olipahan perjantai. kattelin telkkaria ja ovikello soi. menin avaamaan niin siellä mies työnsi lapun kouraan. siinä luki jotain että hän on puolasta ja on opiskelija. sillä oli jotain myytäviä leluja matkassa. nappasin rinnuksista kiinni ja sanoin että puhuppas nyt vähäsen puolaa. riuhtaisi kloppi itsensä irti ja pinkoi karkuun. voi että kun tulisi uudestaan. niin pistää v****maan tuommoset kerjäläiset.
puolalaiset
kerjuulla taas
191386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
lässyn lässyn tommoselle rinnuksista ottajalle ehhehehehehehe hahahhahahhahh.
Meilläkin kävi kyseinen kaupustelija. KOhteliaasti sanottu kiitos ei riitti. Yritäpä aloittaja seuraavalla kerralla vähän kohteliaampia tapoja hankkiutua eroon kaupustelijasta. Et menetä yhtään mitään.
viime kesältä.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=736046
kohteliaasti kiittäen ja suljen oven. Eipä enää ole samaa naamaa sen koommin näkynyt. Niitä lappuja alkaa olla jo iso pino.
"Nappasin rinnuksista kiinni ja sanoin että puhuppas nyt vähäsen puolaa". Hohhoh! xD
No eikö olisi riittänyt kun olisit sanonut, että ei kiinnosta ja laittanut oven kiinni?
Niin minä ainakin teen, olipa se puolalainen opiskelija tai TV-luvan tarkastaja. Hyvin toimii ja vähemmällä pääsee.
Omalle ovelleni ilmaantui puolalaisneitokainen samanlaisen lapun kanssa. Pyysin sisälle, ja tarjosin lasillisen kotiviiniä, jota olin juuri nautiskelemassa.
Pian jo telmimme appo jeesuksen alasti sohvalla. Yhtään eivät edes haitanneet tämän sulottaren orastavat viikset nenännypykän alla. Napsautimme pari kolme kertaa eistä ja takkaa.
Annoin uudelle ystäwälleni satakunta euroa vaivanpalkkaa. Erosimma hyvällä mielellä molemmat.
ja nyt kannattaisi sitten varmaan käydä terveyskeskuksessa testeissä...
(oikeasti taisit herätä märästä unestasi.)
Jos soittaa poliisit, mahtaako tulla paikalle? kaupusteluunhan pitää olla luvat.
Minulla oli kaksi kumia päällekkäin. Alla sileä amirossia ja sen päällä oikein juomuinen kortsu.
Kateellisten panettelua
Sitten pitää huolestua, jos oven takana alkaa puolankalaisia lappaa!
Oli se menoa se naihminen. Se opiskelija ei ollut leikannut pillun ja kainalonsakarvoja ollenkaan. Hirveitä tuheroja olivat molemmat. Hikisiäå ja pasuja tummie karvoja...
Mie haluan kanssa saaha pessääni hyvvää kainuulaista laatumulukkua.
Mies pane miuta kunnolla eestä ja takkaa, niin mie haluan sulle rakoani jakkaa.
IHANAAAAAH!
kadulla vastaan ja pyysi vitosta kun kuulemma pullon hinnasta se puuttui. Vedin heti turpaan! Siihen levisi kadulle hamppi. Monotin vielä maksaan. Voi että kun tulisi uudestaan. Niin pistää v****maan tuommoset kerjäläiset.
Olin kotonani ihan kaikessa alkuillan rauhassa. Ovikello soi. Menin avaamaan ja rappusilla seisova äijänkuvatus ojensi paperia. Se oli joku persesuomalaisten lista, jolla kerättiin jotain avustuksia.
Tempaisin heti. Kuvatus hoippui taaksepäin. Astuin ripeästi perässä ja tempaisin taas. Kuvatus olisi kaatunut, mutta otin vasemmalla kiinni rinnuksista ja retuutin sen portista kadulle. "Minun pihalleni et jää lojumaan" sanoin ja tempaisin kolmannen kerran.
Siihen jäi kadulle lojumaan persesuomalainen.
Ai perkele kun tulisi uudelleen! Niin pistää v****maan tuommoset kerjäläiset.
Lupasi Ludmila tulla uudelleenkin. Kerjäämään.
Oli kulli kun palta punaisena taas
toisia, etenkin kotimaisia ihmisryhmiä kohtaan? Miksi valikoiva rasismi on sallittua? Mikä ihmeen omaan pesään paskantaja oikein olet? Stalinisti ja käpykaartilaisten jälkeläinen? Olet siis myyräntyötä tekevä nykyajan käpykaartilainen joka puukottaa omaa kansaansa selkään!
Se oli tämä persun väppö, jota temmoin turpiin, kun kehtasi tulla ovelleni kerjuulle.
taijat olla ihan kantakainuulainen?
Ei näiden luusereiden uhojuttuja kannata ottaa tosissaan.
Tämäkään repuusi ei ole kenenkään rinnuksiin kiinni käynyt, yrittää vain esittää kovaa jätkää, että edes itse uskoisi itsestään jotain.
Viinahuuruissa keksitty tarina, jotta olisi viinanjuonnin ohella ja välissä jotain kivaa tekemistä.
Keksi ihmisrukka itsellesi ihan oikeita harrastuksia, niin ei tarvitse tänne suoltaa ihan täyttä soopaa.