Erosin miehestäni 3 vuotta sitten.Asun nykyisin toisella paikkakunnalla. Erossa sovimme että lapset,joista 2 koululaista 1 tarhaikäinen, jäävät isän luokse.Oletko sinä tehnyt joskus saman ratkaisun? Miten olet kohdannut ympäristön "paineen"? Miten vanhempasi ovat asiaan reagoineet? Kun tulee ihmisten kanssa puhetta että on eronnut ja että lapset ovatkin isällä, eivätkä siis minulla, on ihmisten reaktio sama kuin ilmoittaisi ammatikseen huoraamisen. Se hetken kestävä ja käsinkosketeltava hiljaisuus joka laskeutuu. En kaipaa moralistien sormen heristystä. Lapsilla menee koulu hyvin kuten ennenkin ja olen tiukasti pitänyt kiinni viikonlopputapaamisista.Ex:n kanssa ystävinä ollaan erottu ja asioista voidaan keskustella edelleen.
onko
muita?
8468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
heidän omaa parastaan.
Älä välitä ympäristön puheista.
Ihmiset puhuvat aina, oli tilanne mikä vaan.
Isät pärjäävät lasten kanssa usein vielä
paremmin kuin äidit!
Kun minulla oli murkkuikäisten tyttöjen kanssa
hankaluuksia, soitin joskus lasten isälle,
joka osasikin ilman kiihkoa löytää
oikean tien.
Tsemppiä vaan sinulle kovasti. :))
Tosi hienoa, että joskus näinkin päin! On käsittämätöntä, miten äidillä aina katsotaan olevan suurempi "oikeus" lapsiin ja pidetään suorastaan outona, jos joku edes väittää muuta. Usein myös isät haluaisivat lapset luokseen eron jälkeen, mutta äideillehän ne jäävät ellei äiti ole narkomaani tai muuten kykenemätön lapsiaan hoitamaan.
Saat täyden tukeni siitä, että lapset asuvat isän luona. Ei se äidin rakkautta vähennä, vaikka monet niin näyttävät luulevankin.
Kieltämättä itsellänikin tuli aiemmin mieleen, että äiti joka jättää lapsensa isälle on jotenkin epäkelpo yksilö.
Näi ei suinkaan ole monessakaan tapauksessa. Asenteet asuu vain niin lujassa. Äitimyyttiä ei niin vaan romuteta.
Tunnen kaksi äitiä jotka on tehneet samanlaisen ratkaisun kuin sinä. He ovat ihan kunnollisia ja ajattelevat kaikessa lastensa parasta.
Pääasia, että lapsillasi on hyvä olla.
Ihmiset ovat tosi ahdasmielisiä tämän asian suhteen. Siitä tahtoo kuulla vähän jokaiselta.
Tosi on tuo reaktio. Olen kohdannut saman. Heti luullaan että olen joku ihan kauhee ämmä ja minussa on joku vika kun en kelpaa lasten huoltajaksi. Nää on niitä perinteitä joita tää yhteiskuntaa vaalii. Nainen ei vieläkään voi valita muuta kuin lapset. Valitettavasti.
Mulla on paljon tuttavapiirissäni äitejä jotka ovat tehneet tuon ratkaisun, vanhin äiti on nyt 60 vuotta ja lapset ovat jo aikuisia, mutta muistan kun tuo tapahtui monet haukkuivat ja olivat ilkeitä, ihan syyttä. Tämän rouvan lapsista kasvoi ihan tavallisia kansalaisia.
Minusta isä on aivan yhtä kyvykäs hoitamaan lapsia ja olemaan lähi eikä tuollaisesta sopuratkaisusta ainakaan ole mitään haittaa.
Isät usein tahtovat olla vanhempina, mutta eivät aina saa
Hieman ikävämpää lienee jos äiti vaan yks kaks ilmoittaa että:
"by the way lähen kiitään hoida sää äijä noi kakaras"
Isä toipuu tuostakin aikanaan, mutta mitenkähän lapset, jääkö tunne että äiti hylkäsi, sama tosin pätee jos isä tekee saman.
Ja kuule, älä välitä kyllä ne asenteet edelleen vahvasti ovat mutsi-yhkiksiäkin tuomitsevia,
eli huonoina naisina meitäkin pidetään.
Kulje pystypäin oman vanhemmuutesi tietä ja ole ylpeä ratkaisustasi.
Minullakin oli hyvää tarkoittava ele jättää lapset asuinpaikkakunnalleen koulunkäyntiään ja sosiaalista elämäänsä jatkamaan - hyvissä taloudellisesti turvatuissa olosuhteissa.Isänsä kanssa.
Mutta toisin kävi...
Isä löysi tasapainottoman uuden kumppanin ja lapset jäivät sivuseikaksi pieneksi (mutta riittävän suureksi) aikaa. Muuttivat yhteiseen talouteen ja kumpppanin lapset terrorisoivat omiani kaiken aikaa, sun muuta epänormaalia käytöstä aikuistenkin taholta. En voinut tietenkään puuttua asiaan. Tapasin lapsiani säännöllisesti - lopulta uusperhe hajosi. Mutta lasten kokemaa en ole koskaan antanut itselleni anteeksi!
On pakko ajatella että silloin en voinut tietää! Olimmehan suullisesti sopineet koulunkäynnin jatkumisesta kotipaikkakunnalla ym. arkiset asiat ja luotin niiden toteutumiseen.
Kokemani leimautuminen lapsensa hylkäävänä äitinä ei ollut vähäistä erovaiheessa, mutta se mitä sen jälkeen on seurannut on jättänyt uskoakseni meihin kaikkiin merkkinsä!
Toivon teille molemmille hyviä ratkaisuja tulevaisuudessa! Lapset ovat lapsia vain kerran!
että tuttavani on jättänyt lapset isälle, menin minäkin hiljaiseksi, en siksi, että olisin paheksunut, vaan siksi, että mielessäni kiisi ajatuksia siitä, mitä hän jää vaille.
Ja sääliäkin tunsin häntä kohtaan, koska ajattelen, että itse en kestäisi.
Hän on kuitenkin selviytynyt ja sanoo vain, että lapset tarvitsevat isän.
Johon minun tekee mieli sanoa, että lapset tarvitsevat äidin, mutta en sano. Eikä se asia minulle yhtään kuulu.
Kiitokset teille ihanat ihmiset kommenteistanne! Kyllä oli mukava purkaa sydäntään. Minä olenkin ajatellut äityden kohdallani muuttuneen aika radikaalisti. Etä-äitinä oleminen on äityttä siinä missä muukin. Onhan oma elämä sentään kunnossa, työtä, terveyttä, uusi ja rakas ystävä rinnalla, harrastuksia....ja ne rakkaat lapset. Raskasta tämä ajoittain on, mutta niinhän se aina on vanhemmuuden kanssa, vaan päivääkään en anna pois. En menneestä enkä tulevaisuudesta. Rakastamme kaikki äidit lapsiamme kaikesta huolimatta. Hyvää joulunaikaa teille kaikille!