...?

    Hei ja muistetaanpas nyt - vahinkoa tekee aina asiaton kommentointi tai huhuttaminen. Se kelle se musta pekka sitten jää kulloinkin käteen - ei todellakaan todista yhtään mitään.

    Äänestä

  • Lynx. kirjoitti:

    tässä on kyllä asia sanottuna todella hyvin.

    Hei - taas anteeksi - mulla ei ole todellakaan tarvetta mollata kenenkään valintoja.
    Yksi sopii toiselle - toinen ekalle..
    Näinhän tässä on jo aiemminkin sanottu aika monta kertaa. Kysykää vaikka ursukselta(kun herää)..

    Toiveena vaan, että jokainen tietää tarkasti mitä hommaan sisältyy ja osaa tehdä itselleen sopivimman ratkaisun. Ja mennä eteenpäin.

    Huolta vain kannettu tässä alla olevan esimerkin kaltaisista ajattelemattomista ratkaisuista,
    mutta Suomihan on vapaa maa:
    Syksyllä eräs nimimies myi kaikki hyvät ja vuosien aikana kokoamansa raket koneet tyyliin
    "romurautaa" a'400-500e kpl ja pääosin tämän KF6 kohun vuoksi..
    Nyt vain pari kk myöhemmin yrittää löytää ne toimivat koneet alkavaa raket luokkaansa varten ja rahaa ei ilmeisesti ole tarvittavaa määrää. Eikä ainakaan sitä koneidensa tuntemusta, joka vanhojen myynnin myötä salamana omasta pikku autotallista poistui.

    Meniköhän rahaa siis hukkaan ja syntyikö tuosta valinnasta haittaa ?
    Valitettavasti tämähän ei taida olla edes mikään yksittäistapaus..

    KF6 kohu saattoi vaikuttaa myös nyt alkavaan raket luokkiin laajemminkin - eli jokin lievä uusjako, tai ehkä hieman hitusen laimeampi uuteen kauteen valmistautuminen.. salaliittoko? (heh, heh)

    "Ja valitettavasti ne tyhmimmät on eniten äänessä, hmmm.. ;) "

    niinpä...

    Äänestä

  • DZeiZei kirjoitti:

    Kone ratkaisee enemmänkin KF6:ssa. Kiinteä välitys suosii tiettyjä konemerkkejä selvästi-itse asiassa oikeastaan pitää olla kaksi konetta, jos haluaa kiertävä-vääntävä-yhdistelmän.

    Kaikkien kärkikoneitten ja ainakin 50 prosentin kilpailijoiden koneista yleensä tiedetään olleen viime kaudella joltain osin laittomia, koska katsastusta ei osata. Hylkäyksiä ei myöskään aina annettu, vaikka olisi pitänyt. Todella tasapuolista....hmmm...LOL!

    KF6:ssa joka kaudelle menestymisen suojelumaksu on se 1 500-1 800 ekee uudesta koneesta ja mahdollisesti lisää rahaa konevelholle koneen pitämisestä iskukunnossa uusilla viritysosilla ja päivityspaketeilla.

    Raksussa ostat hyvän koneen ja välität sen sitten luokkaa vaihtaessasi eteenpäin uusille tulokkaille. Huolto/viritys maksaa max. 200-350, mutta jos osaa, sen tekee itsekin. Vaan kokeilepa KF6:ssa samaa erikoistyökaluineen.

    Nykyisenä kierrätystä suosivana kestävää kehitystä saarnaavana aikana on muuten valtava PR-voitto, jos 20-vuotias Raket-kone kelpaa kisakäyttöön, kun edellisvuoden KF6-koneen voi lähettää sulattoon, ellei halua lahjoittaa sitä ilmaiseksi.

    Harmi, ettei lajiryhmä osaa ottaa siitä pr-hyötyä irti.

    että katsastajat eivät osaa katsastaa KF6 mottia?
    Osaavia äijiä ja sellaisia jotka on ollut tän kartingia parissa jo silloin kun sinä vielä opettelit aakkosia koulussa!!
    Kyllä meidän konetta syynättiin ihan tarpeeksi ja aina laillinen oli.
    Ja yksi koneen paska oli millä ajettiin koko kesä.

    Ja kun tunnut tietävän et koneet oli laittomia joltain osin niin valaise sitten mistä olivat laittomia??

    Niin ja rupea sitten katsastajaksi.

    Äänestä

  • Lynx. kirjoitti:

    Hei ja muistetaanpas nyt - vahinkoa tekee aina asiaton kommentointi tai huhuttaminen. Se kelle se musta pekka sitten jää kulloinkin käteen - ei todellakaan todista yhtään mitään.

    Ei mun kommentti ollut tieto, eikä huhuksikaan tarkoitettu, vaan ainoastaan kysymys/arvaus. Sori, jos loukkasi tai tuntui asiattomalta heitolta.

    PS.
    Mulla on "mustia pekkoja" talli täynnä, joten vahingoniloiset saa nauraa joutessaan vaikka mulle, jos siitä olo paranee. Eivätkä ole muuten kaupan.

    niin ei tarkoittanut että nyt siis olisitte huhuttanut - arvoisa rakoff - vaan sitä viime syksyn hulabaloota.

    Monesta kun tuntui ihan hullulta pitäytyä veivi raksuissa ja kun oli niin "varmaa" tietoa, että "nyt raksuhommelit loppuu" ja se toinen tulee tilalle.. se oli huhuttamista ja kenties myös vahingontekoakin..

