tähän ketjuun siitä,miten syöpää kokemattomat suhtautuvat meihin.
Esim.tuttavat,työtoverit,nykyiset ja entiset ystävämme,naapurit.
Tietenkin myös perheen,muitten omaisten ja sukulaisten suhtautumisesta..
Millaisia kokemuksia kenelläkin,positiivisi,negatiivisia,pelkoa,sääliä,
kauhistelua,vähättelyä,välttelyä,liallistakin empatiaa,,jutellanko näistä:))
Esim.tuttavat,työtoverit,nykyiset ja entiset ystävämme,naapurit.
Tietenkin myös perheen,muitten omaisten ja sukulaisten suhtautumisesta..
Millaisia kokemuksia kenelläkin,positiivisi,negatiivisia,pelkoa,sääliä,
kauhistelua,vähättelyä,välttelyä,liallistakin empatiaa,,jutellanko näistä:))
Vastaukset 9
Vanhimmat
kukaan ei haluakkaan kommentoida,odotin keskustelua aiheesta..
Miksi muuten riitelykeskusteluissa on paljon osallistujia,onko sellainen aihe lopultakin kiinnostavin täällä?
Jos näin,olen pettynyt syöpäpotilaitten keskustelupalstaan:(
suurin osa keskustelijoista - ehkä keskustelu käynnistyy aamulla
On niin herkkä juttu. Kenties palaan asiaan ajan kanssa.
Muuten
mikäli syöpä leviää.Eniten pelkää nuorin tytär,jos kuolen.Ystävättäreni kauhisteli kun tulin kaljuksi,kysyi paljonko on elinaikaa.Toiset suhtautuvat asiallisesti,toiset kauhistelevat.
kokemuksia, Kun asia oli uusi, oli monenlaista suhtautumista.
Asiallisesti kerroimme ja jotku sukulaisista otti etäisyyttä, osa oli liiankin uteliaita. Läheiset oli tietenkin kauhuna, mutta kukaan ei kysellyt onko elinaikaa miten paljon he onneksi ymmärtävät että ajan loppuminen on Herran kädessä.
Nyt ei enää kysellä syövästä vaan että kuika voit ja hyvä niin, olemme aina olleet avoimia, eikä siitä mitään haittaakaan ole ollut. Jotain kyllä pitää jättää itsellekin. No ihmisethän tölväisee mitä sattuu mutta se taas on heidän ongelmansa ja saa jäädä omaan arvoonsa.
..ainakaan perhe,puoliso tietenkin alkuun huolestui,mutta kun hoidot alkoivat tilanne helpottui.
Murkkuikäiset (12_14v ) lapsetkaan ei kovin säikkyneet,heille syöpä ei ole sellainen mörkö kuin meille jotka olemme saaneet jo nuorena pelon että syöpä on tappava tauti..
Ystävistä osa järkyttyi ja osa otti jopa etäisyyttä,parhaat heistä pysyivät rinnalla kuin ennenkin:))
suhtautumista ole tullut eteen. Johtuu ehkä siitä, että kerron asiallisesti, jos joku kysyy, muuten en tee sairaudestani numeroa. Tietysti jo aikuiset lapseni olivat aluksi kauhuissaan, koska heillä oli vielä tuoreessa muistissa isäni kuoleminen samanlaiseen syöpään. Töissä olen huomannut, että jotkut hätkähtävät kuullessaan totuuden, kun siellä sairaslomani aikana oli arvuuteltu poissaoloani burnoutilla ym:lla keksityillä syillä.
tuntui/tuntuu...
olin 16-17 iän vaihteessa kun sairaus ilmeni
kaikki aikuiset eivät mielestäni osanneet suhtautua asiaan, jotkut voivottelivat ihan ylimääräisiä. Kaverit eivät ole uskaltaneet puhua tai kysellä asiasta ennen kuin itse aloitan keskustelun aiheesta
läheisistä ihmisistä on tullut yli huolehtivaisia ja tuntuu kuin en osaisi yhtään mitään tai pystyisi tekemään enään mitään normaaleita asioista!!!
joten tuollaista ylihuolehtivaisuutta tai vaikenemista esiintyy. Uskon, että kaikki tarkoittavat hyvää.
Kuitenkin luulisin, että syöpäpotilas ei halua mitään erikoiskohtelua. Sairaus mikä sairaus ja eletään sen mukaan, eihän syöpä tänä päivänä kuitenkaan välttämättä ole kuolemaksi.
Luulisin olevani hyvä esimerkki siitä, sillä aikaa tuosta on kulunut jo seitsemän vuotta.
Näin ainakin itse koin silloin kun sairaus oli todettu ja hoidot olivat menossa.
Minulle lääkäri tuolloin sanoi, että nyt se sairaus leikataan pois ja hoidot ovat sitä varten, että yritetään ehkäistä sairauden uusiminen.
Valitettavasti kaikki eivät osaa suhtautua asiaan näin.
Uskoisin, että kun tietämys lisääntyy, niin suhtautuminenkin paranee.
Voimia kaikille sairastuneille. Kyllä se siitä.