    No minä aineskin olin niitä, jotka siitä kouhotuksesta hyöty. Hommasin raksupadan jos toisenkin niin kun sulovileeni, kun kerran halavalla sai.
    Koffi on mulle ainakin vielä toistaseksi parhainta avattuna, kylmänä ja kädessä kisasaunan jälkeen.

    Ei mitään huhuttamista Rakettihan loppuu ihan varmasti, Radne on ilmoittanut milloin vanhan 85 valmistus lopetetaan ja 95 on tullut tilalle
    Täähän on faktaa

    Äänestä

  • FAKIIRIT kirjoitti:

    Ei mitään huhuttamista Rakettihan loppuu ihan varmasti, Radne on ilmoittanut milloin vanhan 85 valmistus lopetetaan ja 95 on tullut tilalle
    Täähän on faktaa

    Hyvinhän noi tuntuvat kestävän. Eli ajetaan loppuun sakka vaan!! Vielä on ainakin 20 vuotta vanhoja 85 raksuja ehjänä!! Ja varaosa pyttyjä on jokaisella nurkissa mielin määrin. ;)

    Äänestä

  • Rakoff kirjoitti:

    No minä aineskin olin niitä, jotka siitä kouhotuksesta hyöty. Hommasin raksupadan jos toisenkin niin kun sulovileeni, kun kerran halavalla sai.
    Koffi on mulle ainakin vielä toistaseksi parhainta avattuna, kylmänä ja kädessä kisasaunan jälkeen.

    mullistus on mahdollisuus - vai miten se nyt oli.. Lohdullista, että on siis muitakin freekkejä..

    Joo, nyt ku näiden isompien mosien kanssa donat vaan viuhuu - ihan kaiholla muistelee räpsräps aikaa.. ja rahaa kun oli olviinkin ;)

    Eipä jäänyt suuresti miinukselle raksujen kanssa ja ajaakkin sai ihan rajoittamatta ainakin miljoona metriä - jotain 100-150 kisalähtöä per kesä (kaikista himpulan pimpulan lähikisoista jne)

    Toivottavasti tuosta hääräyksestä on siirtynyt edes jotain apuja tähän kalliinpaan touhuun. Eipä paljoa kerkeä tai ole varaakaan ylimääräistä treenata. Jo renkaisiin saa menemään koko raksukautta siistimmän nappikasan..

    Äänestä

Viimevuoden kymmenen parhaan joukosta jää moni ajamaan tätä kautta myös rakettiin. Junnuista kun nousee kuskeja yleiseen niin alkaa olla finaali paikoista todellinen kilpailu. Mahtavatko tulokkaat peitota vanhat?

Äänestä
  • Tullaan ja syödään kaikki....;-)

    Äänestä

  • Rakoff kirjoitti:

    Tullaan ja syödään kaikki....;-)

    Onko juniori vielä niin pieni että tarvitsee lisäpainoa?

    Äänestä

  • allu kirjoitti:

    On joo. LÅisäpainsta tunjnjiswtaa wanjnjabeenj..

    Äänestä

  • taitaa kahdenkymmenen parhaan joukosta jatkaa
    yleisessä vain 7., 13., 14., 16., 19. ja 20.
    Muut menee KF3, Yamaha tai Rotax jun...

    nelonen taitaa vielä miettiä...

    Tasokas, tasainen luokka silti tulossa ja todella paljon kuskeja. mm. moni KF6 luokan kuski siirtyy ikärajan alennuksen vuoksi Raket jun

    Äänestä

  • allu kirjoitti:

    Onko juniori vielä niin pieni että tarvitsee lisäpainoa?

    Juuri niin, hyvin arvattu. Kaikki ruoka on tarpeen, että kasvaa ;-)

    Mutta vakavasti: todella paljon onnea ja hyvää tulevaa kautta kaikille-vaikka taloushuolten painessakin. Toivottavasti saadaan tiukat ja reilut kisat kesällä.

    Äänestä

  • jatkajat kirjoitti:

    taitaa kahdenkymmenen parhaan joukosta jatkaa
    yleisessä vain 7., 13., 14., 16., 19. ja 20.
    Muut menee KF3, Yamaha tai Rotax jun...

    nelonen taitaa vielä miettiä...

    Tasokas, tasainen luokka silti tulossa ja todella paljon kuskeja. mm. moni KF6 luokan kuski siirtyy ikärajan alennuksen vuoksi Raket jun

    Moni ottaa ylimääräisen Raksuvuoden ja hyvä niin. Olenkin pitkään ihmetellyt isien halua siirtyä heti iän salliessa isompiin luokkiin. Monta surullsita epäonnistujaa on tullut nähtyä.

    Äänestä

  • jatkajat kirjoitti:

    taitaa kahdenkymmenen parhaan joukosta jatkaa
    yleisessä vain 7., 13., 14., 16., 19. ja 20.
    Muut menee KF3, Yamaha tai Rotax jun...

    nelonen taitaa vielä miettiä...

    Tasokas, tasainen luokka silti tulossa ja todella paljon kuskeja. mm. moni KF6 luokan kuski siirtyy ikärajan alennuksen vuoksi Raket jun

    nelonen,

    Äänestä

Itse veikkaan että alkuvuoden koffikolmosissa on uusia yrittäjiä, mutta kauden edetessä siirtyvät Rotaxiin, Yamppuun tai tekevät katoamisen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

isompiin? kirjoitti:

Kevät lähestyy - onkohan kuinka monella Raketti kuskilla kausi 2009 jo selvillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu